Olipa kerran vallankumous – muistaako kukaan?

”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?”

Opetuslasten viimeinen kysymys Jeesukselle on läpeensä poliittinen kysymys, se on kysymys vallankumouksesta.

Vallan ja vallankumouksen teema läsnä läpi historian. Yhteiskunnallisena kehityskertomuksena Vanha testamentti kuvaa yhden kansakunnan nousua ja tuhoa, ml. poliittisen järjestelmän kehitystä, vallankumouksia ja niiden yrityksiä. UT:n kontekstina taas on Rooman imperialismi, jota vastaan juutalaiset kapinoivat lukuisia kertoja.

Jeesus oli monille aikalaisilleen suuri pettymys, koska hän ei ryhtynytkään vallankumousjohtajaksi, joka karkoittaisi vihatut miehittäjät ja heidän kätyrinsä. Toisille taas, niille, jotka järjestelmästä hyötyivät, Jeesus oli riski, potentiaalinen agitaattori, josta piti päästä yhteiskuntarauhan nimissä eroon (Joh. 11:48-50).

Viime vuosisadan suurin vallankumous – kuka juhlii, tai edes muistaa?

Tasan sata vuotta sitten, lokakuussa 1917 (gregoriaanisen kalenterin mukaan 7.11.) käynnistyi Venäjällä viime vuosisadan merkittävin vallankumous, jonka vaikutukset heijastuivat koko maailmaan ja värittivät suurinta osaa 1900-lukua. Muistatko? Vallankumous perustui mm. Karl Marxin yhteiskunnalliseen filosofiaan sekä Vladimir Leninin ja muiden toverien organisointikykyyn, ilmaisuvoimaan ja tilannetajuun. Oli aate, oli myös liike.

Kommunistisissa yhteiskunnissa asui vielä 30 vuotta sitten noin kolmannes maapallon väestöstä ja vaikutukset tuntuivat aivan kaikkialla. Oletko puolesta vai vastaan? Jako kommunismin aatteista ammentaviin ja muihin väritti tunnelmaa kaikkialla.

Maailma melkein valloitettiin! Muistammeko edes enää?

Utopia, aate, valtakunta, jonka piti kattaa koko maailma, mureni kuin savipatsas Danielin profetiassa. Venäjällä, missä kansallismielinen juhlinta muuten osataan, suuren vallankumouksen 100-vuotisjuhlavuosi on kuulemma hieman kiusallinen pala.

Yksi on varmaa: vallankumous tulee taas

Voimme vain aavistella, millaisia utopioita meille seuraavaksi tarjotaan. Varmaa on vain, että seuraavat yrittäjät ovat jo oven takana. Näemmekö nousevaa painetta vallankumousten käyttövoimaksi: pelkoa, epäluuloja, epäoikeudenmukaisuutta, syrjäytymistä, köyhyyttä, valheita, vihapuhetta ja niin edelleen?

Emme ehkä vielä tunnista seuraavia vallankumouksellisia. Silti on tärkeää muistaa historiaa, koska meillä olisi mahdollisuus oppia siitä ja olla toistamatta aikaisempien sukupolvien virheitä. Saa nähdä onnistuuko. Kollektiivisen oppimiskyvyn osalta ihmiskunnan ”track record” on onneton.

Kristinuskon vakauttava- ja vallankumousluonne

Nasaretilaisen demagogin sanoilla on yhtä aikaa yhteiskuntia ylläpitävä ja tasapainottava, että vallankumouksellinen luonne. Jännite on ilmeinen.

Sama Jeesus, joka kieltäytyy olemasta poliittinen tai sotilaallinen johtaja, kuitenkin haastaa tinkimättömään vallankumoukseen henkilökohtaisella tasolla, kustannuksia laskematta. Esiin murtautumassa oleva, näkymätön valtakunta onkin tärkeämpää kuin kuollut ”yhteiskunnallinen vakaus”. Vallankumouksen asia menee jopa lähimpien perhesuhteiden edelle.

”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle!”

Jeesuksen haasteen pitäisi olla tarpeeksi suuri jopa elämänsä merkitystä etsivälle turhautuneelle, aktiiviselle nuorelle.

Lisää vallankumouksellisia

Samaa Paavalia, joka yksiselitteisesti kieltää nousemasta esivaltaa vastaan (Room. 13:3), käskee kunnioittamaan esivallan väkivaltamonopolia (13:4) sekä ja antamaan kunnioituksen, verot ja tullit kenelle kuuluu (13:7), kuitenkin kutsutaan ”koko maailman villitsijäksi”. Hänet ajetaan ulos kaupungista toisensa jälkeen, usein ruoskittuna tai kivitettynä. Lopulta Paavalinkin tie vie vankilaan, kotiarestiin ja teloitettavaksi.

Erään kerran kun Paavali siirrettiin vankilasta toiseen, matkalle varattiin lähes 500 aseistettua turvamiestä murhayrityksen varalta! (Apt. 23:23)

Hasta la victoria, sempre!

Myöhempi historia tuntee monia ”vallankumouksia”, jotka alkavat ihmisten sisimmästä, mutta heijastuvat kokonaisiin yhteiskuntiin. 1500-luvun uskonpuhdistuksen lähtökohta oli moraalinen ja hengellinen, mutta valitettavasti poliittiset johtajat pian valjastivat sen omiin tarkoituksiinsa.

On arvioitu, että John Wesleyn & co käynnistämä herätys 1700-luvun Englannissa ehkäisi Ranskan vallankumouksen tapaisen väkivaltaisen kansannousun toistumisen teollisen vallankumouksen kurjistamissa tehdaskaupungeissa, missä elämä oli käsittämättömän kurjaa.

Wesley kiersi puhumassa elämänsä aikana jopa 400 000 kilometriä ratsain. Wesleyn kerrotaan sanoneen, että jos jonain päivänä häntä ei kukaan ollut herjannut tai heittänyt kivellä, hän alkoi olla huolissaan, että mitä oli tehnyt väärin…

Ensimmäiset apostolit ja heidän seuraajansa vuosisatojen aikana ovat seuranneet samaa tietä, maan ääriin asti. Hinta on ollut kova, mutta niin on hedelmäkin. Heille saa nostaa hattua.

Sydänten vallankumous

Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta; jos minun kuninkuuteni olisi tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet … mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä.

Jeesuksen vallankumousaate ei perustu vallan anastamiseen, vaan palvelemiseen. Hän ei agitoi kansannousuun, eikä saavu voittosaatossa rakennuttamansa riemukaaren läpi, vaan aasilla ratsastaen syrjäiseen Jerusalemiin. Jeesus ei uhraa miehitysvallan sotilaita, ei edes uskonnollisia vastustajiaan – vaan ainoastaan itsensä.

Kun valta vaihtuu, joku aina uhrataan. Yhteiskunnallisessa mielessä Jeesus näyttää tietä tulevien vuosisatojen rauhanomaisille vallankumouksille. Ei pitäisi olla mitään hävettävää sen toteamisessa, että Raamattu on maailmanhistorian eniten poliittisia ajattelijoita ja ”vallankumouksellisia” inspiroinut kirja.

Mutta ennen kaikkea Jeesus haluaa tehdä vallankumouksen ihmisen sydämessä. Valta, jonka Jeesus kumoaa on synnin, itsekkyyden ja saatanan valta. Viimeisenä Jeesus voittaa jopa kuoleman vallan. Hän on kuitenkin vallankumouksellinen.

Hän on kuitenkin kuningas.

 

Kuvat: Jason Roswell on Unsplash.com, sekä
Viktor Bulla (punakaartia Petrogradin eli Pietarin Vulkan-tehtaalla lokakuussa 1917. Lähde: Wikipedia