Mitä Lähetysseuran vuosikokouksessa 8.6.2013 tapahtui?

 

Miksi päädyin tekemään esitykseni?

Eräs Suomen Lähetysseuran entinen työntekijä soitti minulle pari viikkoa ennen seuran vuosikokousta ja kertoi, että kokouksessa on tarkoitus siunata lähetystyöhön samaa sukupuolta oleva rekisteröinyt pari. Soittaja oli tilanteesta hyvin huolissaan. Hän arveli päätöksestä koituvan Lähetysseuralle paljon haittaa sekä kotimaassa että lähetyskohteissa. Hän hämmästeli sitä, että asia oli koetettu salata, ja toivoi, että asia otettaisiin esille vuosikokouksessa.

IK neliöb. vko 25-26.MJa

Kun asia muutama päivä myöhemmin tuli julkiseksi seurakuntalainen.fi -uutispalstalla ja sen jälkeen lehdissäkin, sain useita muitakin yhteydenottoja, joissa kaikissa oli sama huoli: Lähetysseura on tekemässä suuren virheen.

Keskustelin ennen kokousta mm. Risto Lehtosen kanssa, joka on tehnyt pitkän kansainvälisen uran ekumeenisessa liikkeessä ja jota on syytä pitää yhtenä pätevimmistä lähetystyön ja kirkkojen kansainvälisten kysymysten asiantuntijoista Suomessa. Hän sanoi, että aikoo pitää kokouksessa puheen, jossa vaaditaan muutosta Lähetysseuran linjaan. Koska hänen puheenvuoronsa liittyi muihinkin kuin em. kysymykseen ja päätyi siksi yleisempiin ponsiehdotuksiin, päädyin tekemään konkreettisen lisäysehdotukseen toimintasuunnitelmaan, koska arvelin sen olevan paras tapa saada suurta hämmennystä herättänyt asia kokouksessa esille.  

Lähdin puuhaan siis siksi, että minua siihen pyydettiin ja koska pidin itsekin Lähetysseuran ratkaisua vääränä. Koin että olisi väärin, jos asia, jonka monet sekä lähetyskentillä että kotimaassa kokivat olevan jyrkässä ristiriidassa Raamatun kanssa ja joka siksi herätti suurta hämmennystä ja jakoi kirkkoja eri puolilla maailmaa, vietäisiin Lähetysseurassa läpi hiljaisuudessa. Lähetysseura toimi kuin pahimpina kulttuuri-imperialismin aikoina, kun se ei ratkaisussaan ottanut huomioon lähetysmaiden kirkkojen näkemyksiä.

Sanat ja teot sopusoinnussa?

Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen osallistui 484 virallista edustajaa, joista 416 oli seurakuntien edustajia, 44 henkilöjäseniä ja 22 järjestöjen edustajaa. Minä olin mukana Suomen Raamattuopiston Säätiön edustajana. Raamattuopisto on pitkään ollut Lähetysseuran jäsenjärjestö. Olemme tukeneet erityisesti Israelissa tehtävää työtä.

Vuosikokouksen avauspuheessa seuran puheenjohtaja, piispa Matti Repo korosti sanojen ja tekojen yhteyttä lähetystyössä. Sinänsä hyvä avauspuhe herätti ehkä puhujan sitä tarkoittamatta myös kysymyksen, missä määrin Lähetysseuran viimeaikaiset päätökset ovat sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa.

Puheenjohtajaksi valittu Paavalin seurakunnan kirkkoherra Jorma Parviainen totesi, jos kokouksessa nostetaan esille asioita, jotka eivät ole esityslistalla, niitä ei käsitellä tässä kokouksessa vaan ne jätetään hallituksen valmisteltaviksi.

Ennen toimintasuunnitelmaa käsiteltiin toimintakertomus ja tilinpäätös. Sekä Repo että talousjohtaja Lauri Haavisto vakuuttivat vuoden 2012 olleen menestyksekäs sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Itse kertomus ja sen luvut puhuivat kuitenkin muustakin. Tavallista suuremmat testamenttitulot olivat pelastaneet vuoden 2012 talouden, mutta muuten näkyi trendi, joka vahvistui toiminta- ja taloussuunnitelmien esittelyssä: Vain valtion kehitysyhteistyömäärärahoissa tapahtuu kasvua ja ulkomaisen työn osuus nousee prosentuaalisesti vain siksi, että kotimaista työtä supistetaan.

Esitin lisäystä toimintasuunnitelmaan  

Koska puheenvuoroni, jonka käytin toimintasuunnitelmaa käsiteltäessä, johti sitten äänestykseen, lainaan lyhyen puheenvuoroni tähän kokonaan.

”Meidän kutsumuksemme on niissä vasaraniskuissa, jotka kerran kaikuivat Golgatalla.” Näin rohkaisi Risto Santala 50-vuotta sitten nuorta lähettipariskuntaa, joka kipuili kutsumuksensa kanssa ja joka ehkä on täällä kokouksessakin mukana. Tuo lause olisi hyvä ottaa Lähetysseuran toimintakertomukseenkin , mutta ehdotan sinne nyt toista lausetta.

Esitykseni johdannoksi lainaan Suomen Lähetysseuran arvoja, joissa sanotaan: Olemme vastuussa toiminnastamme Jumalalle, yhteistyökumppaneillemme ja niille, jotka toimintaamme rahoittavat. Lisäksi arvoissa todetaan, että Lähetysseura pyrkii siihen, että kirkon eri suuntien edustajille on sen toiminnassa tilaa.

Juuri lähetysjuhlien alla tuli yllättäen julkisuuteen tieto, että juhlassa aiotaan siunata lähetystyöhön samaa sukupuolta oleva, rekisteröityneessä parisuhteessa elävä pari.

Kuten tunnettua tämä kysymys hämmentää ja jakaa kristittyjä ja kirkkoja kaikkialla maailmassa. Suomen Lähetysseurallakin on merkittäviä yhteistyökirkkoja ja paljon suomalaisia tukijoita, lähetystyön ystäviä, jotka ovat hämmästyneet tällaisesta päätöksestä, joka oli ilmeisesti tarkoitus toteuttaa kaikessa hiljaisuudessa.

Koska aiottu ratkaisu vaarantaa vakavalla tavalla Lähetysseuran yhteydet tärkeisiin yhteistyökirkkoihin ja saisi monet lähetysystävät Suomessa jättämään Suomen Lähetysseuran, tuo päätös on syytä peruuttaa.

Esitän siksi, että toimintasuunnitelmaan kohtaan 3.1.1. jossa on määritelty ulkomaisen toiminnan keskeiset tavoitteet, lisätään seuraava lause: Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.

Keskustelussa vaadittiin muutosta Lähetysseuran linjaan  

Keskustelussa käytettiin kymmenkunta puheenvuoroa, joissa sekä kannatettiin että vastustettiin esitystäni. Joku viittasi siihen, että Raamattu tuomitsee homoseksuaalisuuden synniksi, toinen sanoi ettei voi enää tukea Lähetysseuraa ja kolmas arveli Lähetysseuran hajoavan. Muutama puheenvuoron käyttäjä puolusti Lähetysseuran johdon tekemää ratkaisua.

Painavimman puheenvuoron käytti Risto Lehtonen. Hän muistutti Lähetysseuraa siitä toimeksiannosta, jota ei ympäröivä yhteiskunta, poliittinen järjestys eikä edes maailman demokraattisin järjestelmä voi rajoittaa eikä mitätöidä. Lähetysseura on toteuttanut sitä toimeksiantoa aiemmin tarvittaessa myös vastoin virallisen kirkon prioriteetteja ja yhteiskunnallisia valtavirtauksia. Nyt seuran toiminta ja tavoitteet olivat Lehtosen mukaan kuitenkin murroksessa. Hän oli huolissaan siitä, että alkuperäinen toimeksianto muokataan ajan muotivirtausten mukaiseksi ja evankeliumin sisältö jää sivuun. Hänen mukaansa perustehtävä peittyy, kun seuraa mainostetaan maan suurimpana kehitysyhteistyöjärjestönä.

Lehtosen mukaan toimintasuunnitelma heijasteli kyvyttömyyttä kumppanuuteen kasvavien etelän kirkkojen kanssa. Kohu samaa sukupuolta olevan parin siunaamisesta lähetystyöhön oli paljastanut uuden ongelman. Lähetystyöhön kutsuttavien rekrytoimista ei Lehtosen mukaan saa irrottaa siitä, mitä lähetystyöhön siunaamisessa tapahtuu. Siunaamisessa kysytään pysymistä kirkon uskossa, todistamista siitä sanoin ja teoin, Kristuksen kirkon rakentamista, ja olemista elämällä esikuvana seurakunnalle. Olivatpa lähetystyöhön siunattavien työnkuvat millaisia tahansa, ne eivät vapauta siunattavaa henkilökohtaisesta sitoutumisesta lähetyksen perustehtävään. Suomen lakien mukainen rekrytoiminen ei kiellä tällaista sitoutumista. Lehtonen kysyi, onko Seuran johto irrottanut lähetystyöhön lähetettävien valinnan ja kutsumisen irralleen Kristuksen kirkon perustehtävästä.

Seuran päätöstä siunata lähetystyöhön samaa sukupuolta oleva pari Lehtonen piti hätiköitynä, koska oman kirkkomme kanta asiaan ei ollut selvä ja koska jotkut ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat reagoineet asiaan kielteisesti. Lehtonen päätyi esittämään ponnen, jossa edellytettiin seuran hallitusta (1) käynnistämään yhteistyökumppaneita kuunnellen teologinen ja hallinnollinen selvitys seuran kokonaisvaltaisesta perustehtävästä, (2) varmistamaan, että seuran toiminta on uskontunnustuksen ja kirkkojärjestyksen mukaista, sekä (3) esittämään menettelytavat yhteistyökumppanien näkökohtien ja kysymysten jatkuvalle huomioonottamiselle seuran päätöksenteossa.

Juristi ja piispa pohjustivat äänestystä 

Keskustelun päätyttyä paikalle kutsuttu oikeusoppinut, asianajaja Arto Palsala luki kokousväelle lakia. Hän totesi, että minun tekemäni esitys lisäyksestä toimintasuunnitelmaan on ristiriidassa yhdenvertaisuus- ja rikos- ja henkilötietolain kanssa. Hänen mukaansa Lähetysseuran hallitus ei voisi lakia rikkomatta tehdä päätöstä, jonka mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa olevia ei otettaisi lähetystyöhön. Hän sanoi, että jo esityksen tekeminen saattoi olla lainvastaista. Hän kallistui kuitenkin sille kannalle, että asia voidaan käsitellä vuosikokouksessa, ellei esittäjä vedä esitystään takaisin. ”Mennään linnaan vaan kaikki”, kuiskasi edessäni istunut kokousedustaja kommenttina juristin lausuntoihin.

Ennen äänestystä piispa Matti Repo selitti vielä, että Lähetysseuran päätös on yhdenmukainen kirkon virallisen linjan kanssa. Hän sanoi, että kirkko pitäytyy siihen, että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, mutta että kirkkoa sitovat yhteiskunnan lait, joiden mukaan sukupuolinen suuntautuminen ei saa olla este kirkon virkaan pääsemiseen. Hän sanoi, että seurakuntien työntekijöiden joukossa on jo rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä.

Hämmentävää, surullista ja asian luonteelle samalla kovin kuvaavaa oli, että asia haluttiin ratkaista vetoamalla Jumalan sanan sijasta Suomen lakiin. Sääntöjensä mukaan Lähetysseuran tulisi kuitenkin perustaa toimintansa Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen.    

Äänet menivät melkein tasan

Näiden evästysten jälkeen puheenjohtaja esitti koeäänestystä tehtäväksi niin, että ne, jotka kannattavat esitystäni, nousisivat seisomaan. Koska menettely olisi antanut virheellisen tuloksen – istumaan jääneistä ei olisi voinut tietää, kuka äänestäisi esitystä vastaan ja kuka tyhjää – puheenjohtaja muutti jonkun kokousedustajan vaatimuksesta esitystään. Kun vuorollaan nousivat ylös esityksen kannattajat, sitä vastustaneet ja tyhjää äänestäneet, todettiin, että joukot olivat siinä määrin yhtä suuria, että oli toteutettava varsinainen äänestys. Koeäänestysmenettelyä arvosteltiin myöhemmin siitä, että kukin joutui julkisesti ilmaisemaan kantansa.  

Virallisessa lipuilla toteutetussa äänestyksessä esitystäni kannatti 205 kokousedustajaa ja sitä vastusti 222. Tyhjää äänesti 32. Vaikka esitykseni siis ei tullut hyväksytyksi, on syytä todeta, ettei myöskään sen vastustajat saaneet kokouksen enemmistön tukea. Koska äänestyslippuja jätettiin muutama kymmenen vähemmän kuin kokouksen alussa oli todettu väkeä olleen paikalla, on todennäköistä, että jotkut jättivät äänestämättä.

Se, että niin suuri osa kokousväestä kannatti tekemääni esitystä, vaikka sen kannattaminen oli etukäteen i arvovaltaiselta taholta julistettu sekä lain vastaiseksi ja turhaksi että kirkon virallisen linjan vastaiseksi, oli ainakin minulle yllätys. Olosuhteet huomioon ottaen hämmästyttävän suuri joukko vuosikokousedustajista asettui siis sille kannalle, että Lähetysseuran ei tulisi siunata eikä lähettää lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityjä pareja. Saattaa hyvin olla, että ilman em. juristin voimakasta vetoomusta, äänestyksen tulos olisi ollut toinen. Joka tapauksessa lähes puolet kokousedustajista antoi vahvan epäluottamuslauseen Lähetysseuran johdolle.  

Kokouksen loppuosa, jossa mm. valittiin kolme neljästä erovuoroisesta hallitukseen uudelleen, sujui nopeasti.

Median reaktiot ja saamani palaute

Kotimaa 24 referoi perusteellisesti kokouksen kulun ja haastatteli minua kokouksen jälkeen. Kysymykseen lain rikkomisesta totesin, että kristityt ovat aina tienneet, että on olemassa suurempikin Herra kuin eduskunta. Juuri lähetystyössä luulisi tämän pysyvän mielessä, kun koko toiminta perustuu kaikkivaltiaan käskyyn. Totesin myös, että kristittyinä tietysti noudatamme valtion lakeja niin pitkälle kuin se on mahdollista. Mutta apostolien ajoista lähtien on aina ollut kaikille kristityille selvää, ettei noudateta sellaisia käskyjä ja lakeja, jotka ovat vastoin Jumalan sanaa. Luterilaisessa kirkossa tämän pitäisi olla erityisen selvää. Kirkkomme on saanut nimensä sellaisen miehen mukaan, joka sanoi, ettei ole hyvä eikä oikein toimia vastoin Jumalan sanaa ja siihen sidottua omaatuntoa.  Totesin myös, että esitystäni saattoi tukea kuka tahansa, joka katsoi, ettei Lähetysseuran uusi linja ota huomioon yhteistyökirkkojen näkemyksiä ja vaikeuttaa seuran työtä sekä lähetyskentillä että kotimaassa.  Esityksen taakse saattoi siis tulla täysin riippumatta siitä, mitä mieltä oli seksuaalisesta suuntautumisesta. Siksi juristin esittämät lakipykälät, jotka liittyivät syrjintään, eivät oikein osuneet asiaan.

Kokouksen jälkeen sain palautetta, jossa todettiin, uskonnollisena järjestönä Lähetysseura olisi voinut yhdenvertaisuuslakia rikkomatta pitäytyä tunnustus- ja tarkoitusperusteisiinsa ja niiden ja vuosikokouksen päätöksen mukaisesti valita Jumalan sanan osoittaman tien. Palautteessa muistutettiin, että Suomen ev.lut. kirkko ei ole sisäisten erimielisyyksiensä tähden kyennyt käyttämään uskonnonvapauslain ja  yhdenvertaisuuslain rajauksen antamaa vapautta. Nyt siihen ei kyennyt Lähetysseurakaan. Eräs juristi vahvisti em. periaatteen ja sanoi, ettei Palsalan tulkinta siitä, että esitykseni olisi lakien vastainen, ole lainkaan ongelmaton. Hän mainitsi, että yhdenvertaisuuslaissa on erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteissa vakaumukseen liittyvä varauma.

Kokouksen jälkeen sain paljon muutakin palautetta. Useimmat kiittivät siitä, että olin ottanut asian esille. Pari viestiä sisälsi kritiikkiä. Yksi paheksui sitä, että ollaan valmiita rikkomaan lakia. Toinen kysyi, miksi en esityksessäni vedonnut suoraan Raamattuun. Vastasin hänelle, että Raamattuun vetoaminen olisi todella ollut aivan paikallaan. Se hämmennys ja jakaantuminen, johon esityksessäni viittasin, johtuu tietysti juuri siitä ristiriidasta, joka vallitsee Jumalan sanan ja Lähetysseuran päätöksen välillä. Kun pyrin saamaan toimintasuunnitelmaan lauseen, joka estäisi siunaamasta ja lähettämästä samaa sukupuolta olevia pareja lähetystyöhön, arvelin että parhaat mahdollisuudet olisivat esityksellä, jossa vedottaisiin nimenomaan yhteistyökirkkojen ja lähetysystävien näkemykseen. Raamattuun vedottiin kyllä keskustelun joissakin muissa puheenvuoroissa.

Julkisuuteen on vuosikokouksen jälkeen tullut tieto, että Kambodzan kirkko ei hyväksy työyhteyteensä Lähetysseuran pariskuntaa, jonka Lähetysseura nyt on aikonut Kambodzaan lähettää. Kun samaan aikaan vakuutetaan, ettei Lähetysseura lähetä työntekijöitä vastoin yhteistyötahojen kantaa ja ilman heidän kutsuaan, asia tulee entistä kummallisempaan valoon. Puhe kehitysyhteistyöstä tuntuu asian kiertämiseltä, kun pariskunta nimenomaan siunattiin lähetystyöhön.

Lähetysseuran ratkaisu liittyy suuriin kysymyksiin  

Moni on jo kysynyt, mitä tästä seuraa. Jos Lähetysseuran johto tekee viisaasti, se peruuttaa päätöksensä eikä lähetä samaa sukupuolta olevaa paria Kambodzaan eikä muuallekaan. Valitettavasti lähetysjohtajan esiintyminen kokouksessa ja sen jälkeen ei kuitenkaan osoita, että hän olisi tämän viestin ymmärtänyt. Toivottavasti seuran hallituksesta tai kirkon johdosta löytyy vaikutusvaltaisia tahoja, jotka ymmärtävät, miten tällaisessa tilanteessa tulee toimia.

Lähetysseuran nyt tekemässä päätöksessä ei nimittäin ole kysymys vain yhdestä rekisteröidystä parista ja heidän siunaamisesta lähetystyöhön. Ei ole kysymys vain heidän oikeuksistaan. On kysymys kristittyjen 2000 vanhan, Raamattuun pohjautuvan perinteen murtamisesta. Antiikin Roomassa ja Kreikassa homosuhteet hyväksyttiin, mutta kristinuskon myötä tapahtui muutos. Nyt kun kristinuskon asema horjuu, muuttuu myös moraali. Silloin kristityiltä kysytään, mistä he ohjeensa ottavat.

Tämä yksittäinen päätös liittyy siis suuriin periaatteellisiin kysymyksiin. Siksi en pidä oikeana arkkipiispa Kari Mäkisen arviota, että syntynyt kohu on kohtuuton. Se voi olla kohtuuton niitä yksittäisiä ihmisiä kohtaan, joihin se eniten kohdistuu, mutta siitä kantaa vastuun Suomen Lähetysseuran johto, joka kohun on aiheuttanut. Heidän täytyi tietää, millaisesta asiasta on kysymys.

Jos Suomen Lähetysseura ei tässä asiassa seuraa sitä ymmärrystä, joka koko kristikunnalla on aina meidän päiviimme saakka ollut Jumalan sanasta ja sen mukaisesta opetuksesta ja elämäntavasta, joutuu kysymään, miten Lähetysseuraan voitaisiin muissakaan asioissa enää luottaa.

Nyt ei siis ole kysymys vain siitä, miten tulee suhtautua samaa sukupuolta olevien suhteisiin. Se kysymys liittyy kysymykseen siitä, mikä merkitys Raamatulla on. Lähetysseuran ratkaisu huutaa tämän kysymyksen selvittämistä. Kuten tunnettua roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko ovat sekä tässä kysymyksessä että muutenkin yhä pitäytyneet Raamattuun perustuvaan traditioon. Yhteiskunnan lait antavat uskonnollisille yhteisöille mahdollisuuden tehdä ratkaisunsa oman uskonsa mukaisesti. On surullista, että luterilainen kirkko, jota aiemmin pidettiin nimenomaan Jumalan sanan kirkkona, ajelehtii nyt aikamme muotivirtausten mukana ilman Jumalan sanan ohjausta.  

Lähetysseuran johdon tulisi pikaisesti pitää kriisikokous ja tehdä johtopäätökset. Paikalle pitäisi saada kristillistä uskoa tunnustavia uskonnonvapauslain ja yhdenvertaisuuslain tuntijoita. Ja jos Risto Lehtosta ei kutsuta keskusteluun Lähetysseuran linjasta, seuran johto ei ole tehtäviensä tasalla.

Mitä tästä siis seuraa? Ellei paluuta Raamattuun ja sen mukaisiin ratkaisuihin pian tapahdu, seurauksena on paljon murhetta ja ongelmia sekä lähetyskentillä että kotimaassa. Lähetysseuran työ vaikeutuu ja seura menettää ystäviä. Moni lähetystyöntekijä kokee, että seuran johto on tällä päätöksellä suuresti vaikeuttanut heidän työtään.

Tärkein kysymys on, mitä lähetyksen ja kirkon Herra tästä kaikesta ajattelee. Sitä asiaa hän ei ole jättänyt arvailujen varaan. Hän on antanut sanansa ja on luvannut siinä pysyä.

Onneksi kaikkia asioita ei siis ole jätetty Lähetysseuran johdon päätettäviksi. Siksi ei ole syytä masentua eikä menettää toivoa. Hyvä Jumala elää yhä, risti pysyy, hauta on tyhjä ja armo riittää. Saamme yhä uskoa ja ojentaa elämämme Jumalan sanan mukaan. Saamme myös rukoilla herätystä ja uudistusta.

Ja toki lähetystyö jatkuu. Muissa lähetysjuhlissa ei tarvinne pelätä sellaisia yllätyksiä kuin mihin Lähetysseuran juhlien alla jouduttiin.

 
Perusta artikkeli