Fifteeneistä tullut helluntainuorten kasteleirejä

 

Leirikasteen mutkattomuus ja erilaisuus viehättävät, ja kasteopetus saa pohtimaan asiaa. Osa leirillä uskoon tulleista kastetaan käytännössä saman tien; jotkut nuoret haluavat kasteen pian leirin jälkeen, kun kavereiden esimerkki on jäänyt puhuttelemaan. Kuva: Siiri Pellinen / Tampereen helluntaiseurakunnan arkisto

Nuorisotyön vastuuhenkilöt eivät pidä vaarana sitä, että teini-ikäiset menisivät kasteelle esimerkiksi ryhmäpaineesta tai miellyttämisen halusta.

Viisitoistavuotiaille tarkoitetuista Fifteen-leireistä on muodostunut keskeisin yksittäinen helluntailaisperheissä kasvaneiden lasten kasteellemenoympäristö.

Luterilaisen kirkon rippikouluun monin tavoin vertautuvan ”Fifteenin” käy enemmistö helluntailiikkeen piirissä kasvavista nuorista, ja tyypillisesti 30–50 prosenttia osallistujista haluaa tulla kastetuksi leirin aikana. Samaan aikaan alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten kasteet ovat vähentyneet useissa helluntaiseurakunnissa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Monet nuoret näyttävät säästävän kasteen Fifteen-leirille, sillä osa kertoo kastetoiveestaan jo ilmoittautumisen yhteydessä, koulutus- ja konferenssikeskus Ison Kirjan nuorisotoimintojen sihteeri Leea Miettinen kertoo.

Iso Kirja järjestää tänä kesänä kolme Fifteen-leiriä, joista yksi pidettiin kesäkuussa Israelissa. Esimerkiksi Israelin-leirillä kasteen halusi 12 eli kaksi kolmasosaa 18 osallistujasta. Seinäjoen helluntaiseurakunnan samaan aikaan Espanjan Fuengirolassa järjestämällä leirillä kasteen otti 40 nuoresta peräti 31. Tampereen seudun helluntaiseurakuntien yhteisillä Fifteeneillä kastettavia on parina edellisvuotena ollut yli puolet osallistujista. Tänä vuonna osuus oli noin 30 prosenttia.

Kasteiden keskittymisen syitä ovat se, että Fifteen-leireillä nuoret saavat opetusta kasteesta ja että ympäristö on luonteva askeleen ottamiselle. Tampereen helluntaiseurakunnan nuorisopastori Joona Salo ja Leea Miettinen eivät pidä suurena vaarana sitä, että osallistujat menisivät kasteelle vääristä motiiveista, kuten miellyttämisen halusta tai ryhmäpaineen vaikutuksesta.

– Ison Kirjan leireillä jokaisen kastetta haluavan täytyy itse ilmoittaa siitä, ja mukana on aina monia, jotka eivät kastetta halua. Lisäksi asia edellyttää aina vanhempien suostumusta, Miettinen kertoo.

Salo korostaa opetuksen tärkeyttä. Samalla kun opetuksessa painotetaan kasteen kuulumista raamatunmukaiseen kristillisyyteen, korostetaan sitä, että se on jokaisen oma henkilökohtainen valinta.

Tänä kesänä järjestetään ainakin yhdeksän Fifteen-leiriä, ja niille osallistuu yhteensä noin 400 nuorta.

 

Lue laajempi uutinen aiheesta Ristin Voiton verkkosivuilta.

 

Aiheet