Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Heikki Huttunen jatkaa Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä

 

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on valinnut kevätkokouksessaan isä Heikki Huttusen (ort.) neuvoston pääsihteeriksi kaudelle 1.8.2011-31.7.2016.
Huttunen on toiminut tehtävässä vuodesta 2006 lähtien.
Neuvoston mukaan Heikki Huttunen valittiin pääsihteeriksi kansainvälisen kokemuksensa, ekumenian tuntemuksensa ja kielitaitonsa perusteella.

Valintaan vaikutti lisäksi se, että on hoitanut tehtävää menestyksekkäästi viisi vuotta. Valinta oli yksimielinen.

Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerin toimikausi on viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita pääsihteeriksi korkeintaan kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Suomen Ekumeenisella Neuvostolla on ollut päätoiminen pääsihteeri vuodesta 1971 alkaen. Tehtävässä ovat aiemmin toimineet Risto Cantell, Inga-Brita Castrén, Jaakko Rusama ja Jan Edström.

Isä Heikki Huttusen radiokolumni ”Päivän blogi” kuullaan Radio Deissä joka toinen perjantai klo 8.40. Uuusinta klo 12.50.

 
Artikkelibanneri perussanoma