Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksiaOlen ihaillut ikäni kaiken rohkeita miehiä. Aleksei Navalny oli yksi rohkeimmista, joihin olen koskaan törmännyt. Kun tämä mies joutui vankilaan kolme vuotta sitten, kirjoitin hänen nimensä rukouslistaani.
Sitten kuulin nälkälakosta, 30 vuoden kakusta, Siperiaan karkotuksesta, karusta yksityissellistä… Miehen tilanne tuntui niin ylivoimaisen vaikealta, etten oikein edes tiennyt, mitä rukoilisin.
”Anna hänelle toivoa, Herra! Anna hänelle elävä usko sinuun! Lähetä vaikka enkelisi siihen siperialaiseen yksityisselliin häntä lohduttamaan”, pyysin usein, tosin kovin heikkouskoisena. En tiennyt sitäkään, mikä Navalnyn suhde oli kristinuskoon. Netissä joku hänen kaverinsa totesi, ettei Aleksei ole mikään uskonnollinen henkilö. Toisaalta muuan venäjäntaitoinen ystäväni väitti miehen juhlivan pääsiäistä vankilassaan.
Vuodatin kyyneleitä kuullessani Navalnyn kuolemasta. Vuodatin niitä myös katsellessani hänen hautajaisiaan suorana lähetyksenä venäjänkieliseltä youtube-kanavalta. Nehän olivat kristilliset hautajaiset. Kun lopulta älysin ryhtyä etsimään tietoa Navalnyn vakaumuksesta, netistä löytyikin ilouutinen.
Vuoden 2021 oikeudenkäynnin lopussa Navalny oli sanonut jotensakin näin: “Itse asiassa minä olen kristitty. Olin ennen militantti ateisti, mutta nyt olen uskovainen, mikä auttaa minua suuresti toimissani. En ajattele (murehdi?) asioita niin paljon. Minulla on vähemmän ongelmia, koska on olemassa kirja, johon on selvästi kirjoitettu, mitä tehdä missäkin tilanteessa. Sen kirjan ohjeita ei ole aina helppo noudattaa, mutta minä yritän. Kuten sanottu, tämä tekee politiikassa toimimisen minulle helpommaksi kuin monelle muulle.” (Suomennos minun.)
Viimeisen taistelunsa vankilalaitoksen kanssa Navalny kävi oikeudesta saada pitää Raamattua sellissään.
Viralliselta taholta näitä sitaatteja ei ole saatu, vaan joku äänitti salaa Navalnyn puheenvuoron oikeussalissa. Nalvalny on myös vihjannut, että hänen ateistikaverinsa korruption vastaisessa yhdistyksessä tekevät joskus pilaa hänen uskostaan.
Sitten löysin samantapaisia sitaatteja myös Navalnyn vankilakirjeistä, joita venäjänkielinen ystäväni antoi luettavakseni. Näin mies kirjoitti pääsiäisen jälkeen 2021: ”Hurraa! Kristus nousi kuolleista. Elämä ja rakkaus ovat voittaneet. Perinteiseen tapaan toivotan parhainta juhlaa kaikille: uskovaisille (jollainen nyt olen), epäuskoisille (jollainen olen ollut) ja taisteleville ateisteille (jollainen olen myös ollut). Syleilen ja rakastan kaikkia.”
Viimeisen taistelunsa vankilalaitoksen kanssa Navalny kävi oikeudesta saada pitää Raamattua sellissään. Varmaan kristillinen usko oli se salainen ase, joka sai hänet pysymään rohkeana ja jopa huumorintajuisena loppuun asti. Se sai hänet myös kilvoittelemaan, että voisi antaa anteeksi vainoajilleen. (Niinhän Julija Navalnaja sanoi eräässä puheessaan.) Ei puhettakaan, että mies olisi enää kannattanut yltiöisänmaallisia väitteitä, joita hänen suustaan on joskus kuultu.
Kiitos Herralle – Aleksei Navalny pääsi perille. Me saamme tavata hänet vielä ajan rajan tuolla puolen. Kolmen vuoden vankilareissu ei ollut liian kova hinta tällaisesta lopputuloksesta. Ja miten sydämeni riemuitsikaan, kun katselin sitä kilometrien jonoa, joka kiemurteli Navalnyn haudalle hautajaispäivänä ja myös sen jälkeen. Tätä kirjoittaessani tuolla haudalla on kahden metrin paksuinen kukkapino, eikä se koostu seppeleistä vaan pienistä kukkakimpuista.
Moni surija kommentoi sankarinsa kuolemaa kasvot kameraan päin, seurauksista välittämättä. Eikö Venäjältä muka löydy rohkeita ihmisiä? Löytyy, vaikka kuinka paljon! Eivätkö Navalnyn kuolema ja hautajaiset ole osoittaneet meille suomalaisille tarpeeksi selvästi, ettei itärajamme takana asu pelkkiä sotahulluja Putinin kannattajia?
Päästyäni lapsuuden ”ryssäpelosta” eroon (evakon tytär kun olen), olen ihaillut Venäjän kansan fiksuutta, taiteellisuutta ja lämmintä sydäntä. Mitä kirjallisuutta, musiikkia ja maalaustaidetta siellä onkaan tuotettu. Rohkenen tässä lopuksi suositella Seurakuntalaisen lukijoille ilmaista äänikirjaani ”Ilosanomapiiri kiertää Venäjää”. Se löytyy podcastina nimelläni ja kertoo, mistä itse olen saanut lukkarinrakkauden venäläisiä kohtaan.
