Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Evankeliumi Clint Eastwoodin mukaan

 

Mitä yhteistä on Clint Eastwoodin elokuvilla ja kuoleman jälkeisellä elämällä? – Molemmilta osaa odottaa hyvää. Hollywood-ikonin uusin tuotos Hereafter käsittelee kuolemaa ja tuonpuoleisuutta, mutta kukas tämä miekkonen olikaan ja mitä hän tekee uskovien parissa?

Clint Eastwood (1930- ) on hylsyjä pureskeleva näyttelijä, ylistetty elokuvaohjaaja, herrasmies ja seksilegenda, muusikko, ex-pormestari ja ehkä koko maailman coolein mies, jolla on seitsemän lasta ja kourallinen Oscar-pystejä. Nuori Eastwood kipusi pikkuhiljaa b-leffojen statistista tv-tähdeksi Lännen tie -sarjassa, mutta legenda syntyi vasta kun parransängellä ja sikarilla varustettu kivikasvo astui valkokankaalle italialaisen Sergio Leonen halpiswesternissä Kourallinen dollareita (1964). Makaronituotanto jatkui Amerikassa, joskin Eastwoodin Hollywood-läpimurto tapahtui vasta 70-luvulla, kun kiistelty Likainen Harry (1971) (ja sen neljä jatko-osaa) toivat elokuvakansan tietoisuuteen väkivaltaisen ja karskin poliisietsivän Harry Callahanin. Harry haistattaa rikollisille paskat ja pilkkaa ronskilla otteellaan byrokraattista oikeuslaitosta, jonka virkamiehet siivilöivät hyttysen, mutta nielaisevat kamelin.

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Eastwood tunnetaan yksinäisen suden rooleistaan ja ohjaajana, joka on viime vuosina tehtaillut monta arvostelu- ja yleisömenestystä kuten Menneisyyden ote (2003), Million Dollar Baby (2004) sekä Gran Torino (2008). Eastwoodin mukaan hänessä on kaikki ne roolit, joita hän on esittänyt, vaikka hän ei ole yksikään niistä. Elämäkerroista saa kuvan suoraviivaisesta oman tien kulkijasta, jolla on palava halu saada kunnioitusta ja ihailua elokuvillaan. Kenties sielun pohjalla kytee myös sovituksen kaipuu.

Eastwoodin elokuvista löytää hengellisiä tuntoja. Tämän olen tiennyt vaistomaisesti jo siitä asti, kun sain konfirmaatiopäivänä rippikortin, jossa Clint Eastwoodin hikinen naama ja minua osoittava Magnum 44 kysyivät tunnenko itseni onnekkaaksi.

Eastwood-elokuvissa kristilliset avainsanat synti ja laki toistuvat, kun sankari maksaa pahantekijöille ja rikollisille palkkansa. Koston, kurjuuden ja väkivallan kierteestä ei ole muuta vapautusta kuin ironia musta ja huumori. Evankeliumi häilyy jossain taustalla, ehkä auringonlaskun takana tai siinä veressä, joka juoksee hetken vapaana, ennen kuin se kuivuu hurmeeksi erämaan hiekkaan.

Kourallinen dollareita on katolisella symboliikalla kyllästetty piilouskonnollinen länkkäri. Tyhjästä ilmestyvä ja tunteeton ”Mies ilman nimeä” on antisankari ja eräänlainen postmoderni Kristus, joka kuolemallaan, ylösnousemuksellaan ja revolverillaan pelastaa uneliaan rajakaupungin pelastamatta sitä. Sama koston enkeli tekee paluun Ruoskassa (1973), Kalpeassa ratsastajassa (1985), jossa apokalyptinen Saarnaaja on samanaikaisesti revolverisankari ja pyhimys sekä mestariteoksessa Armoton (1992), joka kääntää westernkliseet nurin. Armottoman päähenkilö on syyllisyyden riivaama ja murhaajan kohtaloaan turhaan pakeneva Munny, joka lopulta pelastuu tiedostaessaan syntisyytensä. Kiintoisa, joskin piilevä uskonnollinen teema löytyy myös Täydellinen maailma -elokuvasta (1993). Siinä ajetaan takaa harmoniaa Jehovan todistajan fundamentalismin ja vankikarkuri-sosiopaatin vapaamielisyyden välimaastosta.

Myöhemmät Eastwood-hahmot ovat karskeja ja yksinäisiä kovanaamoja, jotka ovat kuitenkin oppineet, ettei ongelmia ratkota reikäraudoilla. Million Dollar Baby ja Gran Torino noudattaa eräänlaista Johannes Kastajan periaatetta: vanhan ja vihaisen miehen on tultava pienemmäksi, nuorten siloposkisten pappien suuremmaksi. Nimettömästä miehestä on tullut seurakunta-aktiivi ja yhteisön jäsen. Eastwoodin näyttelijäura päättyy dramaattisesti Gran Torinossa, jossa hänen roolihahmonsa, leski ja sotaveteraani Walt Kowalski uhraa henkensä mamunaapurien puolesta. Kuoleman voi nähdä Eastwoodin uhrina Hollywoodille sekä tietysti heijastuksena Golgatan uhrikuolemasta, joka lunasti hyvät, pahat ja rumat synnin ja lain tulitaistelusta. Eastwood tosin tahtoo olla samaan aikaan Kristus ja Likainen Harry, vaikka todellisuudessa hän ei ole kumpikaan.

Entä sitten Eastwoodin uutuus Hereafter? Valitettavasti on heti todettava, että elokuva käsittelee kuoleman jälkeistä elämää yhtä syvällisesti kuin New Age -messuilta poimittu kirja. Se ei herätä kysymyksiä vaan tarjoilee katsojille uskonnottoman taivaan, missä elämä jatkuu mukavasti ilman Jeesusta, Jumalaa tai Muhammadia. Tämä muka neutraalius ei lämmitä eikä liioin elokuvan myönteisyys meedioihin ja keskusteluihin kuolleiden kanssa.

Hereafter on kohtalainen elokuva; se on ammattitaidolla toteutettu, siinä on yksi todella vaikuttava erikoistehoste ja eloisa sivuhenkilö, mutta koska tarina hajaantuu kolmelle päähenkilölle, se olisi tarvinnut syvällisempää teeman käsittelyä pysyäkseen koossa. Elokuvan surkea tusinahömppäloppu on kaukana perinteisestä Eastwood-tasosta.

Onneksi Eastwoodilla on jo muut hankkeet mielessä.