AlfaTV:llä rankka vuosi, mutta käänne parempaan on jo nähtävissä

 

Uutisankkuri Satu Tuomisto. Kuvakaappaus AlfaTV:n uutislähetyksestä 30.5.2022.

AlfaTV on pienillä resursseilla pystynyt rakentamaan valtakunnallisen, kaikki kotitaloudet tavoittavan arvopohjaisen kanavan, joka on noteerattu niin katsojien kuin maan johdon ja poliitikkojenkin toimesta.

AlfaTV:n taustayhtiön Brilliance Communications Oy:n 29.6. pidettyyn yhtiökokoukseen osallistui lähes sata osakkeenomistajaa, joista noin puolet netin kautta. Myös medialle avoin kokous alkoi yhtiön hallituksen puheenjohtajan ja sen pääomistajan IRR-TV:n toiminnanjohtajan Hannu Haukan puheenvuorolla, jossa hän nosti esiin AlfaTV:n pienellä budjetilla tehtyjä saavutuksia, ja vertasi niitä MTV:n yli 200 miljoonan euron liikevaihtoon sekä YLEn 500 miljoonan verovaroilla aikaan saatuun toimintaan.

Haukan mukaan AlfaTV on pienillä resursseilla pystynyt rakentamaan valtakunnallisen, kaikki kotitaloudet tavoittavan arvopohjaisen kanavan, joka on noteerattu niin katsojien kuin maan johdon ja poliitikkojenkin toimesta. Kanavan katsojamäärä on keskimäärin noin 1,4 miljoonaa viikossa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Aiemmin keväällä osakepääomansa menettämisestä ilmoittaneen yhtiön talous on kuitenkin haasteellisessa tilassa. Yhtiö teki vuonna 2021 noin 2 miljoonan euron liikevaihdolla n. 3,3 miljoonan euron tappion, mikä oli n. 1,2 miljoonaa budjetoitua suurempi. Kanavan operatiivisen johtajan Vesa Halosen mukaan syynä tähän oli huonosti edennyt mainosmyynti, joka jäi huomattavasti tavoitteista.

Liikevaihto kasvussa

AlfaTV on kuluvan vuoden alusta liittynyt mukaan Finnpanelin mittausjärjestelmiin, mikä parantaa mainosmyynnin edellytyksiä sen mahdollistaessa luotettavan ja ajantasaisen katsojalukujen välittämisen mainostajille. Halosen mukaan yhtiön liikevaihto onkin ollut alkuvuodesta huomattavassa kasvussa ollen tammi-toukokuussa 1,5 miljoonaa euroa.

Finnpanelin juhannusviikon raportin mukaan AlfaTV:n katsotuimmat ohjelmat ovat tanssia ja musiikkia sisältävät viihdeohjelmat, Sanna Ukkolan ja Timo Soinin vetämät keskusteluohjelmat sekä uutiset, jotka kanava uudisti toukokuun lopussa ja sai rekrytoitua uutisankkurikseen mm. vuoden 2008 Miss Suomen Satu Tuomiston.

Sunnuntaisin IRR-TV tuottaa AlfaTV:lle hengellistä ohjelmaa ja kanavalle on suunniteltu merkittävää roolia seurakuntien yhteisessä Se löytyi -kampanjassa syys-lokakuussa.

Yhtiön tulovirrat koostuvat mainostuloista, ohjelma-ajan myynnistä sekä ohjelmayhteistyöstä.

Osakeanti mahdollistaa uuden pääosakkaan

Yhtiökokous valtuutti hallituksen järjestämään suunnatun osakeannin, jossa yhtiö tarjoaa merkittäväksi 30 600 uutta osaketta. Käytännössä tämä tarkoittanee yhtiön pääosakkaan IRR-TV:n omistusosuuden puolittumista ja yhtiön enemmistön siirtymistä uudelle omistajalle yhtiön osakkeiden määrän kaksinkertaistuessa annin myötä.

Vuonna 2021 järjestetyillä osakeanneilla yhtiö keräsi ankkurisijoittajilta n. 940 000 euroa ja yleisöltä n. 2,95 miljoonaa euroa. Osakkeenomistajia yhtiöllä on n. 1 700.

Tilinpäätösasiakirjoissa mainitaan, että Yhtiön johto on positiivinen tulevaisuudennäkymien suhteen ja uskoo, että liikevaihto kasvaa, kannattavuus paranee ja yhtiö pystyy suoriutumaan velvoitteistaan.

Yhtiön hallituksessa jatkavat Hannu Haukka, Leevi Hakola, Joni Nelimarkka ja Andreas Wirth.

 

Aiheet

,