Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

YK hampaaton Hamasia vastaan

 

Suomalaisuutisetkin kertoivat jo lauantaina iltayöstä, että Israel pidentää Gazan tulitaukoa vuorokaudella. Ääri-islamilainen Hamas kuitenkin torjui ehdotuksen. Eilinen 12 tunnin paussi Gazan rajan tuntumassa oli rauhoittava, mekin kävimme ystäviä tapaamassa ja illalla yksi perhe meidän luona. Kokonainen sapattipäivä ilman hälytyksiä tuntui oikein mukavalta.
Sunnuntaina kahdeksalta alkoi sitten valitettava, jo yli kaksi viikkoa jatkunut epänormaalius. Ilta ja yö olivat vielä kylällämme rauhallisia, mutta aamuherätykseksi kipitimme pommisuojaan.

Lauantaiaamuna ennen tulitaukoa korviin kantautui tasainen jytke, joka syntyi Israelin tykittäessä Gazaa. Tänään sama todennäköisesti toistuu, sillä Israel varoitti vastatoimista, mikäli Gazasta ammutaan Israelin siviilikohteisiin. Itse asiassa raketteja alkoi tulla heti iltayöstä, kun lyhyt tulitauko päättyi. Tuossa hengähdystauossa Hamaskin oli mukana.
YK pyysi tulitauon jatkamista 24 tunnilla, johon siis Israel suostui. Israelin ilmoittaman tulitauon oli tarkoitus kestää periaatteessa sunnuntaina puoleen yöhön. YK:n ja Yhdysvaltojen johdolla on samanaikaisesti yritetty löytää ratkaisua pitempään aselepoon.
Hamasin johto päätti kuitenkin jatkaa gazalaisten ahdinkoa. On hyvin ilmeistä, että kansainvälisesti tästä kurjuuden lisääntymisestä hetken kuluttua syytetään jälleen Israelia.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

YK:lla voisi yhtenäisenä maailmanpoliisina olla vahva rooli, jota pääsihteeri Ban Ki-Moon – eikä hänen edeltäjänsäkään – ole onnistuneet kohottamaan Lähi-idässä eikä muualla.
Islamilaisten maitten aloitteesta YK:n turvaneuvosto on tuominnut Israelin palestiinalaisten alistajana monia kertoja. Rauhanturvaamisessa YK ei ole niin ikään onnistunut saavuttamaan Israelin luottamusta. Ei vaikka näissä tehtävissä on mukana suomalaisia!?

Eikö jo olisi aika koettaa tasapuolisuutta? Alkajaisiksi voisi antaa turvaneuvostossa koko palestiinalaishallinnon tuomitsevan lausuman, sillä presidentti Mahmoud Abbasin Fatah -puolue on hallitusliitossa Hamasin kanssa. Tämän jälkeen voisi runnata läpi ratkaisun, joka määrittää Gazaan YK:lle mandaatin. Sen selvänä tavoitteena olisi riisua Hamas aseista. Siinä olisi YK:lla todellinen näytön paikka. Tämän jälkeen voisi tosissaan neuvotella uuden rauhankierroksen puitteista.
Hyvä on muistaa, että rakettisodalla nykyisen kriisin aloittanut Hamas luokitellaan yhä mm. Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin puitteissa terrorijärjestöksi. Hamasille uusissa neuvotteluissa voisi antaa statistin osan vain siinä tapauksessa, että se luopuu aseellisesta taistelusta ja tunnustaa Israelin olemassaolon.

 

 

 
Dei, Mooses, artikkeliban. (1/2) 29.6.- MJa