Avustusjärjestön työntekijöitä surmattiin Afganistanissa

 

Kymmenen ihmistä, joista useimmat olivat kansainvälisen International Assistance Mission (IAM) -järjestön työntekijöitä, ammuttiin kuoliaiksi
viime viikolla Afganistanin maaseudulla Badakhshanissa. Surmatut olivat lääkäreitä ja heidän avustajiaan, jotka olivat palaamassa pääkaupunkiin
kaksiviikkoiselta silmätautien ja -vammojen hoitoleiriltä Nuristanin maakunnasta Pohjois-Afganistanista.

Surmatuista kuusi oli amerikkalaisia, kaksi afganistanilaista, yksi britti ja yksi saksalainen.

”Jotkut ulkomaalaisista ovat työskennelleet afganistanilaisten rinnalla vuosikymmeniä”, IAM:n tiedote kertoo ja paheksuu mieletöntä tappamista, joka kohdistui ihmisiin, jotka eivät ole tehneet muuta kuin palvelleet köyhiä.

IK neliöb. vko 27-28.MJa

Suomen ulkoasiainministeriö tukee IAM:n avustusprojekteja, ja niissä työskentelee myös suomalaisten kristillisten järjestöjen työntekijöitä. Suomalaisia ei kuitenkaan ollut lähistöllä surmien tapahtuessa. Esimerkiksi Suomen Ev.lut. Kansanlähetys aikoo jatkaa yhteistyötään IAM:n kanssa noudattaen järjestön ohjeita työntekijöidensä turvaamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Vääriä syytteitä

Surmien tultua julkisuuteen Taleban otti niistä kunnian syyttäen ryhmää vakoilusta teknisillä laitteilla ja Raamattujen jakelusta. Lääkäritiimillä oli IAM:n työntekijöiden mukaan telttaklinikoilla tarvittavia tutkimusvälineitä sekä satelliittipuhelin, jolla pidettiin yhteyttä IAM:n Kabulin-toimistoon. Vakoiluvälineistä ei siis ollut kyse. Raamattuja tiimillä oli mukana vain omaan käyttöön.

IAM on kristillinen avustusjärjestö, joka on toiminut Afganistanissa vuodesta 1966 eli kauemmin kuin mikään toinen kansainvälinen kansalaisjärjestö. Sen hankkeisiin sisältyy muun muassa terveyden, tekniikan, pienyritystoiminnan, kielten käytön ja muiden kyläyhteisöissä koettujen tarpeiden täyttämiseen tähtäävää kehitystä.

”Viime vuonna IAM:n kahdeksantoista hanketta auttoivat 270 000:ta afganistanilaista seitsemässä maakunnassa”, järjestön toiminnanjohtaja Dirk R. Frans mainitsee tiedotteessaan. Järjestön Noor (darin kielellä ’Valo’) -hanke hoitaa ainakin viidesosan maan kaikista silmäpotilaista neljässä
silmäsairaalassaan sekä syrjäseuduilla liikkuvilla telttaklinikoilla.