Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fiToissapäivänä olin pitämässä Yksin armosta -iltaa Kangasniemellä. Puheeni lopussa kuulin itseni esittävän kuulijoille haasteen, jonka yritin esittää niin toiveikkaasti, että itsekin pystyisin siihen: ”Sano itsellesi aamulla herätessäsi, että olet ihana. Se on Jumalan viesti sinulle.”
Aamu tuli, avasin silmät ja muistin haasteeni. Nyt olisi aika kokeilla sitä. Sanoin ensimmäisen ”olen” -sanan ja pyrskähdin nauramaan. Heleää ja kipeää naurua. Ihana oli viimeinen sana, jonka itseeni voisin määrittää.
Tänään en herätessäni enää sanonut sanaakaan, kuuntelin vain ääniä sielussani. Ne ovat julmia, haavoittavia ja rusentavia ääniä. Pahinta on, että ne esittäytyvät aitoina ja tosina, niillä on vastaansanomaton todistusaineisto mukanaan: minun elämäni.
Omien äänieni vastapainoksi avaan Raamatun jokaisena aamuna ja istahdan sen ääreen rauhassa kahvi toisessa kädessä. En voi kuin ihmetellä, miten Jumala puhuu toisenlaisia sanoja. Hän todella tahtoo vakuuttaa ja alleviivata: ”Olen rakastettu. Ihana. Ristin arvoinen.
Toinen ääni vie minua merkityksettömyyteen ja masennukseen. Piiloon. Toinen ääni kutsuu esille, ihailee ja sivelee hellästi. Taidan sekoittaa ne keskenään, joka päivä. Onko juuri se sielujemme vihollisen paras taktiikka?
Miten Jumala saisi puhuttua rakentavia, luovia, elämää synnyttäviä sanoja minulle, häpeän lapselle, minulle, jonka korvat täyttävät 24/7 syyttävät ja ilkkuvat äänet? Jään miettimään. Selvää on se, että se on haasteellinen tehtävä.
Luulen Hänen hipaisevan poskeani ja sanovan: ”Olet ihana.” Miljoonannen kerran ja kuin ensimmäisen kerran.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
