Kirjoittanut
Kirkkohistorian dosenttiYhteisellä katsomusaineella, jota viime aikoina on useassa yhteydessä esitetty oman uskonnon korvaajaksi kouluopetuksessa, näyttäisi olevan paljon etuja. Se säästäisi rahaa, kun eri uskontojen opettamiseen ei tarvittaisi opettajia ja sen arvellaan tasa-arvoistavan ja tasalaatuistavan opetusta.
Ennen kuin nykyisestä oman uskonnon opettamisesta peruskoulussa luovutaan, asiaa olisi kuitenkin syytä huolellisesti harkita. Sekä Helsingin piispa Teemu Laajasalo että ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja islam-seurakunnan imaami Ramil Belyaev ovat esittäneet painavia perusteita nykyisen oman uskonnon opettamisen puolesta. Heidän vetoomuksiensa tueksi esitän vielä muutaman näkökohdan.
Kristillisen uskon merkitys länsimaisen yhteiskunnan ja kulttuurin pohjana on yleisesti tunnustettu. Kristinusko toi tullessaan sellaisen lähimmäisistä huolehtimisen, mitä ei maailmassa siihen asti ollut nähty. Se syrjäytti esimerkiksi antiikin maailmassa varsin yleisen lasten heittellejätön. Kristinuskon myötä tuli se armo, anteeksiantamus ja lähimmäisenrakkaus, jota ilman maailma on kylmä ja kolkko paikka.
Perusta sille, että Suomi on osa länttä luotiin jo 1200-luvulla, kun Suomi tuli osaksi lännen kristikuntaa. Kun etsitään selittäviä tekijöitä sille, miksi Pohjoismaat ovat nykyisin sosiaalisen hyvinvoinnin, tasa-arvon ja demokratian mallimaita, yhtenä tärkeimmistä syistä pidetään luterilaista kristinuskoa. Jos siitä, mistä meitä eniten maailmalla ihaillaan ja kadehditaan, on kiittäminen luterilaisesti tulkittua kristinuskoa, eikö sen opettamista pitäisi mieluummin tehostaa kuin vähentää?
Puolueettoman tasapuolisuuden tavoite on monessa asiassa hyvä. Mutta emme sovella sitä kaikkeen. Haluamme, että lapsemme oppivat Suomen kielen, historian, yhteiskuntajärjestyksen ja kulttuurin. Miksi luopuisimme sen uskonnon opettamisesta, jolle Suomi on rakennettu? Lapsille opetetaan omaa äidinkieltä ja sen jälkeen muita kieliä. Kun kielen opettamista ei korvata yleisellä kielitieteen opetuksella, eikö uskonnon kohdalla ole syytä menetellä samoin.
Voi myös kysyä, missä määrin viime aikoina kasvaneet lasten ja nuorten ongelmat liittyvät siihen, että kristinuskon merkitys ihmisten elämässä on heikentynyt.
”Pane leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla”, kirjoitti Runeberg Saarijärven Paavosta. Emmekö yhä tarvitse tuota esimerkkiä, jossa kristillinen usko sai auttamaan puutteeseen joutunutta lähimmäistään. Mistä muusta tämä asenne kasvaa kuin hyvästä uskonnon opetuksesta?
