Pääsiäislammas ja veren voima

Tänä vuonna kristillinen ja juutalainen pääsiäinen sattuvat poikkeuksellisesti samaan ajankohtaan, mikä antaa meille hyvän syyn tarkastella näiden juhlien taustalla olevien tapahtumien erityispiirteitä. Mielenkiintoista on, että sekä juutalaisen että kristillisen pääsiäisen keskeinen sanoma perustuu uhrikaritsaan ja veren voimaan, ja vaatii myös melkoista uskoa Pyhiin Kirjoituksiin, jotta nuo kertomukset voidaan ottaa todesta.

Kun Jumala oli vapauttamassa kansaansa Egyptistä, eikä Farao ollut vielä yhdeksännenkään vitsauksen jälkeen valmis antamaan Moosekselle lähtölupaa, Kaikkivaltias otti käyttöön kovat lääkkeet (2. Moos. 12:12-13):

Sinä yönä minä kuljen läpi Egyptin ja surmaan Egyptin jokaisen esikoisen, niin ihmisten kuin eläintenkin. Minä, Herra, annan tuomioni kohdata kaikkia Egyptin jumalia. Ja veri olkoon niiden talojen merkkinä, joissa te olette, sillä kun minä näen veren, menen ohitsenne. Minä kuritan vain egyptiläisiä, eikä tämä vitsaus satu teihin.

Näiden jakeiden edellä Jumala antoi Moosekselle ja Aaronille selkeät ohjeet, kuinka kansan tulee valmistautua tulevaan tapahtumaan (jakeet 2-11):

  • Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet.
  • Sanokaa Israelille: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenpää karitsan, yhden karitsan perhekuntaa ja taloa kohti.
  • Jos jonkun perhe on liian pieni syömään karitsaa kokonaan, hän ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan sen mukaan, montako tarvitaan karitsan syömiseen ja paljonko he jaksavat syödä.
  • Eläimen tulee olla virheetön, vuoden vanha uros, ja se voi olla lammas tai vuohi.
  • Kukin pitäköön sitä kuukauden neljänteentoista päivään saakka, ja jokainen Israelin yhteisöön kuuluva teurastakoon karitsansa iltahämärissä.
  • Ottakaa sen verta ja sivelkää sitä ovenpieliin ja ovenkamanaan niissä taloissa, joissa karitsaa syödään.
  • Syökää liha sinä yönä, syökää se avotulella paahdettuna, happamattoman leivän ja karvaiden yrttien kanssa.
  • Älkää syökö siitä mitään puoliraakana tai vedessä keitettynä, vaan paahtakaa se tulella päineen, jalkoineen ja sisälmyksineen.
  • Älkää jättäkö siitä mitään jäljelle, vaan polttakaa tähteet ennen aamun koittoa.
  • Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti. Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi.

Olen yrittänyt miettiä itseäni juutalaisen perheenisän rooliin tuossa tilanteessa. Israelilaiset olivat olleet tuohon mennessä Egyptin orjina yli 400 vuotta, ja jokainen sukupolvi oli varmasti odottanut vapautusta tai ainakin helpotusta olosuhteisiinsa, mutta tämä viimeinen farao olikin pirullisempi kuin kukaan edeltäjistään. Tiiliä piti tuottaa entiseen malliin, vaikka raaka-aineista oli huutava pula. Ja että nyt sitten tulisi vapautus? Ja ovenpieletkin pitäisi sotkea verellä? Ja kuka ne sitten siivoaa, jos tämäkin lupaus osoittautuu huijaukseksi?

Mooseksen antama ohjeistus sai varmasti aikaan monenlaisia ajatuksia ja vastalauseita, mutta mitäpä hävittävää enää tuossa tilanteessa olisi. Jos koko juttu olisi pelkkää mielikuvituksen tuotetta, kaikki jatkuisi entisellään, mutta – jos se olisi Jumalasta, kaikki muuttuisi. Eipä siis muuta kuin karitsalta kurkku auki ja tulet päälle!

Voi niitä merkitseviä katseita, joita avioparien välillä illan pimentyessä vaihdettiin. Kulmia kohoteltiin ja päitä pyöriteltiin. Oli siinä myös tenavilla ihmeteltävää, kun isä ryhtyi maalaamaan ovenpieliä. Tai oikeammin sotkemaan. Ei tainnut tulla uni silmään sinä yönä.

Puolen yön aikaan alkaa naapurikaupunginosista kuulua naisten kirkumista, joka yltyy yltymistään. Uskomatonta, tämä ei ollutkaan huuhaata! Järkytyksensekainen ilo täyttää juutalaisten perheiden sydämet, Jumala on sittenkin tämä kaiken takana, ja kohta olisi lähdön paikka. Ja ensi vuonna oltaisiin Jerusalemissa tähän aikaan. Tai siis melkein.

Noin 1100 vuotta myöhemmin juutalainen kansa kerääntyy jälleen Jerusalemiin pääsiäisjuhlille, jota alettiin viettää saman tien Egyptistä lähdön muistoksi sen mukaan, kuin Mooses oli välittänyt Jumalan antaman säädöksen kansalleen (2. Moos. 12:14):

Tästä päivästä tulkoon teille muistopäivä. Viettäkää sitä Herran juhlana. Pitäkää tämä ikuisena säädöksenä sukupolvesta toiseen.

Kun perheet saapuvat Jerusalemin keskustaan, he huomaavat, että tänä pääsiäisenä kaupungissa tapahtuu jotakin outoa. Viimeisen kolmen vuoden aikana huhut jonkun nasaretilaisen ihmemiehen tempauksista olivat kiirinyt lähes jokaiseen kotiin, ja nyt – vihdoin – tuo mies olisi pidätetty ja hänet tuotaisiin oikeuden eteen.

Joku kertoi kuulleensa, että tuota miestä olisi nimitetty Jumalan karitsaksi, ja sanottu, että hän ottaisi pois koko maailman synnit. Olipa joku väittänyt häntä Messiaaksikin. Ja peräti juutalaisten kuninkaaksi.

Nyt tätä ristiä kantavaa miestä retuutetaan puolialastomana ja verissä päin Jerusalemin tärkeimmillä kauppakujilla roomalaisten sotilaiden komennossa. Ruoskat viuhuu ja veri lentää. Kansa kauhistelee miehittäjien raakuutta, ja kohta kaupungilla leviää varma tieto, että kaveri on teloitettu.

Illan hämärryttyä monessa pääsiäispöydässä keskustellaan, kuinka uskomaton tuo Jeesuksen tarina olikaan. Että hänen verensä voisi puhdistaa meidät kaikesta synnistä? Miten veri nyt mitään voisi puhdistaa, sehän päinvastoin sotkee? Että veressä olisi mitään voimaa?

Että se siitä juutalaisten kuninkaasta, joka ottaa pois maailman synnit. Uskokoon ken tahtoo.

Monet uskoivat, ja uskovat edelleenkin, että se oli juuri sitä, mistä profeetta Jesaja kirjoittaa (53:7-12):

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois – kuka hänen kansastaan siitä välitti? Hänet syöstiin pois elävien maasta, hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden. Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.

Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan. Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon, ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet. Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa. Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.

Siunattua pääsiäistä.

Risto

Ps. Tiedätkö muuten, miksi naiset menivät ensimmäisenä Jeesuksen haudalle? No tietysti siksi, että sana leviäisi nopeammin!