Ihmisiä ja ilmiöitä: Miltä helvetti näyttää? – 700 vuotta sitten kirjoitettu kuvaus vaikuttaa yhä kristittyjen näkemyksiin Elämäntaito: Säännöllinen päivärytmi ja rutiinit tuovat vakautta ADHD-perheen arkeen

Irakilaisempi kuin luulit: Uuden testamentin irakilaiset taustat

 

”Irakilaisempi kuin luulit” -blogisarjassamme olemme toistaiseksi lyhyesti käsitelleet sivistyksen ja Vanhan testamentin irakilaisia taustoja. Tänään siirrymme Uuden testamentin puolelle ja kysymme, mitä tekemistä Irakilla on kristinuskon ydinsanoman kanssa. Eikö kristinusko syntynyt Israelissa juutalaisella maaperällä, ja eikö sitä sitten levitetty ja selitetty pikemminkin kreikkalaisessa kieli- ja kulttuuripiirissä? Eikö kristinuskon sanoma ole Kristuksen ylösnousemuksessa ja syntien anteeksiantamisessa – mitä Irakin historiaa siihen muka tarvitaan? Näin voi joku ajatella, mutta avataanpa Uusi testamentti ja katsotaan.

Uuden testamentin ensimmäinen virke kuuluu: Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo (1:1). Jeesus esitellään heti kättelyssä Daavidin ja Abrahamin pojaksi. Vanhan testamentin kaksi suurhenkilöä, Daavid ja Abraham, liittyvät tiiviisti yhteen, sillä Daavid oli ensimmäinen Abrahamin poika eli jälkeläinen, joka valloitti ja otti haltuunsa koko sen maan, joka Abrahamin siemenelle oli 1. Mooseksen kirjan mukaan luvattu. Abrahamille annettu lupaus toteutui ensin Daavidissa, minkä jälkeen Daavid sai uuden lupauksen: hänen poikansa rakentaa Herralle temppelin ja saa ikuisen valtakunnan (2. Sam. 7:12-16). Daavidin poika Salomo rakensikin temppelin ja sai valtaistuimen, mutta jo seuraavassa polvessa valtakunta hajosi kahtia, ja muutama sata vuotta myöhemmin tuon ajan Irak eli Assyria ja Babylonia tulivat ja kukistivat sekä Israelin että Juudan valtakunnat. Jerusalemin temppeli tuhottiin ja kansan johtajat kuningasta myöten vietiin pakkosiirtolaisuuteen.

Uuden Tien verkkolehti (ilmainen kuukausi)

Niin. Oletko koskaan ihmetellyt, mitä Babylonian pakkosiirtolaisuus tekee Matteuksen sukuluettelossa (1:11-12, 17)? Matteus rakentaa pelastushistoriansa heti alkuun neljän palikan varaan: Abraham, Daavid, Babylonian pakkosiirtolaisuus ja Jeesus. Näistä kaksi eli Abraham ja pakkosiirtolaisuus viittaavat suoraan Irakiin. Daavidissa ja Jeesuksessa täyttyivät heidän muinaisirakilaiselle esi-isälleen Abrahamille annetut ihmeelliset lupaukset omasta maasta, lukemattomasta jälkikasvusta ja kaikkia kansoja koskevasta siunauksesta. Jeesuksessa kumoutuu myös pakkosiirtolaisuuden kirous: Baabelin vangeille julistetaan vapautusta. Tämän ymmärtäminen vaatii tosin hieman lisää taustoitusta.

Viime aikoina monet raamatuntutkijat ja teologit ovat alkaneet korostaa pakkosiirtolaisuuden eli eksiilin merkitystä Uuden testamentin sanomalle. Heistä ehkä kuuluisin on englantilainen N.T. Wright, joka on tulossa tammikuussa Suomeen Raamattuopiston teologisille opintopäiville luennoimaan. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että Jeesuksen aikaisten juutalaisten ”ongelma” ei ollut esimerkiksi Aadamin tekemä alkusynti, vaan se, että vaikka Irakista oli päästy palaamaan kotimaahan, niin pakkosiirtolaisuus tuntui tietyssä mielessä yhä jatkuvan. Daavidin valtaistuimella ei ollut kuningasta, vaan valta oli roomalaisten käsissä. Rooma oli uusi Babylon. Jumalan kirkkaus ei ollut palannut temppeliin, eivätkä Israelin 12 heimoa olleet palanneet yhteen. Profeettojen lupaama uudistus ei ollut vielä toteutunut, vaikka maahan olikin päästy palaamaan.

Uusi testamentti avautuu pitkälti tätä taustaa vasten. Markus avaa evankeliuminsa (Mark. 1:2) sitaatilla Jesajan kirjan 40 luvusta (40:3), joka aloittaa Vanhan testamentin komeimmat 15 lukua lohdutusprofetiaa Babylonian pakkosiirtolaisuuteen joutuneelle Israelille. Näihin lukuihin (Jes. 40-55) Uudessa testamentissa viitataan jatkuvasti, niin evankeliumeissa kuin Paavalillakin, ja niiden nähdään toteutuvan Jeesuksessa, Herran kärsivässä palvelijassa (Jes. 53), jossa ”syyllisyys on sovitettu ja pakkotyö päättynyt” (ks. 40:2), sekä hänen valtakunnassaan eli 12 apostolin varaan rakennetussa Jumalan kansassa, joka koostuu sekä juutalaisista että pakanakansoista. Vastaavasti Jeesus on se Abrahamin siemen, jossa kaikki kansat siunataan (Gal. 3:14, Room. 4:17), hän on se Daavidin poika, joka rakentaa uuden, ikuisen temppelin (Joh. 2:19-22) ja saa osakseen ikuisen valtakunnan (Luuk. 1:35). Hän on se Ihmisen Poika (Dan. 7:13; Mark. 2:10 jne), johon Babylonian, Persian, Kreikan ja Rooman sortokaudet päättyvät ja jota kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tulee palvella (Dan. 7:14) – juutalaisten, kreikkalaisten, irakilaisten ja suomalaisten.