Kirjoittanut
Jumalalle jokainen ihminen on mittaamattoman arvokas ja korvaamaton luomistyön taidonnäyte. Jokaiselle on oma paikka Jumalan valtakunnassa ja Hänen hyvässä suunnitelmassaan. Herra johdattaa elämässä meitä jokaista löytämään ja täyttämään tehtävämme Jumalan valtakunnan rakentamistyössä ja olemaan omassa ”muurinaukossamme.” Tehtäviä kyllä riittää kaikille. Välttämättä kukaan meistä ei kuitenkaan ole korvaamaton tiettyä seurakuntaa palvellessamme. Uusia puhujia, kolehdin kerääjiä, siistijöitä, muusikkoja ja vapaaehtoisia Jumala kyllä johdattaa työhön, mikäli me jäämme riveistä pois. Jumalan silmissä olemme korvaamattomia, mutta seurakunnan rekrytoijat löytävät kyllä tilallemme uutta verestä voimaa. Kiinalaisilla on korvaamattomuudesta oma määritelmänsä: ”Upota nyrkkisi veteen, ota se pois ja katso korvaamattomuuttasi kuopan suuruudesta.”
Kristilliset yhteisöt perustuvat vapaaehtoiselle jäsenyydelle ja koostuvat tavallisista ihmisistä. Seurakuntien kasvun eräs merkittävä yksittäinen tekijä on vapaaehtoistyö. Organisaatioiden inhimillisyys on samalla voimavara, että riskitekijä. Virkatyönä pyöritetty toiminta tulee varmaankin tehtyä tehokkaasti ja ”oikeaoppisesti”, mutta ei innosta uusia aktiivisia ihmisiä osallistumaan yhteiseen työhön, eikä sitouta seurakuntalaisia toimimaan yhdessä evankeliumin levittämiseksi. Toisaalta tehtävän työn tulisi olla koordinoitua ja jonkun pitäisi ottaa siitä kokonaisvastuu. Kaikissa organisaatioissa tarvitaan hyvää johtajuutta. Johtajan tulee kuitenkin ymmärtää antaa tilaa myös muille. Suomessa toistuu usein UKK-ilmiö. Sillä tavallisesti tarkoitetaan sitä, että johtaja ei tahdo vetäytyä, ei pysty siihen tai ei huomaa tehdä sitä, ennen kuin on pakko.
Martti Lutherin mukaan oikea Kristuksen kirkko on näkymätön ja sen rajat menevät ihmisten sydämissä, ei byrokraattien tiedostoissa. Yhteiskristillinen, allianssihenkinen kristillisyys ei käytännössä ole aina kovinkaan suosittu seurakuntapoliittinen lähestymistapa, ainakaan seurakuntien johtajien mielestä. Kaikki seurakunnat, kirkkokunnat, yhdistykset ja kristilliset järjestöt haluavat sitoa joukkonsa tiiviiksi yhtenäiseksi laumaksi, joka on sitoutunut vain tähän yhteen toimintayksikköön. Seurakuntakuria harrastavat muutkin kuin vain Jehovan todistajat. Lampaat halutaan pitää tiukasti omalla laitumella ja myös keriä niiden villoja.
Vuonna 1302 paavi Boniface VIII julkaisi bullansa, joka nykyisin tunnetaan nimellä ”Unam sanctam”. Bullan mukaan pelastusta ei ole katolisen kirkon ulkopuolella. On vain yksi, katolinen ja apostolinen kirkko. Tämän kirkon ulkopuolelta ei pelastusta ole löydettävissä. Uskonpuhdistajat kumosivat tämän ajatuksen. Nykyisin meillä vallitseekin melkoinen hengellisen tarjonnan monipuolisuus. Hengellisiä yhteisöjä, seurakuntia, yhdistyksiä ja hengellistä mediatarjontaa löytyy varmasti jokaiseen makuun. Vahingolliseksi tämä nykyinen kristillisen tarjonnan moninaisuus muuttuu vasta silloin, kun seurakunnat alkavat suhtautua toisiinsa vihamielisesti ja ryhtyvät kampittamaan toisiaan. Kaloja meressä on kyllä aivan riittävästi jokaiseen verkkoon.
Kansainvälisessä politiikassa tunnetaan ajatus ”vallan tyhjiöteoriasta”. Heikot kansakunnat joutuvat vahvempiensa alistamiksi ja valtioiden johtopaikoille on enemmän tulijoita kuin on tyhjiä virkatehtäviä. Seurakuntien, urheiluseurojen, yritysten ja varmaankin kaikkien ihmisistä koostuvien yhteisöjen toiminnassa pätee nähdäkseni myös vastaava ”tyhjiöteoria”. Kun henkilökemiat eivät löydä pitkistäkään yrityksistä huolimatta stabiilia tasapainoa, vaan pastori, lapsityöntekijä, suntio, tms. lähtee rivistä ovet paukkuen, vihaiset lähtijät usein luulevat että koko yhteisön toiminta romahtaa siihen. Ei romahda. Tyhjiö täyttyy aina. Tyhjiö synnyttää uutta tilaa, kysyntä kasvattaa myös tarjontaa, sisäpiiriin nousee uusia tuoreita kokelaita jotka innokkaasti lähtevät kehittämään orastavia kykyjään. Näistä hiljalleen kasvaa uusia kokeneita työn veteraaneja. Hekin ehkä aikanaan väsyvät ja perustavat uusia yhteisöjä, mutta heidänkin tilalleen astuu aina jälleen uusia sukupolvia. Ehkä juuri näin täytyykin tapahtua.
