Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Tästä se alkaa

 

Uuden kirkolliskokouksen ensimmäinen istuntoviikko on takanapäin ja neljän vuoden työrupeama on alkanut. Alku oli odotetusti sekä lupaava, että kysymyksiä herättävä.

Ennen avajaisistuntoa oli liikkeellä kirje itseään uudistusmielisten ryhmäksi kutsuvien kirkolliskokousedustajien ajatuksista ja päämääristä.
Yksi ajatus oli istuttaa varapuheenjohtajan tulille ensimmäisen kauden edustaja. Eräs toinen ajatus oli, että piispoilla on likaa valtaa ja, että heidän roolinsa muun muassa valiokuntien puheenjohtajina tulisi kyseenalaistaa. Kirkolliskokouksen todellisuudessa kumpikaan ei toteutunut.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näihin asioihin tavalla tai toisella palattaisi tulevien vuosien aikana. Valiokuntien puheenjohtajuusasia on toki ratkaistu neljäksi vuodeksi, mutta tulee varmaan muita kysymyksiä, joissa joudutaan pohtimaan kokemusta ja perinteisiä työskentelytapoja uudistusvaatimusten valossa.

Sinänsä tämä on hyvä ja tervetullut. Liian usein tehdään asioita tietyllä tavalla vain siksi, että niin aina on tehty. Kielteiseksi uudistusvaatimus muuttuu, jos siitä tulee itseisarvo. Eli jos muutosta vaaditaan vain muutoksen takia. Vaarana on myös, että uudet toimijat lähtevät liikkeelle railakkaasti tietämättömyyden ja kokemattomuuden luomassa varmuudessa. Tästäkin oli mielestäni merkkejä avausviikon tapahtumissa. Onneksi asioissa, joilla on marginaalinen merkitys kuten tavassa teknisesti suorittaa varapuheenjohtajien valinta.

Parasta avausviikossa oli mielestäni monia yllättänyt positiivinen yleisilmapiiri. Jututin monta niin veteraania kuin ensikertalaistakin, jotka poikkeuksetta ilmaisivat tyytyväisyytensä ja iloisuutensa tästä. Niin teen minäkin.

Positiivisuus on jo sinällään hyvä asia, mutta myös siksi, että se luo paremman pohjan yhteistoiminnalle silloin kun olemme erimielisiä. Ja kysymyksiä, joissa olemme erimielisiä akselilla uudistusmieliset – konservatiivit tulee yhtä varmasti kuin aamen kirkossa.
Erimielisyydet sinänsä ovat luonnollinen osa ihmiselämää. Myös kirkossa ja kirkolliskokouksessa. Ja erimielisyyksistä on voitava keskustella. Mutta jos erimielisyydet koskevat kirkon perustaa, ei ole edellytyksiä keskusteluille.

Kirkkojärjestyksen mukaan ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”.

Tämän pohjalta teemme kirkolliskokouksessa työtä. Jos se pohja murtuu tai muuttuu kirkkomme on hukassa. Silloin se ei enää ole kristillinen kirkko ja osaa Kristuksen kirkkoa. Silloin se on jotakin muuta. Sellaiselle uudistukselle on sanottava yksiselitteisesti ja jyrkästi ei. Siitä ei voi edes keskustella.
Rukoillaan yhdessä kirkolliskokousedustajien ja kirkolliskokoustyön puolesta.