Ulla Remes välittää yhteisötaiteella uskoa, toivoa ja luottamusta

 

Ulla Remes (keskellä) työsti yhteisötaideteos Liinaa Kouvolan kirkkopäivien osallistujien kanssa toukokuussa 2015. Kuva: Kirkkopalvelut

Yhteiskuntamme haasteena on elämän mielekkyyden, toivon näköalan ja luottamuksen ylläpitäminen ihmisten elämässä, katsoo taiteilija Ulla Remes .

Ulla Remes vieraili tiistaina Jari Kupiaisen luotsaamassa Uskon asia -ohjelmassa Radio Deissä puhumassa muun muassa yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja pakolaiskysymyksestä.

Yhteisötaiteen lisäksi Remes on tehnyt muste- ja öljymaalauksia, valokuvateoksia ja installaatioita.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kouvolan kirkkopäivillä toteutettiin toukokuussa 2015 Liina-niminen yhteisötaideteos, jonka teemana oli katumus. Ihmisillä oli mahdollisuus kertoa katumuksenaiheita etukäteen eri kanavien kautta ja näistä aiheista toteutettiin itse teos. Liinan lisäksi Remes on työstänyt myös muun muassa Joki-teoksen vuoden 2013 Helsingin Taiteiden yöhön yhdessä taiteilija Tero Annanollin kanssa.

Kosketus pyhään ja oivallus itsestä

Ulla Remes määrittelee yhteisötaiteen vuorivaikutukseksi, josta syntyy taiteellinen lopputulos.

– Se on yhteisöllistä, yhteisön ehdoilla tapahtuvaa, yhteistä prosessoitavaa, joka ammattitaiteilijan johdolla johtaa yhteisölliseen, taiteelliseen lopputulokseen. Tärkeitä asioita ovat [ihmisten] osallistaminen ja vuorovaikutus. Ajattelen kristilliseltä kannalta, että minulle tärkeä asia on se, että jokaisen panos on samanarvoinen.

Remeksen mukaan yhteisötaide on myös demokraattista, koska se ei vaadi osallistujilta taiteellista osaamista.

Parhaimmillaan yhteisötaide voi tuoda syviä kokemuksia.

– Usein on jopa helpompaa pohtia ja löytää elämänsä merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä ihan ventovieraan yhteisötaiteilijan kanssa. Välillä siinä hiljenee itsekin, kun tajuaa sen, että tämä ihminen sai tässä kosketuksen johonkin suurempaan, joko pyhään tai oivalluksen omasta elämästään, Remes kertoo.

– Tässä on yksi niistä syistä, minkä takia tämäntapainen työskentely minusta istuisi myös kirkon työhön. Taiteen keinoin on mahdollista kohdata sekä vahvasti ja tiukasti kirkkoon juurtuneet että yhtälailla tarjota avointa, ennakkoluulotonta kohtauspintaa niille, jotka eivät muuten tule sisälle kirkkorakennukseen tai suostu keskustelemaan papin kanssa.

Remes haluaisi toteuttaa toivon ja unelman käsitteistä lähtevän yhteisötaideteoksen, joka kiertäisi Suomea maaseudulta kaupunkeihin.

– Ajattelen näin, että tässä kohtaa ollaan pakolaistulvan keskellä ja kaiken kaikkiaan eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Meillä alkaa toivo olla yhteiskunnallisesti aikalailla koeteltuna, työelämä muuttuu ja velkataakka valtiolla kasvaa. Alkaa olla niin paljon haasteita, että yksilön kohdalla toivon ja mielekkyyden ja unelmien, myös uskon, näköalat ovat keskeisiä. Näistä teemoista lähtisin [liikkeelle], haluaisin kuulla, mitä ihmisillä on sydämellä ja onko heillä [toivoa] jäljellä, Remes visioi.

Taiteilija etsii kiitoksen aiheita

Ulla Remes toteutti Karttulassa vuonna 2012 yhteisötaideteoksen, jota varten hän kysyi ihmisiltä, mistä he ovat kiitollisia. Karttula oli juuri liittymässä Kuopioon ja kuntaliitos herätti paljon tyytymättömyyttä. Kuntalaiset saivat myös äänestää innostavaa ja myönteistä ilpapiiriä ylläpitävää karttulalaista. Taideteos suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä kuntalaisten ja Kuopion taidemuseon kanssa.

– Minua hätkähdytti se, että osalla niistä ihmisistä, joita jututin, ei ollut mitään kiitoksen aihetta. He saattoivat kulkea ohi ja sanoa, ettei ole mitään syytä olla kiitollinen, Remes muistelee.

Taitelija oivalsi, että hänen pitää olla mukana tekemässä työtä sen eteen, että ihmiset voisivat löytää kiitollisuudenaiheita elämästään.

– Tässä pitää meidän kaikkien tehdä yhdessä työtä, ihan sama, teemmekö journalisteina tai yhteisötaiteilijana, tapahtumantuottajana, siivoojana tai kirkkona. Se on yhteinen haaste, elämän mielekkyyden, toivon näköalan ja luottamuksen ylläpitäminen, että me selvitään, elämä on elettävissä mielekkäästi.

Remes kokee palvelevansa ihmisiä taiteensa kautta.

– Yhteisötaiteilijana olen palvelija, se on minun tieni toteuttaa pappeutta. Tämä on minun tapani olla ihmisen rinnalla ja luoda uskoa, toivoa ja luottamusta.

– Uskossa minulle ovat keskeisiä myös anteeksianto ja läsnäolo. Niistä käsin voimme jotenkin olla levollisin mielin ja uskoa, että myös omat synnit on anteeksi annettu ja meillä on taivastoivo ja voimme luottaa, että kaikissa vaiheissa on Jumalan huolenpito mukana ja se kantaa ajan rajan yli myös.

Uskon asia -ohjelma Radio Deissä tiistaisin kello 16–17. Kuunneltavissa yöuusintana kello 01 ja Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Lue lisää:

Ulla Remeksen taiteesta

Yhteisötaiteesta