Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Yhteisöradio auttaa takaisin elämään

 
Kriisiradio toimii Indonesiassa.

Kriisiradio toiminnassa Indonesiassa. Kuva: Eila Murphy.

Neljä vuotta sitten väitöstilaisuudessani vastaväittäjäni professori Johanna Sumiala pyysi määrittelemään väitöskirjani oleellista käsitettä ”resilience”. Olin varautunut puolustamaan väitöskirjani teoreettista viitekehystä, metodologisia valintoja, eettisiä ja etnisiä lähestymistapoja. Mutta en ollut keskittynyt ”resilience”-käsitteen määrittelyyn. Suomen kielessä sille ei oikein ole yhtä helppoa vastinetta. Siinä on kysymys kriisistä selviämisestä.

Yhteisöillä ja yksilöillä on erilaisia voimavaroja. Jotkut selviytyvät hyvin, toiset huonosti. Toiset ovat luonteeltaan kimmoisampia kuin toiset. Toisilla on enemmän tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä tehdä kriisitilanteessa.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Suomen itsenäisyyspäivän aikana me tulemme muistetuiksi siitä, miten veteraanimme ja lottamme selvisivät ääriolosuhteista. Siinä yksi esimerkki ”resilienteistä” ihmisistä.

Hyvin usein sinnikkyyteen ja selviämiseen liitetään yhteisö. Varsinkin Aasiassa yhteisön verkosto kannattaa, sen antama sosiaalinen pääoma ikään kuin liimaa ihmiset yhteen. Niin että heikotkin jaksavat, koska ovat osa pitempää, sitkeää ketjua.

Esimerkkejä yhteisöradion toiminnasta

Väitöskirjani käsitteli sitä, miten yhteisöradio auttaa valmistautumaan kriiseihin. Tänään luin Filippiineiltä tulleesta medialähetysjärjestö FEBC:n uutiskirjeestä, kuinka yhteisöradio auttaa luonnonmullistusten ja konfliktien jälkeen yhteisöjä nousemaan jaloilleen. Esimerkkejä:

1) Vuoden 2013 Hayan-taifuunin jälkeen kriisiradion pohjalta perustettiin 97.5 DYFE, ”Yhteisön reaktio”. Yhteisöradio auttaa ihmisiä varautumaan vastaisiin taifuuneihin ja antaa kristillistä arvopohjaa hädän varalle.

2) Tämän vuoden alussa CARE 104.3 DWAY-FM keräsi materiaalista apua Legazpissa purkautuneen Mayon tulivuoren vuoksi evakuoiduille. Lisäksi aviopareja konsultoitiin teemalla ”Minä välitän”, kuten Jumalakin välittää.

3) Marawilla, Filippiinien eteläisellä saarella Mindanaolla, oli viime vuonna viisi kuukautta kestänyt aseellinen konflikti. Konfliktin jälkeen paikallinen radioasema, 1197 DXFE Davao City, ”Hyvien uutisten radio”, järjesti ompelukonekeräyksen, jotta elinkeinot pääsevät elpymään sotaisan konfliktin jälkeen. Lisäksi radioasema organisoi ruoka-apua evakuointikeskuksiin.

Kun uutisvirrasta saamme viestejä luonnonmullistuksista, konflikteista, voimme ajatella kolikon toista puolta – sitä, miten paikalliset kristityt auttavat yhteisöään pompsahtamaan takaisin elämään.

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa