Evankelista Reinhard Bonnke on kuollut

 

Reinhard Bonnke vieraili Suomessa viimeisen kerran lokakuussa 2018 Jumala on -tapahtumassa. Häntä tulkkasi Saalem seurakunnan johtaja Mika Yrjölä.

Saksalaissyntyinen evankelista Reinhard Bonnke (1940-2019) kuoli pitkällisen sairauden murtamana lauantaina 7. joulukuuta. Helluntailaistaustainen Bonnke oli tunnettu erityisesti laajoista missio-tapahtumista Afrikassa.

Evankelista Reinhard Bonnke menehtyi lauantaina 7. joulukuuta rauhallisesti perheensä ympäröimänä, kerrotaan Bonnken virallisella Facebook-sivulla. Bonnke oli yksi maailman tunnetuimmista evankelistoista ja julisti evankeliumia ympäri maailmaa 60 vuoden ajan. ”Hän julisti Jeesusta”, hänen vaimonsa Anni kirjoittaa Facebookin kuolinilmoituksessa. Anni ja Reinhard Bonnke ehtivät olla avioliitossa 55 vuotta. Reinhard Bonnkea suremaan jäi puolison lisäksi kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Yhdysvalloissa asunut Reinhard Bonnke sairasti syöpää. Vielä marraskuussa Bonnke laittoi Facebook-seinälleen rukouspyynnön oltuaan reisiluun leikkauksessa. Bonnken virallisella Facebook-sivulla on yli 6,4 miljoonaa seuraajaa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Vuonna 1974 Reinhard Bonnke perusti lähetys- ja evankelioimisjärjestön Christ for All Nations. Järjestön vetovastuu siirtyi jo vuonna 2010 Daniel Kolendalle.  Christ for All Nations -järjestö on tunnettu erityisesti suurien evankelioimistapahtumien järjestämisestä Afrikassa.

Reinhard Bonnke kävi Suomessa useita kertoja. Viimeisen kerran hän vieraili Suomessa lokakuussa 2018 Saalem-seurakunnan järjestämässä Jumala on -tapahtumassa Helsingin jäähallissa. Tuolloin hän oli jo fyysisesti varsin heikossa kunnossa. Viime vuosina Bonnke vastasi puhujakutsuihin myönteisesti vain harvoin.