Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Pyhyyden voiman ihmeellinen suoja

 

Kaksi nuorta maahanmuuttajamiestä tuli papin luo kysymään, saavatko he astua kirkkoon sisälle, kun he ovat niin syntisiä ihmisiä. He olivat vasta löytäneet Vapahtajan. He tunsivat elämän ilman häntä ja tiesivät, mihin uskonto ilman evankeliumia Jeesuksen täytetystä työstä johtaa. He löysivät Pyhän, mutta armollisen Jumalan, jonka seuraamisesta he ovat valmiit maksamaan kovan hinnan.

Mietin, olenko koskaan kuullut kantasuomalaiselta tällaista pyhyyden tunnosta nousevaa kysymystä. En muista kuulleeni.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

Tätä kirjoittaessa radio soi taustalla ja siellä kysytään piispalta, mitkä ovat kirkon suurimmat haasteet alkaneena vuotena. Piispa vastaa, että valonpilkahduksia on näkyvissä. Samaa sukupuolta olevien parien vihkijöitä ei rangaista, vaikka he toimivat kirkolliskokouksen päätösten vastaisesti. Pikemminkin rohkaistaan. Myös ilmastokysymykset on otettu kirkossa vakavasti.

Kovin ovat erilaiset ilot ja huolet maallistuneen kirkon piispalla ja Jeesuksen löytäneellä maahanmuuttajalla.

Edesmenneen professorin Osmo Tiililän mukaan kirkko on olemassa siksi, että täällä kuollaan. Siihen liittyy ajatus, että olisi päästävä perille taivaaseen jollain keinoin ja kirkko on olemassa siksi, että se tie olisi selkeästi sanoitettu ja viitoitettu.

Kristinoppi sanoitti asian näin: ”Elämämme kallein asia on Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen”. Siis tunteminen ja pääseminen.

Vuosikymmeniä sitten, kun olin vielä nuori mies, kannettiin huolta siitä, päästäänkö taivaaseen. Ja millä keinoin ovi sinne avautuisi. Elämän ja kuoleman kysymys oli se, onko Jumala minulle armollinen, vaikka olen näin huono uskova. Rauhan toi armon evankeliumin löytyminen. On totta, että en ole hyvä uskova, mutta Jeesus on sitä minun puolestani. On totta, etten ole vahva kilvoittelija, niin jotkut toiset, mutta Jeesus on senkin täyttänyt puolestani. Minä olen syntinen, mutta Jeesus on syntisten Vapahtaja. Jumala on pyhä ja pelottava, mutta Jeesuksessa hän katsoo minuakin armollisin silmin, sovitetun Jumalan silmin. Kun huudan Jeesusta avuksi, pelastun.

Kirkko on Jeesusta avuksi huutavien yhteisö. Vajavaisten kulkue, joka laittaa toivonsa Vapahtajaan. Joka luottaa ristin hulluuteen sen hulluudesta huolimatta.

Kun lähellä kuuluvat sodan äänet ja pandemia kaataa kansaa; kun uususkonnollisuus marssii maahamme ja kirkkoomme, ja tärkeää ovat enää ilmastonmuutos ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen Jumalan sanasta välittämättä, on täysin perusteetonta odottaa piispan eväillä kirkolle valoisaa tulevaisuutta. Martti Lutherin mukaan ”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi.” Ilman sitä ei ole enää kirkkoa.

Vielä evankeliumi on kuitenkin Jumalan dynamis, voima. Evankeliumi antaa perustellun toivon elämään ja se avaa taivaan etsijöille. Kuinka suuri täytyy katastrofin olla, että kansamme alkaisi oikeasti etsiä Jumalaa ja kirkko alkaisi saarnata jälleen ristin evankeliumia ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen veressä kuulijoilleen autuudeksi? Onko ihan pakko jäädä odottamaan katastrofia? Jospa palaisimme heti sielujemme Paimenen luo. Sillä voisi olla koko kansamme tulevaisuuteen yllättävä vaikutus. Pääsisimme takaisin Väkevämmän varjeluun tältä maailmaan kallistuvalta tieltä.

Saahan sitä pappi parka toivoa, rukoilla ja haaveilla, vaikka huonolta näyttää. Onhan Jumala erikoistunut ihmeisiin.

Artikkeli on Elämä-lehden 4/2023 pääkirjoitus

 
Artikkelibanneri perussanoma