Israel juhlii itsenäisyyttään – Tanskan kirkko hylkäsi luvatun maan

 

Israelissa juhlitaan tänä vuonna itsenäisyyspäivää (hepr. Yom HaAtzmaut) 29.4., tai oikeammin tuo juhlapäivä alkaa juutalaisen kalenterin mukaan jo edellisenä iltana auringon laskiessa. Itsenäisyyspäivää edeltävä päivä on Israelissa kaatuneitten sotilaitten ja terrorismin uhrien muistopäivä – Yom HaZikaron – mikä muistuttaa kansakuntaa ja sen ystäviä niistä kymmenistä tuhansista uhreista, jotka itsenäisyys on 72 vuoden aikana vaatinut.

Vaikka me suomalaiset usein rinnastammekin maatamme Israeliin, osin johtuen molempien maiden lippujen sini-valkoisista väreistä, haastavasta geopoliittisesta asemasta ja maittemme vahvasta kyvystä tuottaa innovaatioita, väitän kuitenkin, ettemme oikeasti ymmärrä Israelin asemaa kansakuntien joukossa. Rohkenen sanoa, ettei etenkään valtamedia ja osa maamme poliitikoista sitä ymmärrä.

Siinä missä Suomi taisteli itsenäisyytensä vuoden 1918 sisällissodassa ja sittemmin 80 vuotta sitten Neuvostoliiton hyökättyä maahamme, Israel on joutunut ja joutuu puolustamaan itsenäisyyttään vielä 72 vuoden jälkeenkin. Tuo puolustautuminen on pääosin sotilaallista, mutta sen rinnalla tuo pieni kansakunta, hieman Uudenmaan maakuntaa suurempi alue, joka on maailman ainut juutalaisvaltio ja Lähi-Idän ainut demokratia, joutuu taistelemaan jatkuvasti sekä poliittisilla että juridisilla areenoilla, tarkemmin sanoen YK:ssa ja sen alajärjestöissä ja erilaisissa kansainvälisissä tuomioistuimissa, sen vihollisten nostamia väitteitä ja syytöksiä vastaan. Valitettavasti monet Euroopan maat, Suomi mukaan lukien, ovat usein mukana näissä Israelin vastaisissa poliittisissa vehkeilyissä.

Hyökkäykset Israelia vastaan eivät ole vain sotilaallisia tai poliittisia, vaan myös kristillisestä kirkosta nousevia. Viimeisenä esimerkkinä tästä on Tanskan evankelisluterilaisen kirkon alkuvuodesta julkaisema raamatunkäännös, josta sanat Israel tai israelilaiset on poistettu. Tämä on valitettava ja järkyttävä osoitus kristillisen kirkon nousevasta korvausteologiasta ja Israel-vastaisuudesta, sekä totaalisesta Raamatun väärinymmärryksestä.

Yksi esimerkki tästä raamatunkäännöksestä on monille Israelin ystäville rakas Psalmi 121:4:, joka 1938 käännöksen mukaan kuuluu Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku (1992 käännös: Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Israelin turva). Tanskalaiset ovat vääntäneet jakeen muotoon Hän, joka meitä varjelee, ei torku eikä nuku.

Kuinka itsekästä ja ennen kaikkea Jumalan Sanan vastaista!

Teologian tohtori Risto Auvinen taustoittaa Tanskan kirkon teologista ajattelua blogissaan seuraavasti:

Tanskan Raamattuseuran käännöksen kohdalla olemme tekemissä uudenlaisen korvausteologian kanssa, joka eroaa ns. perinteisestä korvausteologiasta. Tämä ero on tärkeä tiedostaa. Vaikka perinteinen korvausteologia irrottaa Israelin kansan Jumalan pelastussuunnitelmasta, se ei lähtökohtaisesti kiistä sitä, että etninen Israelin kansa maarajoineen on joskus ollut ja on edelleenkin olemassa. Sen sijaan uusi korvausteologia, jota voidaan nimittää myös palestiinalaiseksi korvausteologiaksi, kiistää lähtökohtaisesti Israelin ja juutalaisten olemassolon kansakuntana. Juutalaisvaltio nimeltä Israel ei ole raamatullinen, vaan moderni kolonialistinen ja rasistinen innovaatio, jonka avulla Palestiinan maa on varastettu sen alkuperäisiltä asukkailta.

Meidän suomalaisten kristittyjen tulee taistella kaikin voimin sitä vastaan, ettei tällainen hengellinen vääristely etene Suomen kirkossa.

Se, mitä Euroopassa ei enää tunnuta muistettavan, on Israelin valtion juutalainen luonne. 72 vuotta sitten syntynyt valtio nousi vain kolme vuotta holokaustin päättymisestä itsenäisten kansakuntien joukkoon, paitsi sen aikaisten juutalaisjohtajien, paljolti myös Yhdysvaltojen presidentin Harry Trumanin henkilökohtaisen päättäväisyyden ansiosta. Toisen maailmansodan kauheuksien paljastuttua, eurooppalaiset johtajat toistivat yhteen ääneen never again – ei koskaan enää, mutta nyt nuo äänet ovat pääosin vaienneet, juhlapuheita lukuun ottamatta.

Israelista on tullut aikamme juutalainen, jota voi vapaasti ja perusteettomasti panetella, kritisoida, boikotoida ja lyödä. Todellisuudessa tämä tarkoittaa, että virus nimeltä antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on muuntautunut Israelin vastaisuudeksi, antisionismiksi.  Vain harva rohkenee puuttua poliitikkojen ja medioiden esittämiin kohtuuttomuuksiin ja vääristelyihin, joilla Israelia toistuvasti ja jatkuvasti mustamaalataan. Valitettavasti tämä virus on tarttunut yhä useampiin teologeihinkin. Tästä enemmän kirjoituksessani Miksi kansakunnat vihaavat Israelia.

Aivan näinä päivinä on kulunut 100 vuotta San Remon konferenssista, missä ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot kokoontuivat päättämään lähi-idän aluejaoista. Tuossa pienessä italialaisessa kaupungissa pidetyssä konferenssissa päätettiin antaa Palestiinan alue juutalaisten kansalliseksi kodiksi ja erottaa myös Mesopotamia, eli nykyinen Irak ja Syyria omiksi valtioikseen. San Remon päätös oli jatkoa ns. Balfourin julistukselle, jonka perusteella brittihallitus oli luvannut Palestiinan juutalaisten kansalliseksi kodiksi jo vuonna 1917.

Valitettavasti tuo luvattu alue, joka 1920 sisälsi myös ns. Transjordanian alueen, ehti kutistua huomattavasti vuoteen 1948 mennessä, jolloin Israel itsenäistyi, mutta kaikesta huolimatta konferenssin päätösasiakirja vahvistaa edelleen Israelin laillisen aseman kansainvälisessä lainsäädännössä.

Suomalaisittain on mielenkiintoista, että helsinkiläinen Tomas Sandell ja hänen perustamansa European Coalition for Israel on nostanut San Remon päätösasiakirjan globaaliksi poliittiseksi keskustelunaiheeksi. Voit katsoa ECI:n San Remon 100-vuotisjuhlaohjelman täältä.

Kukaan ei enää tänään kiistä Irakin ja Syyrian oikeutusta omaan valtioonsa, mutta juutalaisten oikeus Palestiinaan, eli nykyiseen Israeliin halutaan edelleen kyseenalaistaa.

Mutta kaikesta näistä jatkuvista ulkoa päin tulevista hyökkäyksistä huolimatta Israel on noussut kuluneiden 72 vuoden aikana maailman johtavien maiden joukkoon talouden, tieteen, taiteen ja teknologian alueilla.

Israel, kuten kaikki muutkin maat, käy tänään taistelua koronavirusta vastaan, mutta kansainvälisten vertailujen mukaan huomattavasti päättäväisemmin keinoin muihin maihin verrattuna. Israelilainen lääketiede ja teknologia ovat antaneet maailmalle useita elämää pelastavia innovaatioita, joten ei ole lainkaan epärealistista odottaa, etteivätkö israelilaiset tutkijat onnistuisi tuottamaan jonkinlaista ratkaisua myös koronaviruksen kiroukseen. Tätä ennakoi myös Israelin vastaisen BDS-boikottiliikkeen johtaja Omar Barghouti, joka vain muutama viikko sitten sanoi, että olisi aivan hyväksyttävää käyttää Israelista tulevaa lääkettä koronan taltuttamiseksi!

Tänään jos koskaan Israel tarvitsee ystäviä, jotka ovat valmiit rohkeasti ja tarvittaessa äänekkäästikin puolustamaan ja toimimaan juutalaisvaltion hyväksi. Se, miten maailma kohtelee Israelia, ei ole oikeudenmukaista eikä hyväksyttävää.

Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun puhe YK:n yleiskokouksessa vuonna 2013 muistuttaa meitä siitä, mistä Israelin valtiossa on kyse, niin maallisessa kuin hengellisessäkin mielessä:

Olen valmis tekemään historiallisen kompromissin aidon ja kestävän rauhan puolesta, muta en koskaan tule kyseenalaistamaan kansani ja maani turvallisuutta, yhden ja ainoan juutalaisvaltion.

Hyvät naiset ja herrat, eräänä kylmänä päivänä 1800-luvun lopulla isoisäni Nathan ja hänen nuorempi veljensä Judah seisoivat eräällä rautatieasemalla Euroopan sydämessä. Ryhmä anti-semiittisiä huligaaneja oli huomannut heidät ja he juoksivat kohti heitä kohden kepit ylhäällä huutaen ”kuolema juutalaisille”.

Isoisäni huusi nuoremmalle veljelleen kehottaen häntä pakenemaan ja pelastamaan itsensä, ja jäi sitten yksin seisomaan rauhoittaakseen vihaisen väkijoukon. He kuitenkin hakkasivat häntä silmittömästi, jättivät kuolemaan ja juuri ennen kuin hän pyörtyi oman verensä peittämänä, hän sanoi itselleen: mikä häpeä, mikä häpeä. Makkabean jälkeläiset makaavat mudassa voimattomina kykenemättä puolustamaan itseään.

Hän lupasi itselleen, että mikäli hän vielä eläisi, hän veisi perheensä juutalaiseen maahan ja auttaisi rakentamaan juutalaisen kansan tulevaisuutta. Minä seison täällä tänään Israelin pääministerinä, koska isoisäni piti tuon lupauksen.

Ja niin monella muulla israelilaisella on samanlainen kertomus, vanhemmalla tai isovanhemmalla, joka jätti taakseen vainon ja tuli Israeliin aloittaakseen elämän muinaisessa kotimaassamme. Olemme yhdessä muuntautuneet hakatuista ja kuolemaan jätetyistä juutalaisista elinvoimaiseksi ja kukoistavaksi kansakunnaksi, joka puolustaa itseään modernien makkabealaisten rohkeudella, luoden rajattomia mahdollisuuksia tulevaisuuteen.

Meidän ajassamme raamatulliset profetiat ovat täyttymässä. Kuten profeetta Aamos sanoi, he rakentavat jälleen hävitetyt kaupunkinsa ja asettuvat niihin asumaan. He istuttavat viinitarhoja ja nauttivat niiden viinin. He istuttavat puutarhoja ja nauttivat niiden hedelmän. Minä istutan heidät maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta. (Aamos 9:14-15).

Hyvät naiset ja herrat, Israelin kansa on tullut kotiin ja sitä ei enää koskaan revitä irti maastaan.

Jumala siunatkoon ja varjelkoon Israelin valtiota ja sen kansaa!

Mazal tov! Am Israel Chai!