Ilmestyskirja 4 / 6: Ilmestyskirjan peto — Rooman imperiumi ja ajaton viesti nykykristityille

 

Vaikka pedon kuvaus yllättävän hyvin istuu yhteen historiallisen Rooman imperiumin kanssa, kirjan viesti on ajaton: se saa meidät olemaan varuillamme minkä tahansa inhimillisen vallan kanssa, joka esiintyy muiden pelastajana. Kuva: Aston Mullins / Unsplash

Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tässä kuusiosaisessa sarjassa Suomen teologisen opiston opettaja Tommi Karjalainen käy läpi Raamatun viimeistä kirjaa eri näkökulmista.

Antikristuksen sijaan Ilmestyskirja puhuu pedosta keskeisesti luvuissa 13 ja 17. Ilmestyskirjan peto on lopunaikojen profetioissa ollut vuoroin Venäjän presidentti, Rooman paavi, Euroopan unioni tai YK:n pääsihteeri, muutamia mainitakseni. Jos ajatellaan myönteisesti, nämä tulkinnat ilmentävät halua nähdä oma aikamme Ilmestyskirjan valossa. Facebookia ja internetiä selatessa tuntuu kuitenkin joskus siltä, että jotkut keskittyvät petoihin enemmän kuin Jeesukseen.

On syytä muistaa, että Ilmestyskirjan alkuluvut piirtävät universumin, jonka keskiössä on taivaallinen valtaistuin (4–5). Vaikka luvusta 12 eteenpäin Johannes puhuu paljon pedosta ja sen vallasta, se saa palstamillimetrejä sen vuoksi, että tämä on paras tapa paljastaa pedon rumuus ja sen vallan onttous. 

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Petollinen valta 

Johannes kuvaa ensimmäisen pedon tavalla, joka tuo yhteen Danielin kirjan seitsemännen luvun neljä eri petoa (13:1). Tärkeämpää kuin sen sarvien ja päiden tunnistaminen on se, että Danielin petojen tavoin se nousee merestä. Sen vallan aisaparina on toinen peto, joka nousee maasta (13:11). Tämä peto näyttää harmittomalta — samoin kuin Karitsa — mutta se ei kuulostakaan leijonalta (5:5) vaan lohikäärmeeltä. 

Ian Paul selittää, että nämä kuvaukset käyvät yhteen sen ajatuksen kanssa, että Johannes olisi Patmoksen saarelta katsellut Rooman imperiumin ulottumista Italiasta laivoilla meripedon tavoin kohti Vähää-Aasiaa. Siellä taas paikalliset tahot toivottivat sen tervetulleeksi ja harjoittivat Rooman valtaa maapedon tavoin.

Mutta Rooman valta oli petollista kuin porton rakkaus (17). Tälle suurelle portolle oli syntynyt monia tyttäriä, jotka harjoittivat äitinsä ammattia imperiumin kaikissa kolkissa (17:5). Orgiat oli maksettu väkivallalla ja portto oli juopunut omasta vallastaan (17:6). Mutta tässä kuvauksessa ei ollut mitään, mitä ei olisi ennen nähty. Kun Johannes tarkasteli Roomaa, hän näki Babylonin, joka tuhosi Jumalan temppelin. Ja porton harsokankaan alta pilkottivat Jumalan kansaa vainonneen Isebelin kasvot.

Rooman vallan liehittely ei koskenut vain paikallista eliittiä vaan koko imperiumia. Hyvin arkipäiväisellä tavalla tämä näkyi kaupankäynnissä, joka ei ollut mahdollista ilman Rooman palvomista (13:16–17). 

Käytännössä tämä näkyi ihmisten arjessa esimerkiksi siinä, että kaikki ammatinharjoittajat kuuluivat jonkinlaiseen ammattikiltaan. Kuten Marko Jauhiainen hyvin kuvaa, nämä killat pyrkivät ajamaan jäsentensä etua tavalla, johon epäjumalanpalvelus kuului normaalina osana. Kiltalaiset saattoivat kiusoitella kristittyä hänen uskostaan ylösnousseeseen, mutta tämä ei ollut heille ongelma niin kauan kuin hän uhrasi myös muille jumalille. Kristityn ammatinharjoittajan oli tehtävä kompromissi uskonsa suhteen — tai kerrottava lapsille, että isillä ei ollut enää työtä. 

Kristinuskon ehdoton suhtautuminen epäjumalanpalvelukseen horjutti Rooman yhteiskuntarakenteita. Ilmestyskirja kutsuu kristittyjä olemaan ”uskollisia todistajia” ja mieluummin vaikka kärsimään uskonsa tähden kuin palvomaan markkinavoimien takana olevaa petoa.

Se että kristityt mieluummin valitsivat itselleen vaikeuksia ja palvoivat ”teurastettua Karitsaa”, pilkkasi keisarin valtaa ja paljasti että tämän lempilapsi, pax Romana, oli miekoin pystytetty ja keihäin ylläpidetty. Juuri tämä on se uskollinen todistus, joka voittaa pedon vallan.

Epäpyhä kolminaisuus

Ilmestyskirja esittää, että pedolla on muka oma kolminaisuutensa. Selkeimmin tämä ”epäpyhä kolminaisuus”, kuten Jauhiainen sitä nimittää, näkyy siinä kuinka ”lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä” (Ilm. 16:13). Nämä kolme henkeä edustavat Rooman eksytystä ja ovat vastakohta sille profetian hengelle, joka tunnustaa Jeesuksen ainoaksi Herraksi (19:10).

Jeesuksen herruus joutuu näennäiseen kriisiin, kun lohikäärme antaa pedolle samankaltaisen valtaistuimen (13:2). Samalla tavalla kuin taivaallisella valtaistuimella istuu kaksi hahmoa (4–5), niin tällä epäpyhällä valtaistuimella istuu kaksi petoa. Valtaistuimen lisäksi peto saa vallan ja voiman — aivan kuten Jumala ja Karitsa (4:11, 5:12). Samoin kuin Karitsalla, myös pedolla on kuolettavan haavan arvet ruumiissaan (13:3) ja se on ”teurastettu” samalla tavalla kuin Karitsa (5:6). 

Koko kansa hämmästelee ylösnoussutta petoa kuin Kristusta ja ylistää lohikäärmettä sanoin, jotka toisintavat Mooseksen laulun ylistyksen Jumalalle joka pelasti Israelin Egyptistä (2. Moos. 15:11): ”Kuka on pedon vertainen? Kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?” (13:4). Lukija kuitenkin tietää, että lohikäärme on jo voitettu Karitsan antamalla auktoriteetilla (12:7–8). Jo pedon ulkonäkö itsessään kertoo, että se ei voi olla mikään pelastaja, väitti keisari itsestään mitä hyvänsä. 

Lukuisilla vastaavilla kuvauksilla Johannes paljastaa, ettei pedolla ole muuta valtaa kuin se, mikä sallitaan taivaalliselta valtaistuimelta. 

Vaikka pedon kuvaus yllättävän hyvin istuu yhteen historiallisen Rooman imperiumin kanssa, kirjan viesti on ajaton. Kuten Paul kirjoittaa, pedon valtakunta on vapaasti suomennettuna ”edustuksellinen kuvaus inhimillisen maailmanvallan arkkityypistä”. Suurieleisen parodian avulla Johannes pystyy haastamaan ne kristityt, jotka ajattelevat, ettei kompromissien tekeminen uskon suhteen oman edun vuoksi olisi kovin iso juttu. 

Tämä lähestymistapa tarjoaa meille vastuullisen tavan peilata omaa aikaamme Ilmestyskirjan valossa. Ennen kaikkea se saa meidät olemaan varuillamme minkä tahansa inhimillisen vallan kanssa, joka esiintyy muiden pelastajana.

Lähteet:

Bauckham, Richard. Climax of Prophecy: Studies on the Book of Revelation. T&T Clark, 1993. 

Bauckham, Richard. The Theology of the Book of Revelation. Cambridge University Press, 1993.

Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.

Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018. 

Tommi Karjalainen. Kuva: Pia Korhonen

Kirjoittaja on teologian tohtori, Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.

 
Päivä artikkelibanneri 11.3.- 2024