Algeria: Protestanttikirkkoja suljetaan viranomaisten aloitteesta

 

Algerian hallituksen kampanja maan protestantteja vastaan on johtanut jälleen yhden kirkon sulkemiseen [MEC].

Koillis-Algerian Tizi-Ouzou provinssin Tigzirtissä sijaitseva kirkko suljettiin poliisin toimesta 26. syyskuuta, päivä sen jälkeen kun seurakunta sai ilmoituksen tulevasta sulkemisesta. Noin 70-henkinen seurakunta on kokoontunut paikassa vuodesta 2015 alkaen. Samalla paikalla toimi myös raamattukoulu vuodesta 2013 lähtien.

Vain kahta päivää aikaisemmin suljettiin toinen protestanttikirkko Boghnissa, 65 kilometriä Tigzirtistä etelään.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Algerian 45 protestanttikirkosta koostuvasta l’Église Protestante d’Algérie (EPA) on nyt suljettu yhteensä yhdeksän seurakuntaa. Myös muita seurakuntia on pyydetty lopettamaan toimintansa ja osa vuokranantajista on saanut käskyn olla päästämättä seurakuntalaisia kiinteistöihinsä, MEC raportoi.

Elokuussa sisäministeriö käski viranomaisia panemaan maan “kumoukselliset” protestanttikirkot kuriin.

Toukokuussa kolme EPA-johtajaa kävivät vetoamassa Britannian hallitukseen, jotta maan johto pyytäisi Algerian johtajia lopettamaan kristittyyn vähemmistöön kohdistuvan tehoiskunsa.

Uutinen on jatkoa World Watch Weekly:ssä syyskuun 26. päivä julkaistulle artikkelille.

 
Open Doors neliömainos artikkelin jälkeen