Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

100 tasa-arvotekoa: Uusi hanke tyttöjen ja naisten auttamiseksi Tansaniassa

 

Tansanialaisia naisia taakat päänsä päällä.
Kuva: Ritva Niemi/Suomen Lähetysseura

Suomen Lähetysseura aloittaa vuonna 2017 Tansaniassa pilottihankkeen, jolla pyritään ehkäisemään tyttöjen ja naisten syrjäytymistä.

Suomen Lähetysseura osallistuu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan kuuluvaan 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen, jolla tehdään uusia ja konkreettisia tekoja tasa-arvon edistämiseksi ja parannetaan erityisesti naisten näkyvyyttä.

Lähetysseura aloittaa vuonna 2017 Tansaniassa pilottihankkeen, jonka avulla syrjäytymisvaarassa olevat ja prostituutiota harjoittavat nuoret naiset saavat itse äänensä kuuluviin ja mahdollisuuden muuttaa oman elämänsä. Kehityshankkeen tavoitteena on parantaa nuorten naisten elämänlaatua, arvostusta ja omanarvontuntoa sekä vähentää heidän pelkojaan.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Naisten voimaantuminen ehkäisee syrjäytymistä

– Suomen Lähetysseura on lähes 160 vuotta tehnyt työtä kaikkein haavoittuvimpien ryhmien kanssa. Tiedämme, että etenkin köyhyydessä elävät tytöt ja naiset tarvitsevat mahdollisuuden koulutukseen ja työllistymiseen. Muuten he hyvin helposti joutuvat toisten hyväksikäyttämiksi.  Tämän hankkeen avulla haluamme kehittää menetelmiä, joilla voimme voimaannuttaa niitä naisia ja tyttöjä, jotka yhteiskunta on syrjäyttänyt, sanoo Suomen Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson.

Miten Lähetysseura jatkossa tekee työtä tyttöjen ja naisten oikeuksien hyväksi kehitysmaissa?

– Kouluttamalla, tukemalla työllistymiseen ja varmistamalla, että naiset myös pääsevät sellaiseen asemaan, jossa he voivat vaikuttaa omaan ja muiden naisten elämään.  Haluamme myös saada miehet mukaan toimimaan naisiin kohdistuvaan syrjintää vastaan, painottaa Rolf Steffansson.

Nuorille naisille pienlainoja

Syrjäytymistä estävä uusi hanke vähentää nuorten naisten ja tyttöjen prostituoiduksi joutumisen riskiä opastamalla heitä toisenlaisen toimeentulon piiriin. Se auttaa myös prostituutiolla itsensä elättävien pääsyä koulutukseen ja siten saamaan tuloja muualta.

Hankkeessa valtion virkamiehet, hiippakunnan pastorit ja yläkoulujen rehtorit tutustuvat nuorten naisten tilanteeseen. Prostituoitujen ryhmien johtajista koulutetaan ryhmäkouluttajia. Nuorista naisista kootaan ryhmiä ja heitä koulutetaan yrittäjyyteen sekä opastetaan pienlainojen saamiseen.

Hanke käynnistyy Tansanian Morogorossa, joka on yliopistokaupunki. Erityisesti kampusalueilla riski joutua seksuaalisesti hyväksikäytetyksi on suuri. Seksiä käytetään tarkoituksellisesti kaupantekovälineenä niin opiskelijoiden kuin opettajienkin tahoilta. Monilla tytöillä on harhakäsitys, että hyvän numeron saaminen kokeesta vaatii seksiä opettajan kanssa. Tähän ajatteluun hankkeella pyritään vaikuttamaan.

 

Aiheet