Avautuneet arkistot paljastavat uutta tietoa Jasuko-hankkeen rahoituksesta

 

Jasuko rakennettiin japanilaisen ja suomalaisen rahoituksen turvin. Kuva Jorma Pihkala

Japanin ja Suomen pääministereiden keskustelumuistio 28 vuoden takaa antaa lisätietoa siitä, miksi Japanin suomalaisen koulun, Jasukon, uudisrakennuksen rahoitus ei edennyt toivotulla tavalla. Asia oli esillä pääministeri Yasuhiro Nakasonen Suomen vierailulla keskustelussa pääministeri Kalevi Sorsan kanssa tammikuussa 1987. Suomalaiset eivät osanneet kiittää oikeassa kohdassa.

Salaisiksi merkityt muistiot ovat nyt avautuneet ja paljastavat, ettei keskustelu mennyt japanilaisten rotarien suunnitelmien mukaan.

Seppo Vänskä kirjoittaa kirjansa Japani yllättää yhä uudelleen luvussa 22 ”Jujusta tulee pannukakku”, miten hyvä suunnitelma kouluosan rahoituksesta menee mönkään. Hän ihmettelee, mikä meni pieleen pääministerien virallisessa keskustelussa. Tuolloin vastausta ei löytynyt, vaikka sitä kyseltiin japanilaisen kansanedustajan toimesta Japanin ulkoministeriöstä.

Parempi aviol. neliöb. 30.9.-6.10. (ilm.2/2)

– Suomen ulkoministeriön Jasukoa koskevista dokumenteista käy ilmi, että molemmat pääministerit suhtautuivat hankkeeseen myönteisesti, mutta silti tulos oli pyöreä nolla, Vänskä kertoo.

– Muistion luettuani tajusin, että Ootsun rotarien tarkasti suunnittelema sanamuoto ja asiasisältö pääministerien keskusteluun oli kääntynyt päälaelleen. Heidän tarkoituksensa oli, että Suomen pääministeri kiittää läänin ja kaupungin myöntämästä 60 miljoonan jenin avusta. Siihen Japanin pääministeri voi hyvin todeta, että hankkeen vielä vaatima 50 miljoonan osuus voidaan hoitaa Japanin hallituksen varoista, Vänskä kertoo.

– Tämä mielenkiintoinen vaihe Jasukon historiassa on taakse jäänyttä elämää. Emme lähetteinä kanna kaunaa kenellekään. Mutta kertoo tämä hiukan kansainvälisen diplomatian herkkyydestä. Vaikka hyvää tahtoa oli molemmilla puolilla, asiaa ei saatu enää korjatuksi, Vänskä toteaa.

Rotarit olivat niin varmoja suunnitelmansa onnistumisesta, että olivat lähettäneet siitä tiedotteen etukäteen Japanissa medialle, joka levitti uutisankkaa Nakasonen lupauksesta rahoittaa loput hankkeesta Japanin valtion varoin.

– Vaikka suunnitelmasta tuli pannukakku, hanke saatiin päätökseen koulun japanilaisten ystävien lainoilla ja lahjoituksilla, tuolloin projektia vetänyt Vänskä kertoo.

Viisikymmentä vuotta sitten perustettu Jasuko toimi suomalaisena kouluna aina vuoteen 2003 asti. Entisen lähetystyöntekijöiden lasten koulun omistaa nykyisin suomalaisten helluntaiseurakuntien lähettien perustamat japanilaiset seurakunnat (KFK, Kirisuto Fukuin Kyokai).

Lähetystyöntekijä Seppo Vänskän kirjoittaman teoksen Japani yllättää yhä uudelleen (Uusi Tie 2013) japaninkielinen käännös on valmis ja sille etsitään kustantajaa. Sen on kääntänyt suomalaislähettien opastuksella suomen kieltä opiskellut Keisuke Tanabe

 
artikkelibanneri Uusi Tie