Keitä tapaamme tänään? Olen kehoittanut näin äitienpäivän jälkitunnelmissa äidit ja tyttäret, miksei äidit ja pojatkin, jälki-istuntoon. On ollut monenlaisia kohtaamisia, kukkia, kortteja, lämpimiä ja viileitä halauksia, puhelinsoittoja, sanoja ja kipeää sanattomuutta. Maailman erikoisin ihmissuhde ei päästä osapuolia helpolla. Jonkun rinnalle astuu jo odotusaikana Rebekka, joka joutui pohtimaan yksin merkillisiä tunteitaan. Vain nainen tietää, miltä tuntuu olla raskaana rakkaudesta. Mutta myös väkivallasta, haluttomuudesta, pakosta, perinteiden painosta. Tai miltä tuntuu menettää luonnollisesti tai omasta halusta. Miehen tajunnanvirta ei tähän yllä eikä vastaavaa tunnetilaa taida helitä vaatiakkaan, jokainen kokee ja tuntee omalla tavallaan ja ajallaan. Totuutta ei kuitenkaan tarvitse välttää, sillä vain se tekee vapaaksi jatkamaan matkaa yksin ja yhdessä.
Näitä pohdintoja olen saanut käydä läpi sekä omassa äiti-roolissani, että Vivamon Raamattukylän uuden näytelmän Kaksi peiliä mummon roolissa. Jo harjoitukset asettivat näyttelijät tosielämän eteen. Äiti rakastaa toista tytärtään enemmän, kipeät kasvun vuodet vievät heitä erilleen, sydämiä särkee. Väliin tulee mummo, joka ymmärtää ja tietää, mitä on kerran tapahtunut. Hänen molempia rohkaiseva viestinsä liittyy sovintoon, myös Suureen Sovintoon ristinpuulla. Mikä sanoma tähän päivään erilaisiin suhteisiimme, jotka ovat jäätyneet kokemusten ja tunteiden pakkasessa! Hylkäämisen kipakat tuulet ovat rikkoneet kukkaniityt jo pienestä pitäen. Jäljelle on jäänyt risukasoja.
On aika alkaa puhdistaa elämän risukasoja. On aika katsoa peiliin, uskaltaa sanottaa tehdyt virheet ja pettymykset. Puolin ja toisin. Itse äitinä toivon voivani olla aloitteentekijänä näissä siivoustalkoissa. Elämänkokemuksen myötä olen toivottavasti kasvanut ihmisenä ottamaan vastaan totuus puolustelematta. Molempien totuudet ovat yhtä arvokkaat, vaikka kenties osin vääristyneet monista ulkopuolisista syistä. Täydellisiä suhteita ei ole, ei täydellisisä äiti-lapsi-suhteitakaan. Napanuoran sitkeys on yhdistänyt aikansa ja sen leikkaaminen on tärkeää, että molemmat jaksavat elää omillaan ja hengittää omilla keuhkoillaan.
Olisiko sovinnon teossa avain yhteiskuntamme kipuun? Voisiko tällä tiellä lapsemme ja nuoremme voida vähän paremmin? Uskallan sanoa, että monen ihmissuhdetuskan ratkaisussa peiliin katsominen avaa oven ehyempään yhteyteen. Kun on tarve viisaan neuvonantajan apuun, käyttäkäämme sitä ajoissa. Koskaan ei ole liian myöhäistä puhua suomea tai muuta äidinkieltä.
Sain pitää aikuisvuosinani rinnallani Mamia, erityistä äiti-hahmoa. Hän oli äiti monelle Aseman lapselle, myös yhteiskunnan vaikuttajalle ja julkisuuden henkilölle. Hän kuunteli ja rukoili, kirjoitti kirjeitä ja kannusti. Löysin hänen kirjeensä äitienpäivän alla ja ahmin niiden viisaudesta. Että ulkopuolinen nainen oli ottanut minut kuin tyttärekseen! Hän kuuli sielustani sellaista, mitä oma äitini ei koskaan saanut kuulla.
Ryhtykäämme yhdessä seurakuntana ja kansana talkoisiin nuoremman elämän puolesta. Kun kotiseurakunta viestittää Sovinnon sillasta, se kutsuu lisää vaeltajia yhdessä eteenpäin. Äiti- ja isähahmojen tarve on ilmeinen, tarvitaan rohkeaa mielikuvitusta ja heittäytymistä kohtaamaan suurella sydämellä.
