Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Kohtaaminen nuoren intialaisen naispapin kanssa

 
Lidia Latha
Lidia Latha

Tapasin pastori Lidia Lathan, 34, äskettäisellä Intian työmatkallani. Vierailin Intian luterilaisten kirkkojen yhteistyöelimen UELCI:n päämajassa Chennaissa, Tamil Nadun osavaltiossa. UELCI:n päämaja sijaitsee Gurukulun luterilaisen teologisen seminaarin kampusalueella.

Lidia ei ole mikään outo lintu enää. Intian luterilaisissa kirkoissa on kaikkiaan 253 naispastoria, ja määrä kasvaa koko ajan. Vuosittain Gurukulun luterilaiseen teologiseen seminaariin otetaan kymmenen naista opiskelemaan teologiaa.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Lidia valmistui kymmenen vuotta sitten teologian kandidaatiksi. Hänellä on kaksi kandidaatin tutkintoa, toinen Hyderabadista ja toinen Gurukulista. Hänet on vihitty pastoriksi vuonna 2015 ja hän toimii UELCI:ssä pappina, erityisalueenaan naistyö ja uskontojen välinen dialogi. Lidialla on puoliso ja kymmenen kuukauden ikäinen tyttövauva.

Lidia kertoo Gurukulin seminaarin kampuksella toimivasta uskontojen välisen dialogin keskuksesta:

”Me kutsumme uskonnollisia johtajia keskustelemaan keskenään; sekä hindulaisia pappeja ja muslimi-imaameja, buddhalaisia munkkeja ja Gurukulin teologisen seminaarin opiskelijoita. Keskitymme asioihin, joista voimme olla samaa mieltä ja joista kukin uskonto puhuu, kuten rauhan rakentaminen. Näin opimme ymmärtämään toistemme uskon perusteita. Tällaiset keskustelut ovat hyödyllisiä etenkin Gurukulin teologiopiskelijoille.”

Uskontojen dialogin house
Uskontojen dialogin huone

Lähetystyön yhteiskunnalliset vaikutukset ovat positiivisia

Lidialla on hindutausta. Hänen isänsä oli hindu aina elämänsä viime metreille asti, kunnes ennen kuolemaansa kääntyi kristityksi vuonna 2007. Lidian äiti oli aiemmin tullut kristityksi ja opettanut lapsille kristillisiä arvoja. Lidian henkilökortissa lukee ’other backward community’, eli monimuotinen, sosioekonomisesti taantunut luokka, muttei koskematon kuten dalitit. Heitä on noin kolmasosa Intian väestöstä. Lidia selittää: ”En voi päästä esimerkiksi hallituksen virkaan. Meidän identiteettimme on lähes sama kuin dalitien eli kastittomien”.

Lidia on kiitollinen kristillisen lähetystyön aikaansaannoksista. Etelä-Intiaan saapuivat saksalaiset lähetystyöntekijät Bartholomäus Ziegenbald ja Heinrich Plutschau vuonna 1706. Heidän työnsä seurauksena perustettiin Tranquebarin missio ja käännettiin Raamattu tamilin kielelle.

Lidia näkee lähetystyön positiiviisena; koulutus muutti paljon ja toi tasa-arvoa, niin että ”ihmiset kokivat olevansa inhimillisiä”. Jo Ziegenbaldin aikaan eri kasteihin kuuluvat saivat istua kirkossa ehtoollisella vieretysten. Hindut puolestaan valittivat että kristityt eivät ota huomioon rotujen välisiä eroja vaan muokkaavat kaikki yhdeksi. Lähetystyöntekijät muistuttivat kristittyjä siitä, että ”Kristuksessa olemme kaikki yhtä” ja siksi olemme tasa-arvoisia.

Luterilaiset Intiassa eivät käännytä ketään uskonnostaan, vaan pyrkivät kehittämään uskontojen välistä vuoropuhelua ja tarjoavat yhteiskunnallista auttamista ja sosiaalisia ohjelmia, kuten ompelutyöpajoja slummien naisille.

Naisten tulee pysyä vahvoina ja yhdessä

Naisten osallistumisessa kirkon toimintaan on vielä paljon tehtävää, vaikka hyvällä alulla Lidian sukupolven kanssa ollaankin.

”Meidän naisten tulee seisoa vahvoina. Ei ujoina Jumalan kuvina, vaan rohkeasti yhdessä. Paljon on haasteita, paljon on esteitä, paljon on keskusteltavaa. Meidän on kohdattava vaikeudet… Me naiset olemme emotionaalisesti heikkoja. Kun kohtaamme voimakkaan sanan, romahdamme ja istumme nurkassa… Haluan ottaa Jumalan sanan voimakseni, juosta kilpailun, ja Jumala hoitaa loput”, toteaa Lidia tulevaisuudestaan.

(Lähde: Lehmann, E. Arno: It began at Tranquebar, 2006)

 
Sansa artikkeliban.1.5.- MJa