Kirjoittanut
Lastenkirjailija ja äidinkielenopettaja Maria Kuutti asuu Kangasniemellä perheensä kanssa.Ette arvaakaan, miten iloitsin, kun Anita Partti kertoi suosittelevansa blogitekstiäni varten Juha Vähäsarjan päivittäishartausteosta Lupaus kantaa (2010)! Minulla on nimittäin kaikki kyseisen kirjoittajan päivittäishartauskirjat. Ja aivan kuten Anita, minäkin olen käynyt kirjat moneen kertaan läpi. Juha Vähäsarjan tekstit kestävät monta lukukertaa ja antavat aina jotain uutta pohdittavaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että yhden Vähäsarjan kirjoistani omisti aiemmin äitini, joka on merkinnyt parhaat kohdat punaisella värikynällä. Kun sain kirjan itselleni, alleviivasin mustekynällä itseäni puhuttelevat osat. Punaiset ja mustat viivat osoittavat selvästi, että tekstit koskettavat jokaista lukijaa eri tavalla – ja luultavasti samakin lukija nostaa toisella lukukerralla eri kohdat esiin.
Anitan mielestä Vähäsarjan päivittäishartauskirjat sopivat hyvin myös uskossa ensiaskeleita ottaville, koska ne sisältävät paljon Jumalan sanaa. Jokaiselle päivälle on oma raamatunkohtansa, jonka perässä on Vähäsarjan oma aihetta pohdiskeleva teksti. Kirja on taas yksi hyvä tapa varmistaa, että Raamattua tulee luettua päivittäin, ja kuten Anita toteaa: ”Jos jonkin päivän teksti jää lukematta, se on helppo lukea seuraavana päivänä, koska kaikki tekstit ovat lyhyitä.” Kiireiselläkään kristityllä ei siten ole syytä olla tarttumatta kirjaan.
Kun itse aloin lukea Lupaus kantaa -kirjaa tätä blogitekstiä varten, olin iltaisin aina ihan puhki. Olen nimittäin pahimmanlaatuinen aikaoptimisti ja haalin usein liikaa tehtäviä. Tässä viassa on se hyvä puoli, että saan paljon aikaan, mutta asiasta toiseen touhottaessani väsytän välillä itsensä perusteellisesti.
Kun on väsynyt, ajatuksetkin ovat tavallista synkempiä. Onneksi sain joka ilta lohduttautua Raamatun lupauksilla. Vähäsarjalla on taito kirjoittaa rohkaisevasti, uskoa ja toivoa vahvistavasti. Seuraavan kohdan olen paitsi alleviivannut myös merkinnyt huutomerkillä: ”Kun me olemme pieniä ja avuttomia ja Jumala suuri ja avuttoman auttaja, ei meillä ole yhtään mitään hätää.” (Vähäsarja 2010: 12.) Meillä ei ole mitään hätää! Jumalan edessä saamme olla pieniä ja avuttomia ja luottaa paitsi Jeesukseen myös ansaitsemattomaan armoon. ”Kun voimat uupuvat, hän on jo apuna.” (Vähäsarja 2010: 159.) Myös Anitan suosikkijae käsittelee Jumalan tarjoamaa turvaa: ”Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.” (Ps. 121: 7–8)
Toinen itselle tällä lukukerralla tärkeäksi muodostunut teema on se, että meidän kristittyjen olisi tärkeä muistaa olla armollisia myös muita kohtaan, koska itsekin olemme Jumalan käsittämättömän laupeuden varassa: ”Me opimme Jeesuksen vertauksista sen, että kenelläkään ihmisellä ei ole varaa tuomita toista Jumalan luomaa, lunastamaa ja rakastamaa ihmistä.” (Vähäsarja 2010: 121.)
Kristittyjen välisestä yhteydestä ja armollisuudesta puhui muuten myös Kangasniemen Kunnallislehden päätoimittaja Kalevi Tiitinen helmikuun Majatalo-illassa: hänestä me kaikki voisimme ottaa haasteeksi puhua toisistamme selän takana hyvää, jotta suvaitsevaisuus ja rakkaus houkuttelisivat myös ei-kristittyjä lähellemme. (Samaa asiaa Tiitinen käsitteli Majatalo-illan jälkeen kolumnissaan Kehumalla paras: https://www.kangasniemenlehti.fi/2018/03/03/kolumni-kehumalla-paras/ ) Kuka uskaltaa ottaa haasteen vastaan? Sillä kuten myös Vähäsarja toteaa: ”Armahdettu osaa armahtaa, lempeyttä kokenut osaa olla lempeä.” (Vähäsarja 2010: 26) ja ”Uskovien tehtävä on kantaa toisiaan, ei lyödä lyötyä.” (Vähäsarja 2010: 46)
Tai kuten Jeesus asian totesi: ”Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä” (Joh. 15: 12). Siinäpä on haastetta yhdelle ihmiselämälle!
