Vieraanvarainen luterilaisuus on lähetyksen kolmas tie tiukan puhdasoppisuuden ja liberaalin kristillisyyden välillä

 

Kuka olen, mistä tulen, ja minne olen matkalla? Näillä kysymyksillä yksilön ja yhteisön on hyvä tarkastella paikkaansa ja missiotaan maailmassa. Lähetysjärjestönä kysymme myös, miksi olemme olemassa. 

Lähetysyhdistys Kylväjän identiteetin ja olemassaolon perustan voi kiteyttää kahteen sanaan: evankeliumin vuoksi. Yksinkertainen mutta syvällinen periaate – ja haastava elää todeksi. Meidän on perusteltava kaikki kantamme, päätöksemme, suunnitelmamme ja toimemme evankeliumilla.  

IK-opisto neliöb. 15.-28.7.

Paavali ilmaisi saman asenteen: ”Kestämme kaiken, jotta emme olisi esteenä Kristuksen evankeliumille… Voi minua, jos en julista evankeliumia… Kaiken tämän olen tehnyt evankeliumin vuoksi päästäkseni osalliseksi sen tuomasta hyödystä.” (1 Kor. 9: 12, 16, 23) Paavalin tavoin Kylväjänkin tulisi olla yhdellä asialla: lähetyksen asialla, evankeliumin vuoksi. 

Terve identiteetti sietää erilaisuutta 

Evankeliumi antaa riittävät edellytykset rakentaa ykseyttä ja ylläpitää yhteyttä, mikä jättää tilaa erilaisille näkemyksille toissijaisissa asioissa. Augsburgin tunnustuksenkin mukaisesti ykseys evankeliumissa on ihan oikeasti riittävä perusta ykseydelle ja yhteistyölle lähetyksessä.  

Ykseys ei tarkoita yhdenmukaisuutta, eikä se ilmene samanlaisuutena kaikissa teologisissa ja käytännön asioissa edes yhteisömme sisällä, saati suhteessa muihin järjestöihin ja kirkkokuntiin. Kirkkoisä Augustinus antaa meille lähetysjärjestönä hyvän ohjeen: ”Olennaisissa asioissa ykseys, ei-olennaisissa asioissa vapaus, kaikissa asioissa rakkaus.” 

Jokaisen yksilön ymmärrys luterilaisuudesta on hieman erilainen. Henkilökohtainen uskonkäsityksemme ei ole täysin identtinen toisen kanssa. Myös luterilaisuudesta meillä on erilaisia tulkintoja ja painotuksia.  

Jokaisella meillä on lempitapamme sanoittaa ja ymmärtää lähetystä, oli se ”risti”, ”armo”, ”Jumalan valtakunnan edistäminen” tai jokin muu. Evankeliumin voima luo meissä kyvyn ja tahtotilan hyväksyä muiden lempitermit väheksymättä heitä kristittyinä tai työtovereina.  

Jotta viidesläinen perinne palvelisi Kylväjän identiteettiä ja tehtävää eikä veisi sitä tarpeettomaan puhdasoppisuuteen tai puolustusasetelmaan, sitä tulisi arvioida: Mitkä viidesläisyyden teologiset aarteet tai perinteet ovat evankeliumin vuoksi edelleen käyttökelpoisia? Mitkä perinteet tai kannat ovat olleet aikanaan hyödyllisiä ja välttämättömiä mutta eivät enää palvele Kylväjän identiteettiä ja tavoitteita? 

Terveessä, puoleensavetävässä identiteetissä painopiste on siinä, mitä olemme ja edustamme, ei siinä, mitä emme ole ja mitä vastustamme.

Emme tule koskaan olemaan samaa mieltä kaikista asioista kaikkien kristittyjen kesken. Mitä vahvempi, selvempi ja terveempi on oma identiteettimme, sitä paremmin siedämme myös erilaisuutta. Luottamus toisiimme yhteisömme sisällä luo erilaisuuden hyväksymistä ja sietokykyä.  

Laupeus ja armollisuus ovat evankeliumin ydin 

Armo ja laupeus ovat sekä evankeliumin olemuksen sisältö että tavoiteltava asenne kristitylle ja kristilliselle lähetykselle. Haasteeksi muodostuu se, että vajavaisina ihmisinä identiteettimme ei rakennu ainoastaan evankeliumin armoon, vaan lisäämme siihen väistämättä jonkin toissijaisen asian, perinteen, näkemyksen tai mieltymyksen. Niillä perustelemme oman oikeassa olomme. Niistä käsin arvioimme myös muiden arvon ja kelvollisuuden.  

Me kaikki teemme näin. Armahdettuinakin meidän on vaikea välttää vertailua toisiin. Meissä jokaisessa, myös järjestönä, piilee fariseus, joka mielessään kiittää Jumalaa, ettei ole sellainen kuin Jeesuksen kertomuksen publikaani (Luuk. 18:11). Saatamme jopa ajatella, että onneksi emme ole itsetyytyväisiä kuten tuo fariseus. Tästä meidän tulee tehdä jatkuvasti parannusta.  

Kristittynä eläminen yksin armosta on meille lopultakin vaikeaa. Olemme vain vajavaisia kristittyjä, jotka lisäävät evankeliumin armoon omat ehtonsa. Niillä määrittelemme, kuka kuuluu ”meihin,” kuka hyväksytään, ketä arvostetaan ja ketä kuunnellaan. Tämä ei ole konservatiivien tai liberaalien ongelma vaan syntisen kristityn perusongelma. 

Mikä oli Jeesuksen asenne? Hän oli samanaikaisesti tiukka, ankara ja jopa opillinen mutta evankeliumin vuoksi myös armollinen, rakastava ja suvaitsevainen. Hän vastusti ja kritisoi kovin sanoin tekopyhiä, mutta samanaikaisesti Hän oli jopa hämmentävän armollinen ja lempeä syntisiä, rikkinäisiä, heikkoja ja murtuneita kohtaan. Hän tahtoi armahtavaisuutta uhrimenojen sijaan. ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:13) 

Vieraanvaraisesti luterilainen rakentaa yhteyttä 

Kylväjän strategia linjaa, että olemme vieraanvaraisesti luterilainen, mutta emme tunnustuksellisesti ulossulkeva lähetysjärjestö. Miellän vieraanvaraisuuden ennen muuta anteliaisuudeksi. Vieraanvarainen, antelias luterilaisuus sisältää kuitenkin jännitteen. Yhtäältä luterilaisuus sisältää sitoutumista teologiseen traditioon ja sen aarteisiin. Toisaalta vieraanvaraisuus ja anteliaisuus tarkoittavat avoimuutta muutoksen mahdollisuudelle. Meidän tulee rohkeasti ottaa paikkamme tässä jännitteessä.  

Viidesläinen luterilaisuus ilman vieraanvaraisuutta ja anteliaisuutta kalkkeutuu tiukaksi puhdasoppisuudeksi. Toisaalta vieraanvarainen anteliaisuus ilman tradition ja uskon ytimen arvon tunnustamista lässähtää pinnalliseksi ja ontoksi asenteeksi, joka hyväksyy samanarvoisina kaikenlaiset kristillisyyden tulkinnat.  

Terve, vieraanvarainen luterilaisuus ei ole sitoutumista muuttumattomaan traditioon, mutta ei myöskään linjatonta ajelehtimista epämääräisen rakkauden nimissä. Se on sitoutumista elävään, ylösnousseeseen Kristukseen, mikä ilmenee Kristus-keskeisenä ajatteluna ja käytäntöinä. Se rohkenee tuoda Kristuksen aarteet kaikenlaisiin kohtaamisiin sekä kumppanuuskeskusteluissa että tavoittavassa lähetystyössä. 

Vieraanvaraisen luterilaisuuden vastakohtaa voisi kuvailla tiukan tunnustuksellisena ja puhdasoppisena luterilaisuutena. Vieraanvaraisuus on ennen kaikkea hengellinen ja henkinen asenne, ei niinkään opillinen kanta. Yhteyttä etsivä asenne mahdollistaa hyvät, opilliset kannanotot. Jos nostamme Raamatusta aina ensimmäisenä erottavat tekijät, on vaarana päätyä puhdasoppisuuden umpikujaan, jolloin emme pysty enää toimimaan vieraanvaraisesti.  

Kun tapaamme uuden järjestön tai mahdollisen kumppanin maailmalla, ensimmäinen kysymyksemme ei ole: ”Oletteko luterilaisia? Oletteko oikeanlaisia luterilaisia?” Voisimme sen sijaan ratkaisukeskeisesti kysyä: ”Mitä työtä Jumala tekee kauttanne ja keskuudessanne? Olisiko meillä mahdollisuus tehdä työtä yhdessä Jumalan valtakunnan hyväksi?” Viemme siis maailmalle ensisijaisesti Jeesusta ja Jumalan valtakuntaa, emme viidesläistä luterilaisuutta. 

Vieraanvaraisuus ei tarkoita, että kaikki tulisi hyväksyä kritiikittömästi. Sen sijaan se tarkoittaa, että evankeliumin perustasta käsin ja lähetyksen vuoksi olemme valmiita luopumaan itsellemme rakkaiden mutta lähetyksen kannalta toissijaisten asioiden asettamisesta evankeliumin rinnalle kynnyskysymyksiksi.  

Niin kauan kuin elämässämme näkyy Kristus-keskeinen, Raamatun elävään Sanaan ankkuroitunut hedelmä, evankeliumi etenee vääjäämättömästi työmme kautta yksilöinä ja yhteisönä. 

 
Kylvaja artikkelibanneri