Kirjoittanut
AIDS on iso osa afrikkalaista arkea etenkin Saharan eteläpuolella. Sairauden olemassaolosta kielii suuri orpojen ja leskien määrä. Vaikka tietoisuus aidsin vaaroista ja ehkäisystä kasvaa, ei ihmisten asenteiden muovaaminen ja virheellisten käsitysten korjaaminen tapahdu hetkessä. Avain muutokseen on ennen kaikkea avoimuus ja toisten ihmisten esimerkki, tietää Faraja-järjestön perustaja Bryceson Mbilinyi, jolla on aids-työstä lähes 22 vuoden kokemus.
Vuosia häpeäleima ja syrjinnän pelko estivät HIV-tartunnan saanutta hakeutumasta testeihin ja saamasta lääkitystä. Vaikka aids on Afrikassa edelleen jonkinasteinen tabu, on leimaa saatu karistettua erilaisten kampanjoiden, konferenssien, tukiryhmien sekä ennen kaikkea lääkkeistä hyötyneiden esimerkin avulla.
Yksi aids-työtä tekevistä järjestöistä on Bryceson Mbilinyin perustama Faraja-ryhmä (engl. Comfort), jonka keskus on Ilembulan pikkukaupungissa, Tansaniassa.
– Ryhmän tarkoitus on rikkoa hiljaisuus yhteisössä ja saada ihmiset puhumaan aidsista. Ryhmässä opetetaan ennen kaikkea lääkkeiden säännöllisen ottamisen tärkeydestä sekä tartuntojen ehkäisemisestä.
Vuonna 2004 perustettu järjestö kehottaa ihmisiä hakeutumaan testeihin ja tarjoaa ilmaisen lääkityksen tartunnan saaneille. Farajan jäseneksi pääsee kuka vain HIV-positiivinen, ainoa ehto jäsenyydelle on täysi avoimuus.
– Kun tilaisuuksissamme puhutaan adsista, puhuja kertoo aina ensimmäiseksi olevansa HIV-positiivinen ja syövänsä lääkkeitä. Tällöin ihmiset näkevät hänen voivan hyvin, vaikka onkin saanut tartunnan. Se motivoi muitakin aloittamaan lääkityksen.
Nykyään ryhmän järjestämiä klinikoita on Ilembulassa kolmesti viikossa, jokaiseen tulee noin sata ihmistä hakemaan kuukausittaiset lääkkeensä. Tilanne ei ole aina ollut yhtä hyvä. Farajaan kuului alunperin vain kourallinen ihmistä, jotka sairaalaevankelistanakin työskentelevä Mbilinyi sai houkuteltua mukaan.
– Työ ei ollut aluksi helppoa, sillä ihmiset eivät halunneet kuulla aidsista tai tietää, onko heillä tartuntaa vai ei. Keräsin kokoon ryhmän, johon kuului aluksi vain yhdeksän tartunnan saanutta. He halusivat ottaa tietoa vastaan ja suostuivat testattaviksi, minkä jälkeen he päättivät aloittaa taistelun aidsia vastaan.
Faraja järjestää erilaisia tilaisuuksia ja seminaareja, joiden tarkoitus on murtaa ennakkoluuloja, jakaa tietoa ja ohjeistusta sekä saada ihmiset liittymään lääkityksen piiriin. Ennen tilaisuutta Mbilinyi lähettää kirjeen kylän tai kaupungin hallitukselle sekä kirkon johtajille ja pyytää heitä kutsumaan ihmisiä paikalle. Kutsuun suhtaudutaan usein nihkeästi, mutta ryhmällä on keinot saada ihmisten mielenkiinto heräämään.
– Meillä on rumpu, jota soitetaan ja ihmiset tanssivat. Kyläläiset tulevat katsomaan, mitä on tekeillä, ja kun väkeä on saatu houkuteltua paikalle, lopetamme tanssin ja alamme puhua aidsista.
Kansanparantajalle lääkärin sijaan
Ennakkoluulojen lisäksi ryhmän työtä vaikeuttavat myös ihmisten syvälle pinttynyt luottamus uskomushoitoihin.
– Sairastuessaan moni hakeutuu kansanparantajalle sairaalan tai lääkehoitomme sijaan. He viiltävät ihoon haavan ja laittavat lääkkeen ihon alle. Samoja teriä käytetään useamman kerran, ja näin HI-virus pääsee leviämään. Me yritämme saada ihmiset olemaan käyttämättä samoja välineitä.
Virallisia tilastoja lääkityksen tuomista elinvuosista tai terveyshyödyistä ei Mbilinyilla ole, mutta faktat puhuvat puolestaan.
– Henkilö, joka ei syö lääkkeitä, kuolee pian, ehkä vuoden tai kahden sisällä, mutta joka tapauksessa pian. Kun taas henkilö, joka käyttää lääkitystä, voi elää kauankin. Ryhmässämme on esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat olleet mukana vuodesta 2004 asti. He voivat todella hyvin, kun taas lääkkeettömät ovat kaikki kuolleet.
Yksi Farajan työstä hyötyneistä on Joseph Nyagawa, joka liittyi ryhmään viisi vuotta sitten. 58-vuotiaana hän on yhä hyvässä kunnossa eikä häneltä tarvitse nyhtää syytä hyvään terveydentilaansa.
– Faraja on motivoinut minua, ja ryhmän työn ansiosta voin elää yhteisössäni ilman häpeäleimaa. Lääkitys on auttanut todella paljon, ennen sitä olin paljon huonommassa kunnossa. Nykyään olen hyvissä voimissa ja voin tehdä työtä.
Vaikka tartuntojen määrä on alueella lähtenyt loivaan laskuun, valitettavan moni jää silti tavoittamatta. Työsarkaa on vielä paljon, mutta Bryceson Mbilinyi uskoo tilanteen vielä muuttuvan paremmaksi.
– Olen tehnyt työtä AIDSin parissa vuodesta 1991, mutta pidän siitä edelleen, sillä meidän täytyy pelastaa ihmisiä. Se ei ole helppoa, mutta tämä työ on sydämelläni.
Reportaasi Afrikan AIDS-tilanteesta Radio Dein Ajankohtaistunnilla torstaina 29.11. klo 9-10, uusinta klo 13-14.
