Taivasten valtakunnan demokratiavaje

Ennakkoäänestin seurakuntavaaleissa. Tiedot äänestyspäivistä ja paikoista löytyivät netin lisäksi lehdistä, samoin kuin ehdokkaiden kuvat ja ehdokasnumerot. Äänestyspaikalla suuren ostoskeskuksen käytävällä luulin joutuvani jonon jatkoksi, mutta kyse olikin vaalivirkailijoiden vuoron vaihdosta, ja siksi väkeä oli paljon paikalla. Täytin lappuni ja ennakkoilmoituslomakkeen sekä suljin omin käsin kirjekuoren. Minulla oli mahdollisuus valita vapaasti ketä äänestän ja vaikuttaa siten päätöksen tekoon omassa seurakunnassani. Kaikki sujui turvallisesti, luotettavasti, läpinäkyvästi ja ilman mitään asiaankuulumatonta vaikuttamista.

Ulkosuomalaisen roolissa kävin useammankin kerran äänestämässä erilaisissa vaaleissa suurlähetystössä. Yhtä tärkeää ja itsestään selvää oli tehdä matka naapurikaupunkiin äänestämään, oli kyse sitten kuntavaaleista tai presidentin valinnasta. Suomalaisten yhteinen retkipäivä koordinoitiin niin, että mahdollisimman moni pääsi kimppakyytiin mukaan. Vaikka ulkona oli epäsuomalainen lämpötila ja suurlähetystön tiloihin piti mennä maan tavan mukaan turvatarkastuksen läpi, tunsin ylpeyttä suomalaisen yhteiskunnan toimivuudesta. Äänestäminen on kansalaisoikeus, jota kukaan ei minun kohdallani ole kyseenalaistanut. Kaukaakin annettavalla äänellä on merkitystä ja sen antamisen mahdollistamiseksi käytetään paljon rahaa, tehdään työtä ja nähdään vaivaa.

Sansa kesäkeräys artikkelin alle

Isä meidän -rukouksessa rukoilemme Jumalan valtakunnan tulemista. Lähetystyöntekijänä lähetysjärjestön palveluksessa olen sitoutunut edistämään Jumalan valtakunnan etenemistä. Voisin kuvitella, että monelle muullekin suomalaiselle valtakunta-sanasta syntyy demokraattisia mielleyhtymiä. Itselläni ainakin alitajunnassa vilahtelee äänestyskoppia ja vaali-ilmoitusta ja -lippua sekä koulun käytävän seinällä rivi äänestettyjen presidenttien muotokuvia, joiden joukossa on muitakin kuin vain Kekkonen. Vaikka en sitä tiedosta eikä kyse ole valitusta teologisesta tulkintakehyksestä, jotenkin alitajuisesti ajattelen, että vaikka valtakunta on Jumalan, minulla on äänivalta. Näin näyttää moni muukin ajattelevan kirkossamme. Demokratia on toki keskeinen toimintaperiaate kirkon hallinnossa ja seurakunnan elämässä. Monin paikoin ei viime aikoina ole kuitenkaan odotettu kirkolliskokouksen äänestystuloksia tai niistä huolimatta opetusta on muutettu tai käytännön toiminnan vaihtamiselle on haettu peruste ja oikeutus paikallistason äänestyksistä.

Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole edustuksellinen demokratia, vaan kuningaskunta, jota hallitsee asemaan ilman äänestystä ja kyselyjä nostettu suvereeni yksinvaltias. Sanotaan, että valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Historiassa ei ole juuri esimerkkejä valistuneesta itsevaltiaasta, joka olisi oikeasti ajatellut jonkun muunkin kuin oman itsensä ja lähipiirinsä etua. Demokraattisesti valtaan päästyään on moni hallitsija keskittynyt varmistamaan asemansa pysyvyyden. Jumalan hallintavallan ajatteleminen muuten kuin inhimillisten kokemusten ja esimerkkien valossa vaatii keskittymistä ja mielikuvitusta. Tai uskoa Jumalan itseilmoitukseen Raamatussa. Raamattu yksiselitteisesti sanoo kaiken vallan kaikessa, kaikkialla ja yli kaiken olevan Jumalalla. Hänen sanotaan olevan sanan kaikessa merkityksessä Kaikkivaltias! Tämä kaiken vallan keskittymä on kuitenkin vailla niitä inhimillisiä heikkouksia ja sitä itsekkyyttä, josta vallan väärinkäytökset kumpuavat. Tämän suvereenin itsevaltiaan hallintavalta perustuu oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen.

Isänpäivän aikaan luin artikkelin, jossa kerrottiin, että kuolemanpelkoon vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka olemme lapsena oppineet saamaan ja ottamaan vastaan hoivaa ja olemmeko oppineet luottamaan toisten apuun.  Artikkelissa kerrottiin, että suomalaiset ovat voittopuolisesti turvattomasti kiintyneitä. Me olemme omavoimaisia ja siksi meitä kauhistuttaa jäädä jonkun toiseen varaan. Emme luota siihen, että jos pyydämme apua, joku auttaa. Siksi haluamme pitää kontrollin itsellämme, myös kuoleman hetkellä. Kun tähän lisätään vielä kokemus isättömyydestä tai väkivaltaisesta, tunneköyhästä isästä, on alitajunnassa paljon ainesta, joka torjuu tunnetasolla ajatuksen suvereenista hallitsijasta, joka harjoittaisi isällistä valtaa elämässämme.

Suostuminen Jumalan hallinta- ja päätäntävaltaan voi olla meille pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneille, demokratiassa uitetuille ja ilman vahvaa positiivista isän mallia kasvaneille individualisteille vaikeaa. Meillä on myös taipumusta tehdä teologiaa omista haavoistamme käsin, pikemminkin kuin Jumalan haavoista käsin. Siitäkö johtuu, että länsimaisella kristillisyydellä on taipumus erottaa Jumalan valtakunta ja Jeesus toisistaan sekä muuttaa Jumalan valtakunta ideologiaksi? Tällöin esimerkiksi lähetystyöstä tulee eurooppalaisen sivilisaation saavutusten jakamista. Yltäkylläinen elämä nähdään osallisuutena moderniin hyvinvointiin, muun muassa poliittisiin instituutioihin ja teknologiaan. Toki toivon, että kaikki pääsisivät kokemaan äänestämisen rehellisissä, vapaissa vaaleissa. Toivon myös, että Jumala saa rakentaa kuningaskuntansa tahtonsa mukaan, ja me pääsemme siitä harhasta, että Taivasten valtakunta on meidän määriteltävissämme ja tällä puolen aikaa toteutettavissamme.

Lähetystyö on Jumalan lähetystä ja hänen hallintavallassaan. Me saamme yksilöinä ja kirkkona liittyä ja suostua siihen, miten Jumala näkee tässä maailmassa hyväksi toimia. Rikkaina länsimaisina kristittyinä meillä on mahdollisuus ja ennen kaikkea velvollisuus laittaa se hyvä jakoon, mitä olemme saaneet. Jos meillä on jaettavana vain aineellista materiaa, olemme itse asiassa köyhiä. Lähetyksen Jumala ja hänen koko maailmaa ja kaikkia kansoja koskeva pelastussuunnitelmansa Jeesuksessa on se rikkaus, jonka olemme kirkkona saaneet jaettavaksi. Kristillinen elämä ja todistus ovat kestävämmällä pohjalla, kun ne oman ymmärryksen, ajan hengen tai lapsuuden traumojen sijaan pohjaavat Jumalan ilmoitukseen. Sen mukaan kristillinen pelastus ja toivo eivät koske vain tätä aikaa ja tämän puoleista elämää.

Kerran, kun Taivasten valtakunta on tullut kaikessa voimassaan, me kaikki osoitamme kunnioitusta valtaistuimella istuvan hallitsijan edessä kumartumalla maahan asti. Fyysinen toiminta kuvaa suvereenin majesteetin vallan alle suostumista ja antautumista, joka Jumalan kohdalla nousee lapsen turvallisesta kiintymyksestä ja luottamuksesta Isään. Taivasten valtakunnan sisältönä on Jumalan olemus koko valtavuudessaan, kirkkaudessaan ja rakkaudessaan. Taivasten valtakunnan salaisuuteen ei ole muuta porttia kuin Jumalan kasvot, jotka meidän tulee henkilökohtaisesti kohdata jo tässä ajassa, sillä ne kasvot me kohtaamme kerran ”kasvoista kasvoihin”. Siihen asti viesti itsellemme ja kaikille kansoille on:

Aika on täyttynyt, Jumalan kuningaskunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!  (Mark. 1:15)

Kylvaja artikkelibanneri