Irakilaisempi kuin luulit: Ovatko ”assyrialaiskristityt” muinaisten assyrialaisten jälkeläisiä?

 

Ovatko assyrialaisiksi itseään kutsuvat kristityt todella muinaisten assyrialaisten jälkeläisiä? He ovat kotoisin muinaisen Assyrian mailta Pohjois-Mesopotamiasta ja väittävät olevansa kristinuskon omaksuneita assyrialaisia. Tämän näkemyksen mukaan myös kaldealaiskatolilaiset ovat etnisiä assyrialaisia, katolisia assyrialaisia. Sellaisiksi jotkut heistä itseään kutsuvatkin. ”Kaldealainen” on tässä visiossa vain uniaattikirkon nimi, jolla ei ole etnistä merkitystä eikä yhteyttä muinaisiin kaldealaisiin.

Assyrialaisen näkemyksen mukaan myös länsisyyrialaisen perinteen kristityt ovat assyrialaisia, länsiassyrialaisia. Jotkut heistä ovat samaa mieltä. Yksi pääargumenteista assyrialaisen jatkuvuuden puolesta onkin se, että termi ”syyrialainen” tarkoittaa samaa kuin ”assyrialainen” – nimestä on vain historian saatossa pudonnut alku-a pois. Näin on argumentoinut muun muassa Simo Parpola, joka on todennut assyrialaisen identiteetin olevan ainoa identiteetti, joka voi auttaa hajallaan olevia assyrialaiskristittyjä yhdistymään ja saamaan takaisin paikkansa yhtenä maailman kansakunnista.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Miksi sitten kaikki syyrialaisen perinteen kristityt eivät kannata assyrialaista identiteettiä? No, lyhyesti sanottuna anti-assyrialaisen näkemyksen mukaan koko assyrialainen identiteetti on brittien romanttinen keksintö 1800-luvulta, jolloin arkeologit löysivät muinaisen Assyrian arkistot ja lähetystyöntekijät tutustuivat itäsyyrialaisiin nestoriolaisiin. Näitä he alkoivat pitää jonkinlaisina protoprotestantteina ja muinaisten assyrialaisten jälkeläisinä. Assyrialainen nationalismi vahvistui vasta vuoden 1915 kansanmurhan jälkeen. Assyrialainen kalenteri otettiin käyttöön 1950-luvulla ja lippu vuonna 1968. Idän kirkon nimeen lisättiin adjektiivi ”assyrialainen” vasta vuonna 1976.

Kaldealaisen identiteetin kannattajat huomauttavat, että ennen assyrialaisen identiteetin nousua idän kirkon jäseniin viitattiin termillä ”kaldealainen” riippumatta siitä, olivatko he unionissa Rooman kanssa vai eivät, ja heidän kielestään käytettiin nimitystä ”kaldean kieli”. Aramealaisen identiteetin kannattajat taas korostavat, että useiden antiikin historioitsijoiden ja syyrialaisten kirkkoisien mukaan ”syyrialainen” on synonyymi ”aramealaiselle”, joten ”syyrialaisuudella” ei (mahdollisesta etymologisesta linkistä huolimatta) viitattu eikä viitata assyrialaisuuteen vaan aramealaisuuteen. Aramealaisten argumentille löytyy näyttöä lähinnä ensimmäiseltä vuosituhannelta, kaldealaisten keissille toiselta.

Kaldealaisen identiteetin kriitikot toteavat kaldealaisen nationalismin olevan assyrialaista nationalismia vielä uudempi ja marginaalisempi ilmiö. Kaldealaiskatolilaiset eivät tule muinaisen Kaldean vaan Assyrian alueelta, ja varhaisten syyrialaisten isien kuten Efraimin teksteissä ”kaldealainen” tarkoitti lähinnä pakanaa. Sama argumentti pätee myös korostetun aramealaiseen identiteettiin: aramealainen nationalismi on uusi keksintö, ja syyrialaisessa Raamatussa (Peshittassa) ”aramealainen” tarkoittaa pakanaa.

Aramealaisessa, kaldealaisessa ja assyrialaisessa identiteetissä piileekin ihan oikea pakanallistumisen vaara. Kansa ja kulttuuri ohittavat kirkon ja Kristuksen. Joillain kaldealaisten sivuilla ylpeillään liiaksikin muinaisella Babylonilla kuninkaineen ja jumalineen, jotka kuitenkin Raamatussa edustavat pahinta kauhistusta. Vastaavasti Assyrian lipussa komeilee Aššur-jumala, eikä ole tavatonta törmätä assyrialaisen nationalismin kannattajien ”kauan eläköön Aššur” -tyyppisiin iskulauseisiin.

Mikä siis olisi Lähi-idän kristittyjen paras yhteinen nimittäjä? Toisin kuin Parpola ehdottaa, ainoa termi, jonka he kaikki voivat hyväksyä, on sūrāyē (t. murteesta riippuen suryaye/suryoye) – he ovat ”syyrialaisia” kristittyjä. Tämä menee tietysti sekaisin nyky-Syyrian kansalaisten kanssa, mutta parempi olisi selittää kärsivällisesti termin merkitys ja tutustuttaa ihmiset sen sisältämään rikkaaseen perintöön, kuin tuhlata aikaa ja energiaa eripuraa aiheuttaviin nationalistisiin nimikiistoihin.

Emil Antonin päivän blogin kuulet Radio Deillä torstaisin klo 8.45