Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Hamasin terroristihyökkäys toi Hillel Tokazierille muistot 50 vuoden takaa

 

Hillel Tokazier. Kuva: Sari Savela

Hillel Tokazier oli Israelissa 50 vuotta sitten, kun Jom Kippur -sota alkoi ja yllätti maan täysin. Se oli karmiva kokemus, hän muistelee. Lauantaina alkanutta sotaa hän kuvaa erikoislaatuiseksi ja illegaaliksi, laittomaksi hyökkäykseksi.

Pianisti, laulaja ja säveltäjä Hillel Tokazier tunnetaan juutalaisesta musiikistaan, värikkäästä ja taitavasta pianonsoitosta, gospelkonserteista sekä mittavasta urasta kevyen musiikin parissa. Yhtyeitä olivat muun muassa Eero, Jussi & The Boys, Boxcar ja Tapani Kansan taustabändi.

Musiikki tuli tärkeäksi jo nuorena. Tokazier oli synagogassa esilaulajana 11–12-vuotiaana ja lauloi rukouksia hepreaksi.

Sansa neliöb. 1.-30.5.

− Muistin kaikki melodiat. Rupesin tekemään sitten juutalaisen musiikin levyä vuonna 1988 ja modernisoin niitä vähän. Teksti oli niin vaikuttavaa, kun luin psalmin 150, jossa kerrotaan temppelin aikaisesta musiikista, Tokazier kertoo Radio Dein Ex-Criminals -ohjelmassa, joka äänitettiin muutamia päiviä ennen Hamasin hyökkäystä.

Tokazier syntyi Helsingissä vuonna 1946. Hän kertoo olleensa uskovan isoisän kasvattama juutalainen lapsi, joka sai traditionaalisen juutalaisen kasvatuksen. Kotona keittiössä vallitsi kosher eli juutalaiset ruuan puhtaussäännöt, mutta kun äiti sairastui, kosherinpito loppui.

− Kyllä isoisä joka sapatti kysyi, kun olin synagogan jälkeen hänen luonaan, että onko teillä vielä kosher?

 

Messiaaniseksi kääntyminen ei ole helppo asia

Nyt Tokazier on messiaaninen juutalainen, joten hän kuuluu vähemmistössä erittäin pieneen vähemmistöön. Muutos hänellä itsellään tapahtui 1980-luvun loppupuolella.

 

”Se häpeä on heille niin kauhea.”

 

− Kun menin synagogaan, ja he olivat kuulleet, että olin soittanut kirkoissa, yksi vanha mies huusi heti, että kristitty tuli synagogaan.

− Kävin Israelissa ja tapasin messiaanisia juutalaisia. He noudattivat kaikkia juutalaisia perinnäissääntöjä ja juhlia. Ei se ollut mitään kääntymistä kristityksi. Ei juutalainen voi oikein kääntyä kristityksi, ellei tee sitä oikein kristityllä kasteella ja mene puhumaan pappien kanssa ja kirjoittaudu johonkin kristittyyn seurakuntaan.

Tokazier sanoo, että messiaaniseksi kääntyminen eli Jeesukseen uskominen on juutalaiselle erittäin vaikea asia.

− Vaikka he haluaisivat uskoa, eivät voi tehdä sitä perheidensä puolesta. Se häpeä on heille niin kauhea.

 

Israel yllätettiin täysin vuonna 1973

Hillel Tokazier oli Israelissa vuonna 1973, kun Jom kippur -sota alkoi 6. lokakuuta. Hän työskenteli pankkivirkailijana ja soitteli paljon yhtyeiden kanssa juhlissa ja tapahtumissa.

− Olin ollut kolme vuotta siellä ja olin pankissa hommissa. Jom kippurina olimme synagogassa, ja yhtäkkiä alkoi kavereita häviämään sivulta. Sota oli alkanut, eikä me tiedetty mitään. Ei tullut kuin yksi ohjus Tel Aviviin päin, mutta se ammuttiin heti alas, Tokazier muistaa.

Hän sanoo, että tilanne oli karmiva kokemus, kun seurasi, mitä lähellä tapahtuu.

 

”Ajattelin itse siellä, että tämä on kaiken loppu.”

 

Pankista oli soitettu, että tulkaa töihin normaalisti, ja Tokazier lähti ajamaan autollaan. Kadun kulmassa oli heti ihminen, joka maalasi auton valot siniseksi, että valot eivät näy.

− Ajoin vähän matkaa, ja bussipysäkillä oli israelilaisia sotilaita. Otin yhden liftarin kyytiin kaupunkiin. Se kaveri ei puhunut mitään koko sen matkan aikana ja oli ihan valkoinen naamasta.

Sitten alkoivat helikopterit lentää kaupungin yllä. Ne toivat Syyrian rintamalta haavoittuneita, jotka kuuluivat täysin yllätettyyn panssaridivisioonaan.

Tokazier sanoo, että sota oli Israelille katastrofi ja aluksi täydellinen tappio. Hän koki, että maa on täysin alakynnessä.

− Ajattelin itse siellä, että tämä on kaiken loppu. Avasin television ja ensimmäinen, mitä näin, oli hirveä määrä haavoittuneita. 671 sotilasta oli muutaman päivän aikana kaatunut.

Sotatilanne laukesi melko nopeasti ja työelämä jatkui, mutta kansan moraali hänen mukaansa romahti.

− He tulivat hermostuneeksi. Oli työttömyyttä ja sitten tuli kateutta ihmisten välillä, piti pärjätä. Monet amerikkalaiset, jotka olivat tulleet Israeliin asumaan, lähtivät pois, Tokazier kuvailee.

 

Tämä on terroristisotaa

Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo haastatteli Hillel Tokazieria sunnuntaina 8.10.2023 Rukous Israelin puolesta -ohjelmassa, kun terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksestä oli kulunut yli vuorokausi.

Rostamo kysyi, miten Helsingin juutalaisessa seurakunnassa on koettu tuore tilanne.

− Koko päivähän tässä on ollut liikehdintää puhelimessa. Olen soittanut pari puhelua Israeliin varmistaakseni, ettei täällä ole vääriä huhuja. Tänään oli vielä juhla synagogassa, kun täällä diasporassa eli ulkomailla juhlan viimeinen päivä oli tänään.

Pystyivätkö he siellä Israelissa juhlimaan eilen?

− Eilen he olivat vielä juhlatuulella, kun se alkoi. Mutta kyllä siellä aikoi nopeasti liikekannallepano, ja synagogasta lähti porukka äkkiä rintamalle. Ihan niin kuin vuonna 73, kun minä olin Israelissa.

− Nyt on 50 vuotta kulunut, ja tulee samanlainen tunnelma. Tietysti se oli laajempi konflikti silloin. Mutta tämähän on aika erikoislaatuinen, illegaali hyökkäys, joka kyllä yllätti taas Israelin täydellisesti.

 

”Tämä oli jonkinlainen muistutus kyllä nyt Israelin kansalle, että sen pitää yhtenäistyä.”

 

Tokazierilla on Israelissa paljon tuttavia ja sukulaisia. Hän ei ole heidän puolestaan huolissaan.

− Olen puhunut ystävieni kanssa, ja kaikki ovat turvassa. Mutta tietysti siellä nyt ihmetellään. He sanovat, että tämä kyllä kestää jonkin aikaa ja että nyt Israel tekee jonkinlaisen pitkän tähtäimen suunnitelman sissien tukikohtien ja kaikkien pesäkkeiden tuhoamiseksi.

Miten juutalaiset ympäri maailman tällaisissa tilanteissa tukevat Israelia?

− Netissä on näkynyt aika paljon keräyksiä. Israelin puolesta kerätään rahaa esimerkiksi uhrien omaisille. Ja siellähän on paljon uhreja. On mennyt nuoria sotilaita ja siviilejä. Tämä on terroristisotaa.

− Tämä oli jonkinlainen muistutus kyllä nyt Israelin kansalle, että sen pitää yhtenäistyä. Ystäväni mukaan tämä piti nyt taas tapahtua, että piti näyttää, että jotain järkeä saadaan sisäpolitiikkaan.

 

* Kuuntele Hillel Tokazierin Ex-Criminals -haastattelu Radio Deistä tiistaina 10.10. klo 22.03 sekä uusintana lauantaina 14.10. klo 24.00 ja sunnuntaina 15.10. klo 16.03. Tallenne löytyy ohjelman jälkeen myös Dei Plus -palvelusta.

* Kuuntele Hillel Tokazierin haastattelu Rukous Israelin puolesta -ohjelmassa Dei Plus -palvelusta (8.10.2023, kohdasta 52:47)

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)