Eero Huovinen kirkosta: ”Ei kannata brändätä, jos ei ole brändättävää”

 

Eero Huovisen mielestä saarna-sanalla on ihmisten mielissä kielteinen kaiku.

– Monessa saarnaperinteessä on ylhäältä tulevaa paremmin tietämisen asennetta. Se ei mene perille, ellei saarnaaja asetu kuulijan asemaan, sanoo Eero Huovinen.

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen antoi Radio Dein Laajasalo-puheohjelmassa tiukan arvion kirkossa kuultavista saarnoista: ”Ellei ole sanottavaa, konstitkaan eivät auta”.

– Ei kannata brändätä, jos ei ole mitään brändättävää. Nykyään puhutaan paljon, että ratkaisevaa on se, millainen on saarnaajan ilme, tapa tai eleet – minkälainen on se ympäristö, mitä keinoja saarnaaja käyttää, minkälaisia sanavalintoja hän tekee. Ensimmäinen sääntö on, että kun saarnataan, pitää olla asiaa, kuului Eero Huovisen arvio Teemu Laajasalon vieraana Radio Dein iltapäivälähetyksessä perjantaina.

IK-opisto Neliöb. 19.2.-3.3.

– Huovinen kertoi miettineensä paljon, miksi saarnaamisesta tuntuu tulleen vaikeampaa ja hankalampaa kuin aikaisemmin. Saarnaamisella on ihmisten mielissä nykyään kielteinen kaiku.

– Monet odottavat, että saarna puhuisi oikeasta ja väärästä, antaisi ihmisille jonkinlaisia vinkkejä siitä, miten vältetään pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ja miten edistetään totuutta ja rehellisyyttä maailmassa. Se kuuluu saarnaan, mutta en oikein usko, että se on kuitenkaan ydinasia.

Monen mielestä kirkon pitäisi puhua rakkaudesta, joka mielletään kristillisen uskon ydinsanomaksi.

– Kyllä rakkaudestakin pitää puhua, mutta samalla pitää muistaa, ettei se ole koko Jeesuksen julistuksen ydin. Jeesus yhdistää ihmisen velvollisuuden rakastaa aina siihen, että yli kaiken pitää rakastaa Jumalaa. Jokainen ihminen, joka haluaa rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, joutuu monta kertaa huomaamaan, että ei se kuitenkaan onnistu.

– Onko saarnalla silloin mitään sanottavaa ihmiselle, joka ei ole onnistunut rakastamaan, Huovinen kysyy.

– Jumala on kyllä rakkaus, mutta rakkaus ei ilman muuta ole Jumala.

”Pureksi, märehdi, mutustele”

Huovisen mielestä papit eivät ”pureksi, märehdi ja mutustele” puheitaan tarpeeksi. Emerituspiispan mukaan ydinsanoman saa kirkkaaksi vain miettimällä ja ajattelemalla. Kirkastetun lopputuloksen pitäisi olla elämänmakuista.

Puhe uskostakaan ei sellaisenaan Saarna? –kirjan kirjoittaneelle emerituspiispalle riitä. Kysymysmerkki WSOY:n kustantaman tuoreen teoksen lopussa viestii siitä, että Huovinen haluaa kyseenalaistaa kirkollisen puheen itsestäänselvyyksiä ja maneereja.

– Kyseessä on pitkällisen painin tulos. Se on oikeastaan koko elämän mittainen paini. Täytyy olla käsitys siitä, mikä on tämän kristillisen uskon varsinaisin sanoma. Se vaatii tislaamista, terästämistä ja kirkastamista.

– Ei ihminen aina kykene uskomaan niin kuin toivoisi. Jokainen meistä vajoaa epäilyksen tai epäuskon piiriin. Silloin saarnan ydintä on koko ajan etsittävä ihmisen ulkopuolelta.

Huovisen mukaan kristinuskoon liittyvällä puheella on kaksi sudenkuoppaa. Saarnasta on vaara tulla ihmislähtöistä maailmanparannusta tai puhuja saattaa langeta mestaroinnin kiusaukseen: hän korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tätä tulkitsemaan. Huovinen muistuttaa, että myös puhe uskosta on helposti ihmislähtöistä.

– Etiikka on inhimillinen asia. Uskokin kuvaa sitä, miten ihminen asennoituu. Rakkauskin ihmisen toteuttamana on vain ihmisen halua ja pyrkimystä olla parempi itseään ja toisia kohtaan.

– Haluaisin etsiä kaiken tämän takaa Jumalaa ja viime kädessä Kristusta.

– Jumalasta ei voi puhua löysästi, siinä ihminen rupeaa mestaroimaan sitä mitä Jumala on.

Huovinen korostaa, ettei saarnaajan tehtävänä ole pelastaa omaa saarnaansa vaan ihmisiä.

– On hyvä, ettei saarnaajalla ei ole enää herravaltaa, asemavaltaa tai auktoriteettivaltaa pelkästään sen takia, että hän on saarnaaja. Olennaista on se, mitä hän saarnaa. Siihen perustuu myös se, meneekö hänen viestinsä perille.

Eero Huovisen haastattelu kuullaan uusintana Laajasalo-ohjelmassa tiistaina 20.10. klo 19. Ohjelma on kuunneltavissa myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Lue myös: Eero Huovinen: ”Raamatun lukeminen on kuin pilkille menisi”

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)