Likaista peliä Räsäsen ympärillä

Kun kesälomallani luin uutista Päivi Räsäsen puheesta Kansanlähetyspäivillä, en olisi ikinä osannut ennustaa siitä nousevaa kohua. Puhe oli Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen mukaista – itselleni ns. aktiivikristittynä se, että ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” on ymmärrettävää ja tuttua opetusta, vaikka varmasti kirkosta vieraantuneelle se ei avaudu samalla lailla.

Siinä onkin koko kohun ydin – puhe on kokonaan irrotettu kontekstistaan eli siitä ympäristöstä kenelle se on tarkoitettu ja että kyseessä on ollut hengellinen puhe. Sen sijaan sitä on tietoisesti haluttu käsitellä sisäministerin poliittisena puheena kesäjuhlilla. Tämä taas johtunee toimittajien perinteisesti uutisköyhästä heinäkuusta. Päivi Räsänen kun on ennenkin noussut lausunnoillaan mediassa tikun nokkaan, niin uskonpa, että toimitukset ovat tehneet kärpäsestä härkäsen, saadakseen jotain pöhinää mediaansa.

Kun sitten hengellinen puhe tahallaan käsitetään poliisiasioista vastaavan ministerin kannustuspuheeksi lainvastaiseen toimintaan, niin siitähän saadaankin mehevä uutinen. Kriittisiä kannanottojahan saadaan helposti toisten puolueiden kansanedustajilta, varsinkin tuntemattomat tai laskevat tähdet pääsevät näin julkisuuteen. Joku vaati Räsästä jo eroamaan ministerin pestistään, vaikka hän vasta teologisesti pohti millaisessa tilanteessa eettisesti lain noudattaminen on uskovalle ristiriitaista, kun taas muutamat muut ministerit ovat toimineet lainvastaisesti hyvin epäeettisissä tilanteissa ja jatkavat ministereinä. Huomaa myös, että oman puolueen sisällä käydään puheenjohtajavaali elokuun puoluekokouksessa ja nyt on oiva mahdollisuus itse kunkin olla jälkiviisas ja todeta Räsäsen tehneen puheessaan virhearvioinnin.

Tämä kaikki on ihan normaalia peliä mediassa ja politiikassa, mutta käsittämättömän ja likaisen tästä kohusta tekee se, että tuhannet ihmiset eroavat kirkosta, vihaavat Räsästä sosiaalisessa mediassa ja vielä harjoittavat anarkiaa töhrimällä hänen kotiaan kananmunilla. Tätä ilmiötä pitää jonkun sosiologin tutkia tarkemminkin, mutta ihan keittiöpsykologina esitän joitakin ajatuksia.

Kaiken järjen mukaan ihmisen pitäisi kuulua seurakuntaan riippuen hänen omasta henkilökohtaisesta uskostaan tai suhteestaan seurakuntaan tai siihen miten hän kokee kirkon tarjoamat palvelut. Jos joku toinen on jotain mieltä Raamatusta tai sen merkityksestä, sillä ei pitäisi olla väliä omalle seurakuntasuhteelle. Mutta kun olen käynyt esimerkiksi kertomassa oppilaitoksissa Radio Deistä, niin joudun siellä vastuuseen kaikista epäkohdista, joita oppilaat ovat seurakunnissa kohdanneet. Ei-aktiiviset seurakuntalaiset mieltävät laajasti kirkon edustajat jotenkin yhtenäiseksi joukoksi, jotka jakavat samanlaisen näkemyksen uskon asioista.

Sen sijaan, että kirkko taas syyttää pelkästään Päivi Räsästä tuhansien jäsenien erosta, sen pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, miksi sen viesti erilaisista Raamatun tulkinnoista ei ole mennyt perille. Koska arkkipiispamme ei ole vahva mediavaikuttaja, niin mieltävätkö eronneet ihmiset ehkä kirkkoministerin kirkon pääksi? Vaikka se meidän kirkon toiminnasta hyvin perillä olevien mielestä kuulostaa käsittämättömältä, niin meillä on paljon jäseniä, jopa kansanedustajia, joiden tietämys kirkon uskosta, sen rakenteista, herätysliikkeistä jne. on hyvin ohutta. Kun sitten Päivi Räsäsen Raamatun tulkinnat nousevat lööppeihin, niin nämä ihmiset huomaavatkin, ettei Päivin puheet ilmennä heidän uskoaan, ja eroavat kirkosta. Ovatko he jo luulleet kirkon olevan vain hyväntekeväisyyslaitos ja nyt yllättyvät, että kirkon sisällä jotkut vielä uskovatkin Raamattuun?

Ehkäpä kirkko kohta ymmärtää, että tämä kansahan tarvitsee evankeliumia. Tosin kirkolle matala profiili lienee hyödyllisempi, sillä evankelioimisen yhteydessä saattaisi erota lisää jäseniä. Kun kirkon jäseniä suomalaisista on n. 78 %, niin erilaisten tutkimusten avulla voidaan päätellä, että vain noin 50% suomalaisista kokee uskon, luterilaisuuden tai kirkon jotenkin merkitykselliseksi, joten noin 30% on jäsenenä vain perinteen vuoksi. Jäsenet, joilla on hyvin ohuet siteet kirkkoon, tulevat sieltä ajan myötä joka tapauksessa katoamaan, koska he eivät enää kasta lapsiaan. On todella surullista, että ihmisiä eroaa seurakuntayhteydestä, mutta en usko, että heitä pysäytetään inhimillisin keinoin, vaan siihen tarvitaan Jumalan ihmettä. Meidän pitäisi olla enemmän huolissaan eroavin ihmisten taivaspaikasta kuin verotuloista.

Toinen asia on kokonaan se, että miksi Päivi Räsänen saa ihmiset niin vihaiseksi. Ehkäpä kysymys on ihmisistä, jotka ovat hänen kanssaan täysin eri mieltä avoliitosta, abortista, eutanasiasta ja sukupuolineutraalista avioliitosta. Vihapuheita ei kuitenkaan missään tapauksessa voida suvaita. Hämmennyin kovasti, kun kirkon suurimman seurakuntalehden päätoimittaja kirjoitti pääkirjoituksessaan alatyylisiä kommentteja sisäministerin puheista ”aivopieruina”. Toimittajat yleensä viimeiseen asti taistelevat sananvapauden puolesta, mutta päätoimittaja ehdottaa sen kaventamista: ”Parasta olisi, jos koko puolue lakkaisi olemasta tai että ainakin sitä johtaisi joku muu kuin Räsänen tai että hän edes osaisi pitää suunsa kiinni”. Vaikka jäsenkato ottaakin päähän ja vaikka olisi kaikesta eri mieltä, niin silti kirkon tehtävä on ajaa eturintamassa kaikkia ja kaikkien ihmisoikeuksia, eikä valita minkä vähemmistön oikeuksia se ajaa. Päivi Räsänen puhui sellaisista eettisistä ongelmista, joista kirkon pitäisi haluta nostaa arvokeskustelua eikä keskustelun tyrmäystä.

Tämä kohu osoittaa itsessään todeksi Päivi Räsäsen puheen Kansanlähetysjuhlassa:
”Vaikka kirkkomme on yhä enemmistön kirkko, kristillisen
uskon perusopetukset eivät enää ole enemmistön näkemyksiä. Mitä
enemmän vaikenemme Raamatun opetuksesta kipeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin, sitä
voimakkaampi on torjunta.”