”On hyvä, että testamenttiasioista uskalletaan puhua entistä avoimemmin”

 

Pipliaseura tekee raamatunkäännöstyötä vähemmistöjen parissa. Pienikin summa voi ravita kokonaisen kielikunnan. Kuva: United Bible Societes CP/Jared Wong

Suomalaisvainajien omaisuutta ohjautui viime vuonna valtiolle 26,3 miljoonaa. Hyvä testamentti -kampanja herättää keskustelua siitä, mitä kukin haluaa omaisuudellaan tehdä. Mukana on kristillisiä järjestöjä, kuten Suomen Pipliaseura.

Jos henkilö kuolee ilman perillisiä eikä ole tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa ohjautuu valtiolle.

Vuonna 2015 valtiolle ohjautunut potti oli ennätykselliset 38,8 miljoonaa euroa. Viime vuonna suomalaisilta jäi kuolinpesiä valtiolle 26,3 miljoonan euron arvosta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Hyvä testamentti -kampanja tuo esille vaihtoehtoja erilaisista hyväntekeväisyyskohteista ja herättää keskustelua siitä, mitä kukin haluaa omaisuudellaan tehdä.

Kampanjassa on mukana 26 suomalaista järjestöä.

Yksi niistä on Suomen Pipliaseura, joka on myös pitänyt Tampereella ja Helsingissä teemaan liittyen testamentti-illat.

– Pipliaseura on ollut vuosia mukana Vastuullinen Lahjoittaminen LaVa ry:ssä. Kun siellä keskusteltiin Hyvä testamentti -kampanjasta, seura päätti lähteä mukaan. On tärkeää, että aiheesta puhutaan avoimesti, kiinnostuneille asiallista tietoa jakaen, sanoo Suomen Pipliaseuran talousjohtaja Eeva Vuorinen.

Testamentti-illat eivät vetäneet suuria yleisömääriä.

– Mutta ne, jotka olivat kiinnostuneita, tulivat, ja tekivät paikalla olleelle lakimiehelle hyviä, käytännöllisiä kysymyksiä!

Suomen Pipliaseuran vuotuinen panostus raamattutyöhön on 2,5 miljoonaa euroa.

– Viime vuonna saimme lähes ennätyksellisen määrän testamenttilahjoituksia, noin 227 000 euroa. Kautta aikain suurin kertasumma on ollut 300 000 euroa, Vuorinen muistelee.

Testamenttilahjoitukset ovat kristilliselle järjestölle suuria, siunattuja kädenojennuksia.

– Niillä saadaan vauhtia aloitettuihin hankkeisiin tai laajuutta vainajan toivomiin kohteisiin. Vaikka jotkut testamentit ovat suuria, pienikin testamentti on tärkeä.

Testamenttien lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on vielä suhteellisen uutta Suomessa.

Testamenteista tulevan rahoituksen osuus vaihtelee paljon järjestökohtaisesti.

Hyvä testamentti -kampanjassa mukana olevat järjestöt edustavat laajasti erilaisia hyväntekeväisyyskohteita: Aivoliitto, Amnesty International, Animalia, Fida International, Greenpeace, Helsingin Diakonissalaitos, Herättäjä-Yhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Kuurojen Liitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Patmos Lähetyssäätiö, Pelastakaa Lapset, Pidä Saaristo Siistinä, Plan International Suomi, Päijänteen Luonnonperintösäätiö, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, SOS-Lapsikylä, Suomen Lähetysseura, Suomen Merimieskirkko, Suomen Meripelastusseura, Suomen Pipliaseura, Suomen Reumaliitto, Suomen Setlementtiliitto, Suomen Sydänliitto, World Vision ja WWF (Maailman luonnonsäätiö).

Järjestöt ovat Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n jäseniä.