Onko evankeliumi hyvä uutinen myös juutalaiselle?

Jos olet lähetystyön ystävä ja uskot vakaasti Raamattuun, kuten minä, otsikon kysymys luultavasti hätkähdyttää sinua. Vastauksen pitäisi olla itsestään selvä kyllä; Raamattuhan sanoo, että evankeliumi tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös meille muille. Silti joissakin kirkoissa väitetään, että holokaustin jälkeen juutalaislähetystä ei voi enää lainkaan oikeuttaa. Toisen maailmansodan kauhujen ajatellaan tehneen kristillisestä Jeesus-keskeisestä evankeliumista juutalaisuutta halventavan ja tilanteeseen sopimattoman. Holokausti onkin eurooppalaisille kirkoille valtava taakka, sitä ei käy kieltäminen. Täällä Jerusalemissa me vierasmaalaiset kristityt emme voi hetkeksikään unohtaa mitä tapahtui, koska juutalaisetkaan eivät unohda. Mutta usein messiaanisia juutalaisia kuunnellessani mietin, onko kristillinen evankeliumin julistus kuitenkin muuttunut jollain tavoin epäkelvoksi jo paljon ennen toista maailmansotaa?

Juutalaisvastaisia sävyjä tuli kirkkojen raamatuntulkintaan hyvin varhain – jotkut tutkijat väittävät, että niitä oli jo Uudessa testamentissa. Pätevämpi selitys – ja myös messiaanisten juutalaisten hyväksymä – on se, että juutalaisvastaisuus heijastuu tekstiin lukijan nenällä olevien silmälasien läpi; toisaalta yksinkertaisesti tietämättömyyden takia, toisaalta kirkon raamatuntulkintaperinteen suodattamana. Uuden testamentin tulkinnassa juutalaiset on usein haluttu siivota pois pelikentältä. Edelleen kuulee opetettavan, että kaikki Vanhan testamentin lupaukset kulminoituvat Jeesukseen, ja ne ovat saaneet täyttymyksensä hänessä siten, että Israelilla ei ole enää merkitystä Jumalan suunnitelmissa. Raamattua tulkitaan (pakana)kristityn näkökulmasta ikään kuin sitä ei olisikaan kirjoitettu juutalaisille. Kuitenkin koko Vanha testamentti ja vielä uusikin puhuu Jumalan uskollisuudesta omaisuuskansaansa kohtaan, tulevasta Israelin lunastuksesta, Israelin kuningaskunnan ja kaiken luodun ennalleen asettamisesta, uudesta maailmasta jossa Messias hallitsee. Toki myös muiden kansojen pelastuminen on keskeinen teema jo Vanhassa testamentissa. Jumalan sana ja evankeliumi tulivat juutalaisten kautta juutalaisille, sitten muut kansat ottivat ne omakseen sankoin joukoin. Jossain kohtaa lupausten alkuperäinen vastaanottaja näyttää kuitenkin joutuneen sivuun. Teologiamme rakentuu ajatukselle, että Jumala ei ole enää varsinaisesti kiinnostunut Israelista, vain maailmanlähetyksestä.

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Perinteinen evankeliumin julistus keskittyy meillä yksilöön ja korostaa syntien sovitusta ja ikuista elämää. Nämä ovatkin ehdottoman välttämättömiä asioita, myös Jeesukseen uskoville juutalaisille. Mutta onko julistamamme evankeliumi paketissa, joka samalla mitätöi kaiken sen, mihin juutalainen on Vanhan testamentin ja oman perinteensä pohjalta aina uskonut?

Tammikuun alussa maailmankuulu teologi N.T. Wright vieraili Suomen Raamattuopistolla teologisilla opintopäivillä. Olin kuuntelemassa häntä, ja ilahduin hänen tavastaan korostaa Jeesuksen juutalaisuutta: Uutta testamenttia ymmärtääkseen on hyvä muistaa, että se kertoo Israelin tarinaa ja vastaa siitä nouseviin kysymyksiin. Tekstien kärki ei ole se, kuinka 2000-luvun eurooppalainen saa syntinsä anteeksi. Tämän arvostetun eksegetiikan asiantuntijan Raamatulle esittämä kysymys oli ”What about Israel?” – mutta häntä kuunnellessani tajusin, että kysymys esitettiin vain suhteessa Raamatun ajan Israeliin. Jeesuksen jälkeen mikään Israelin tarinassa ei ole enää kokonaisuuden kannalta olennaista. Mikäli ymmärsin oikein, Israelin ennalleen asettaminen, ”restoration”, josta Raamattu puhuu, on N.T. Wrightin mukaan tapahtunut, kun muut kansat tulivat sisälle Jumalan valtakuntaan. Messiaaninen teologi Richard Harvey kommentoi Suomen-vierailullaan 2017 tämän tyyppistä ennalleen asettamisen ajatusta: Se on yritystä rakentaa uudelleen Israel ilman juutalaisia. Kaikki Jumalan lupaukset dematerialisoidaan, hengellistetään.

Arvostan suuresti N.T. Wrightin perehtyneisyyttä. Hänen päättelynsä on monella tapaa pätevää, mutta onko se silti Raamatun kokonaisuuden valossa ainoa mahdollinen lopputulos? Vai aikooko Jumala kenties kuitenkin vielä täyttää Jeesuksen jälkeen muutkin lupauksensa Israelin kansalle? Paavalia lainatakseni: Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. (Room. 15:8)

Tässä kohtaa moni alkaa tuntea olonsa todella epämukavaksi – onko Raamattu minulle sionistinen asiakirja, jolla puolustan sokeasti Israelin valtion toimia? Ymmärrän tämän ahdistuksen, sillä en itsekään halua ottaa kantaa päivänpolitiikkaan – enempää kuin se on väistämätöntä täällä, missä kaikki kytkeytyy siihen tavalla tai toisella. Israelin valtio on monelle loukkaus. Sitä voi olla vaikea nähdä minkään Jumalan lupauksen toteutumana. Mutta olisiko silloinkin mahdollista katsoa raadollisen yli, tulevaisuuteen, Jumalan mahdollisuuksiin ja suvereeniin työhön? Jumalahan on aina ennenkin toiminut historiassa syntisten ihmisten keskellä.

Messiaaninen rabbi Stuart Dauermann uskoo, että olemme siirtyneet lopun aikoihin. Merkkinä tästä hän pitää Israelin valtion syntyä ja juutalaisten paluumuuttoa. Pakanoiden luku on täyttymässä ja Jumalan huomio kääntymässä Israeliin. Hän hahmottelee messiaanista juutalaista eskatologista ohjelmaa; eräänlaista seitsemän kohdan evankeliumia juutalaisille:

  1. Jumala kokoaa juutalaiset Israelin maahan (Jer. 23:7-8).
  2. Jumala yhdistää juutalaiset.
  3. Jumala johdattaa kansansa katumukseen ja hengelliseen uudistumiseen (Hesekiel 36-37).
  4. Jumala saa aikaan sen, että kansa palvelee Daavidin poikaa, Messias-kuningasta.
  5. Jumala saa aikaan sen, että kansa elää hänen käskyjensä mukaan.
  6. Jumala saa aikaan sen, että kansa voi yhteisönä kokea hänen läsnäolonsa keskellään.
  7. Jumala osoittaa siten olevansa heidän Jumalansa ja he hänen kansaansa.

Tämän listan äärellä voi ihan perustellusti kysyä, mihin tässä sijoittuu Jeesuksen uhrikuolema ja ylösnousemus. Niiden keskeisyydestä ei tule kenenkään tinkiä. Dauermannin tavoite on kiinnittää huomiomme siihen, mitä olemme unohtaneet. Olemme keskittyneet yksilön pelastukseen jättäen huomiotta sen, että Raamattu esittää evankeliumin hyvänä uutisena Siionille. Sanoma syntien sovituksesta on Dauermannin mukaan keskeinen osa Jumalan yhteisöllistä pakettiratkaisua, johon kuuluvat myös lupaukset juutalaisen kansan kokoamisesta omaan maahansa, Israelin ennalleen asettamisesta ja Messias-kuninkaan hallinnasta. Useimmille juutalaisille pelkkä henkilökohtaisesta pelastuksesta puhuminen on vierasta ja epärelevanttia.

Kristillisessä perinteessä uskomme ruumiin ylösnousemukseen, mutta samalla meillä on silti taipumus tulkita Jumalan luoma tuleva maailma pelkästään hengelliseksi taivasnäyksi, aineettomaksi todellisuudeksi, jolla ei enää ole nykyisen maailman materiaalisia piirteitä. Tällaisessa tulevaisuudenvisiossa Israelilla ei todellakaan ole paikkaa, ja myös muiden kansojen tuntomerkit haihtuvat siihen. Dauermannin mukaan irtaudumme siitä profeetallisesta odotuksesta, joka laittoi liikkeelle ensimmäiset opetuslapset.

Stuart Dauermannin ohjelma on vähintäänkin hyvä mentaaliharjoitus meille kristilliseen tulkintaan kasvaneille. Mitä kaikkea – syntien anteeksisaamisen ja ikuisen elämän lisäksi – pelastus Jeesuksessa voisikaan tarkoittaa juutalaiselle? Mitä meillä kaikilla on vielä edessä? Kuinka Jumala toteuttaa nämä Raamatusta nousevat tulevaisuudenkuvat?

 

Kylvaja artikkelibanneri