Helluntaigospelin kivulias tie koko liikkeen musiikiksi – ”Vastustusta oli”

 

Eleettömän tyylikäs Rod of Moses edusti 1990-luvun popihanteita. Yhtye oli ensimmäinen Jyrki-ohjelmassa esiintynyt gospelyhtye. (Toni Kopra)

Helluntailaiset saivat noin kuusikymmenvuotisen gospelhistoriansa kirjankansien väliin.

Helluntailaisen gospelin alkutahdit otettiin lauluryhmätyyppisen musiikin parissa. Saalem-kvartetti perustettiin jo 1950-luvulla, mutta gospel käsitteenä kuultiin ensimmäisen kerran Gospel-kvartetti nimisen ryhmän myötä vuonna 1963.

– Genre oli toki perinteistä hengellistä musiikkia, mutta gospel-sana lanseerattiin tuolloin, kirjailija ja muusikko Reijo Vaurula kertoi Radio Deissä.

Jalohaukat vko 3 SMy

Reijo Vaurula ja Anssi Tiittanen julkaisivat Totta se on – helluntaigospelin kiihkeät vuosikymmenet (Aikamedia 2020) -kirjan viime tiistaina Mikael Juntusen luotsaamassa Kesämies-aamuohjelmassa Radio Deissä.

Gospel-kvartetin tuotantoa ei ole säilynyt tallenteina.

Ensimmäisenä helluntailaisena gospelyhtyeenä voitaneen pitää Turun nuoriso-orkesteri -nimistä kokoonpanoa, joka säesti seurakunnan nuorisokuoroa – jota sitäkin voitaneen pitää ensimmäisenä helluntailaisen musiikin historiassa. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Turun nuoriso-orkesteri vuonna 1966, joht. Rainer Takanen (etualalla).

Helluntailaisen musiikin dokumentoitu historia alkaa varsinaisesti vuodesta 1967, jolloin tehtiin ensimmäiset levytykset.

Varsinainen helluntailainen bändikulttuuri katsotaan alkaneen Boanerges-yhtyeen myötä vuonna 1973. Bändi-innostus laajeni voimakkaasti 1980-luvulla, jolloin myös levytysten määrä lisääntyi roimasti.

– Yksi merkittävistä tekijöistä oli Prisma-studion perustaminen 1970-luvun lopulla, itse Boanerges-yhtyeessä vaikuttanut Reijo Vaurula valotti ohjelmassa. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Vaikutteita haettiin muun muassa Ruotsin popmusiikista. Tyyli ja ohjelmisto oli helluntailaisen gospelin piirissä useimmiten kilttiä ja kepeää. Kuvassa The Aaltos -yhtye 1970-luvulla.

1980-luvun lopulla tehtiin merkkipaalulevytyksiä. Jari Levy Heurekan ja Heikki Hela Gospel Powerin solisteina kaiversivat mieleenpainuvia raitoja gospelin historiaan. Kirja on saanut nimensä GP:n Totta se on -kappaleesta. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

1980-luvulta saakka vaikuttanut lahtelainen Furaha keskittyi aluksi vain instrumentaalimusiikkiin. Bändiin liitettiin kysymys, voiko musiikki, jossa ei ole laulettuja sanoja, olla gospelia.

Ajanjaksoa leimasi myös vastakkainasettelu ja vanhemman sukupolven esittämä vahva gospelkritiikki, josta kirjassa kerrotaan esimerkkejä. Sittemmin 1970-80 -luvun nuorten perheellistyessä ja alkaessa muodostaa merkittävämmän osan helluntaiherätyksen aikuisista, gospeliin liittyvä jännitteisyys väheni. Gospelista tuli hiljalleen kaikenikäisten helluntailaisten musiikkia.

1990-luvulla helluntaisen gospelin piiristä nousivat yhtyeinä esiin muun muassa Heaven up ja bass ’n Helen. Parhaimmillaan 600-jäseniseen, Jukka Palosen johtamaan Joy-kuoroon kiteytynyt nuorisokuorokulttuuri eli vuosituhannen vaihteeseen asti, ja kirjassa nostetaan esiin myös vuosikymmenellä koettu kristillisen metallin nousu.

2000-vuosikymmenellä kärkiryhmiä olivat muun muassa Think Twice, Egoeimi ja AOC.

Nykyisin helluntailaisen gospelin leimallisia piirteitä ovat vahva ylistysmusiikki, sekä musiikkityyleinä rap ja edm, jotka ovat tyyleinä raivanneet tilaa kitararockilta.

Kumpaa gospel nykyisin on enemmän, omille vai muille tehtyä musiikkia?

– Arvioisin, että nykyisin suhde on noin 80-90 -prosenttisesti omille ja loput ulospäin. Se kymmenen prosenttiakin on silti tärkeä, Anssi Tiittanen sanoi Radio Deissä.

– ”Ulospäin menemisen” ajatus on ollut kyllä aina gospelin piirissä ollut vahva, ja se on esillä kaikkialla missä muusikot tai nuorisotyön piirissä olevat ovat koolla. Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Jos puuttuu suhteet, kontaktit ja tavat toimia, niin kaiken kehitteleminen nollasta on hyvin haasteellista.

Olisiko gospelbändeillä mahdollisuuksia päästä sekulaareille festivaaleille?

– Realismi näissä kuvioissa on se, että päästäkseen merkittäville yleisön kansoittamille festivaaleille artistin pitäisi olla suuren levy-yhtiön tallissa ja promootion piirissä. Näin ollen en pidä realistisena sitä, että gospelbändit voisivat nykyoloissa päästä Suomessa esiintymään suurille rockfestivaaleille, Anssi Tiittanen arvioi.

– Suomessa on kuitenkin paikallistapahtumia, pienemmän profiilin lavoja ja festivaaleja, jonne hyvinkin voitaisiin päästä. Tässä ahkeruus voisi palkita.

Reijo Vaurula soittaa koskettimia Heavenly Swing -yhtyeessä. Yhtye esiintyy silloin tällöin muun muassa jazz-henkisissä tapahtumissa ja kesäkonserteissa kirkoissa.

– Siinä ei kuitenkaan olla liikkeellä ikään kuin evankeliumin levittämisen ketunhäntä kainalossa, vaan siten, että ihmiset tulevat kuuntelemaan hyvää musiikkia. Siinä on sitten mahdollisuus pitää sanomaakin esillä, sopivasti, Reijo Vaurula kuvailee.

Kirjan kirjoittajat pitivät yllättävänä, kuinka monen ihmisen elämään gospel on kuulunut. Kirjassakin on mainittu lähes tuhat suomalaista musiikintekijää eri rooleissa – ja tämä joukko käsittää lähinnä helluntailaisia tekijöitä. Jos myös muiden vapaakristillisten yhteisöjen saati luterilaisen kirkon tekijät lasketaan mukaan, gospelkansa on ollut todella iso.

– Suuri yllätys on ollut todella se, että tekijöitä on ollut niin paljon. Harrastus eri puolilla maata on ollut hyvin laajaa, Reijo Vaurula kertoi.

Gospelkulttuurissa on koettu viimeisen kymmenen vuoden aikana selvä kulttuurinmuutos cd-levyn ja tapahtumien hiipumisen myötä.

Anssi Tiittanen pitää parinkymmenen vuoden ajan, viimeksi vuonna 2017 pidettyjä gospelin SM-kisoja jonkinlaisena indikaattorina.

– Osallistujia oli aiemmin kymmeniä. Vielä vuosituhannen vaihteessa SM-kisoissa oli alueelliset esikarsinnat, joiden kautta saattoi päästä finaaliin. Sellainen tuntuu nyt vuonna 2020 uskomattomalta.