Onnellisuus ja rauha Dalai-laman mukaan

 

Tiibetin buddhalaisten johtaja Dalai-lama puhui Cambridgen yliopistoon kuuluvan St John’s Collegen kappelissa 20.4.2013.

Osallistuin viime viikonloppuna Dalai-laman audienssiin Cambridgessa, aiheena tie onnellisuuteen ja rauhaan globaalissa yhteiskunnassa. Nobelin rauhanpalkinnon saanut Tiibetin buddhalaisten johtaja, Hänen Pyhyytensä 14. Dalai-lama, on luopunut poliittisesta vastuusta mutta matkustaa edelleen ympäri maailmaa julistaen sanomaansa. Global Scholars Symposiumin kutsumana hän saapui minunkin opiskelukaupunkiini.

Tilaisuus pidettiin St John’s Collegen kappelissa, joka oli täpötäynnä kuulijoita. Siellä tämä Avalokitesvara-valaistumisolennon ruumiillistumana pidetty buddhalainen munkki puhui kristillisen alttarin edessä joukolle, joka tahtoi kuulla Dalai-laman rauhan ja onnellisuuden sanomaa. Erikoinen kuvio. Tulijoita olisi ollut tuplasti enemmän kuin paikkoja. Vaikka collegen kappelikuoro on maailmankuulu, tuskin edes sen esiintymiset täyttävät kappelin eteistä myöten.

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Minä menin paikalle lähinnä voidakseni kirjoittaa tämän blogikirjoituksen. Rauhan ja onnellisuuden lähde kun on minusta juuri siinä ristissä, jolle Dalai-lama puhuessaan käänsi selkänsä.

Vaikka tiesin 77-vuotiaan Dalai-laman olevan sympaattinen hahmo, yllätyin huomatessani itsenikin nauravan muun yleisön kanssa hänen hyvin päivöparviaismaisille vanhan miehen lämminhenkisille naurunhörähdyksilleen. Miehen karisma on kiistämätön. Hänen sanomassaan on paljon yleispätevää maalaisjärkeä, joka sopii sortin jos toisen uskoville, mutta sen perusteet eivät kestä päivänvaloa kristinuskon näkökulmasta. Olisinkin mieluummin seurannut puhetta luentosalissa kuin kristillisessä kirkossa. 

Mikä Dalai-laman sanomassa sitten oli hyvää? Kyllä kirkko täynnä ”maailman parhaan yliopiston” itsevarmoja jäseniä meni hiljaiseksi, kun puhuja ensin kehui kaikkia kamalan fiksun näköisiksi mutta sitten sutkautti, että joukostamme lapsina rakkautta vailla jääneet kokevat paljon sisäistä pelkoa ja ahdistusta, kun taas rakkautta kokeneet ovat onnellisempia. Hän korosti aivan oikein rakkaudellisen kasvuympäristön tärkeyttä. Myös katkeruuden ja vihan ikävistä psyykkis-fyysisiä seurauksista tuli tervettä tekstiä. Dalai-lama korosti myös etiikan opettamisen tärkeyttä maallistuneissa yhteiskunnissa: ihmiset tarvitsevat arvoja arvottomuuden tilalle, eikä nimellinen, elämässä näkymätön uskonnollisuus ole aitoa uskoa minkään uskonnon mukaan.

Sitten kuitenkin aloin kiemurrella kirkonpenkissä kuin huonon saarnan aikana konsanaan. Kaikki uskonnot opettavat samaa: rakkautta, suvaitsevaisuutta, itsehillintää ja anteeksiantoa. Etiikka on kaikkien uskontojen perusta ja ydin. Uskontojen erot johtuvat vain eri sanoista, joilla näistä yhteisistä asioista puhutaan. Viha on kaiken pahan alku ja juuri, ja siitä pääsee eroon analysoimalla sen syitä ja pyrkimällä sisäiseen rauhaan. Maailma ei parane, ellemme puhdista mieltämme vihasta, ja nyt meillä on mahdollisuus tehdä tästä vuosisadasta kaikkia menneitä parempi. Ja kaiken kruununa: vaikka tuhatvuotiset uskonnot ovat auttaneet ja auttavat miljoonia, ne eivät riitä poistamaan maailman ongelmia saati ratkaisemaan emotionaalisia ongelmiamme. Tarvitaan sisäisen olemuksemme parantamista ja eettistä opetusta. Täten saavutamme rauhan ja onnellisuuden.

Näin St John’s Collegen kappelissa julistettiin kaikki maailmanuskonnot samaksi lähimmäisenrakkauden opetukseksi ja sellaisinaan epäonnistuneiksi. Aika pommi paikalla olleille uskoville. Buddhalaisuuden analyyttinen meditaatio kuitenkin nostettiin arvoon arvaamattomaan. Buddhalaisuus kun ei tarkkaan ottaen ole teistinen uskonto vaan uskonnollisia piirteitä sisältävä ateistinen filosofia.

Kristillisestä näkökulmasta Dalai-laman iloinen sanoma on väärää evankeliumia onnellisuudesta, joka löytyy sisältä. Se ei sisällä syntiinlankeemusta eikä Jumalan Pojan inkarnaatiota. Sen mukaan uudestisyntymän pahasta kierteestä voi päästä saavuttamalla täydellisen mielenrauhan, nirvanan. Rakkauskin on jotakin, mikä pitää puristaa omasta mielestä. Buddhalaisuuteen ei kuulu Jumalaa, joka rakkaudessaan tulee ihmiseksi pelastamaan meidät, jotka emme syntiin langenneina pysty itseämme pelastamaan. Emme vaikka miten meditoisimme. Kristinuskon mukaan lähimmäisenrakkauden lähde on nimenomaan tässä Jumalan Pojan rakkaudessa. Kristinuskossa ei pyritä pakenemaan materiaalisen maailman rajoituksia johonkin henkiseen tyhjyyteen, vaan kristinuskon tie ikuiseen onnellisuuteen ja rauhaan kulkee kohti uutta taivasta ja uutta maata – luotua, fyysistä todellisuutta, jossa ollaan edelleen ihmisiä, sieluja ja ruumiita, mutta jossa synti ei enää vääristä mitään.

Ei silti pidä unohtaa, että mielen asenteilla Jumalaa, toisia ja itseä kohtaan on tärkeä asema myös kristinuskossa. Tietoisuus siitä, millainen Jumala meillä on ja keitä olemme Kristuksessa, on keskeistä kristityn päivittäiselle elämälle. Paavalin moraaliopetus Roomalaiskirjeen 6. luvussa alkaa sanoilla ”Ettekö tiedä?” (6:3) Silti tämä tietoisuus ei varsinaisesti pelasta ketään. Jumala rakkaudessaan kun on jo meidät pelastanut.

Tosi onnellisuus ja rauha löytyvät Hänen kohtaamisestaan.