Kirja blogi: Kirja maasta taivaisiin

 

Juho Sankamo,  Taivasolento, Kirja ihmisestä, Perussanoma, 2020

Kirja alkaa reippaalla otteella. Johdannossa kerrotaan ”Kirjan juoni maasta taivaisiin”. Kirjaa esitellään lukijalle monilla nasevilla tavoilla. Kantavana ajatuksena on se, että ”Jumala etsii ihmistä ja haluaa ihmisen parasta.” Käsiteltävät asiat kerrotaan toteamalla, että ”Kirja käsittelee ihmiselämän käänteitä kehdosta hautaan – ja siitä eteenpäin”.

TV7 neliöb, 1-16.5. MJa

Kun oma reviiri tavoitteineen on määritetty, kirjassa pohditaan, miten ihminen voi Raamatun mukaan olla samaan aikaan tomua ja tuhkaa sekä Jumalan kuva. Seuraavaksi otetaan oppia siitä, kuinka Jeesus kohtasi ihmisiä.  Sitten onkin vuorossa Raamatun punaisen langan määritteleminen, etsikkoaika sekä Jumalan kutsuun vastaaminen tai sen hylkääminen.

Kirjassa edetään hyvin selkeällä ja järjestelmällisellä tavalla. Kun perustaa on vielä rakennettu käsittelemällä elämän tarkoitusta ja työn merkitystä, esille nostetaan suuret yksilöitä yhteiskuntaa järkyttävät haasteet. Niitä kirjoittaja kutsuu väestöpommiksi, seksipommiksi ja eläkepommiksi.

Liikakansoituksesta kirjoittaessaan Juho Sankamo tarjoilee lukijoilleen sellaista tilastotietoa, jota harva osaa odottaa. Ihmisten määrän kasvaessa ruoantuotanto on kasvanut vielä nopeammin. Sitä ”satojen miljoonien ihmisten nälkään kuolemista”, jota aikansa superjulkkis sekä median ja poliitikkojen ahkerasti lainaama Paul Ehrlich vuonna 1968 ennusti kirjassaan Väestöpommi, ei tapahtunutkaan 1970- ja 1980-luvuilla. Viime vuosisadalla nälkään kuoli itse asiassa vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosisatoina.

1960-luvulla vaadittiin väestöpommiin vedoten jyrkkää syntyvyyden laskua. Syntyvyys laski. Samalla perhe, avioliitto ja parisuhteet joutuivat myllerryksen kohteiksi. Sen seurauksena laukesi seksipommi. Kun lapset alettiin nähdä uhkana nautinnoille ja helpolle elämälle, seurasi vauvakato ja yhä useammassa valtiossa väestörakenteen vanheneminen. Seksuaalisuuteen ja perheeseen liittyvät rajut muutokset sytyttivät ruutilangan, joka on nyt 2020-luvulla räjäyttämässä silmillemme eläkepommin eli ikääntymispommin. Yhteiskuntien huoltosuhde on kääntymässä kestämättömäksi.

Näitä asioita käsitellessään Juho Sankamo tukeutuu samaan aikaan Raamattuun sekä kaikkien saatavilla oleviin virallisiin tutkimuksiin. Tiede ja Raamattu eivät ole toistensa vihollisia tai toinen toistaan pois sulkevia asioita.

Samalla perusteellisella otteella hän käsittelee kirjansa myöhemmissä luvuissa myös avioliiton suhtautumisen muutokset rautakaudelta meidän aikaamme, pornoa monine vaikutuksineen, muistia ja muistisairauksia, kärsimyksen ongelmaa sekä valmistautumista meitä jokaista koskevan kuoleman kohtaamiseen. Juho Sankamon lyhyt kuolemaan valmistautumisen ”self help -opas” paljastuu lähemmin tarkasteltuna ”Jeesus help -oppaaksi”.

Tämä kirja on suositeltavaa ja tervehdyttävää luettavaa kelle tahansa. Ne, jotka ovat erilaisten uhkakuvien takia peloissaan tai tarjolla olevan arvojen sekamelskan kanssa eksyksissä, löytävät kirjasta tulevaisuuden ja toivon. Jos joku tuntee teologian tohtorin ja laajasti käytetyn raamatunopettajan tarjoaman reseptin aiheuttavan arvoissaan ja ajatuksissaan pientä nipistelyä, niin sellainen kannattaa ottaa vain osoituksena lääkkeen toimivuudesta. Ainoastaan elävät kalat pystyvät ponnistelemaan myös vastavirtaan.

——

Juho Sankamo on aiemmin kirjoittanut seuraavat teokset, joiden arviot löytyvät oheisten linkkien kautta:

Alkukirkon salaisuus (2018) http://www.reijotelaranta.fi/?document=91542185

Israelin kuninkaiden maailma (2014) http://www.reijotelaranta.fi/?document=68625597