Huolettomuuden kaipuu

 

Olen varsin pedantti ihminen. Olen kunnianhimoinen ja tahdon siksi tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista. Nämä luonteenpiirteet ovat toki hyveitä, mutta niillä on haittapuolensakin. Ne edesauttavat stressaamista ja asioiden ennen aikaista murehtimista. En ole ikinä pitänyt siitä, jos minulle vihjaillaan taipumuksestani perfektionismiin, juurikin siksi, että siinä piilee totuuden siemen.

Yksi Raamatun kohdista, joita usein luen, on Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnassa kuvaus Jumalan huolenpidosta (Matt. 6:25-34). Sanat rauhoittavat  ja tyynnyttävät mieltä, kun stressi, epävarmuus ja kiire puristavat ajatuksissa. Minut on pysäyttänyt monesti havainto siitä, että tekstissä rohkaisten ojennetaan ihmisiä, jotka ovat huolissaan elämän välttämättömistä perusasioista: ruuasta, juomasta ja vaatteista.  Vaikka niiden saannista ei olisi varmuutta seuraavana päivänä tai vielä seuraavalla viikollakaan, ei tulisi kuitenkaan kantaa siitä huolta, vaan tärkeintä on vakaasti luottaa Taivaallisen Isän huolenpitoon.

IK neliöb. vko 25-26.MJa

Kun mietin itseäni, joudun aina tässä kohtaa tunnustamaan ja myöntämään, että huoleni ovat huomattavasti kevyempiä.  Useimmiten ne liittyvät opintoihin, jolloin stressaan, että ehdinkö saada ajoissa varaamanani tenttikirjan kirjastosta, pitääkö kandidaatin tutkielmalleni laskelmoitu aikatauluni, saanko riittävästi opintopisteitä kasaan vuoden aikana. Lähestyvä seurakuntaharjoittelu ja kesätöiden etsiskely saavat nekin ajatukset toisinaan risteilemään ja poukkoilemaan päässä. Välillä myös huono omatunto tekemättömistä kotitöistä ja laiminlyödyistä ystävyyssuhteista aiheuttaa stressihiukkasten lisääntymistä.

Joka tapauksessa, en koskaan ole joutunut olemaan huolissani huomispäivän lounaasta tai murehtimaan tarkenenko kiristyvässä pakkassäässä. Vaikka opiskelijabudjetti on pieni, niin aivan olematon se ei silti ole. Omassa tapauksessani vanhempien täydempi jääkaappi ja siskon vieraanvarainen vaatekaappi ovat käytettävissä ja varsin lähietäisyydellä. Kun alan mielessäni näitä asioita pohtia, ilmestyy samalla aina pieni häpeän tunne. Eikö minun pitäisi olla paljon kiitollisempi ja onnellisempi siitä, että elämän perusasiat ovat kohdallani hyvin? Enkö stressaakin siihen nähden aivan liikaa ja turhasta?

Päätän monesti olla stressaamatta enää tai ainakin vähentää sitä roimasti, mutta päätökseni ei ikinä pidä kovinkaan pitkään. Joku vanha tai uusi stressintekijä saapuu tietoisuuteen ja uudistunut huoleton olemukseni on tiessään. Olenkin taipunut ajattelemaan, että stressivapaata minusta tuskin luonteeni ja vallitsevien ominaisuuksieni vuoksi koskaan voi tulla. Jos asia on näin kuin aavistelen, lohduttaa kuitenkin tieto siitä, että Jumala, joka minut läpikotaisin tuntee, tietää sen myös ja rakastaa minua siitä huolimatta.

En voi olla huolehtimatta elämästäni, stressaamatta siihen liittyvistä suurista ja toisaalta hyvin pienistä ja joskus vähäpätöisiltäkin tuntuvista asioista. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat ja tahtovat elää virran vieminä ja huomista murehtimatta. Minä en sellaiseen huolettomuuteen kykenisi. Mutta kaiken tavoittelemisen, uurastamisen, kiirehtimisen ja stressaamisen keskellä, uskallan silti sanoa, että löydän huolettomuuden äärelle. Kun etsin ja luotan, löydän huolettomuuden Jumalasta. Kun pää pyörällä ja ajatukset kierroksilla avaan illalla Raamatun vaikkapa Vuorisaarnan kohdalta ja luen sanat Jumalan huolenpidosta, minä tahdon uskoa niitä koko sydämestäni. Vaikka en osaisi olla murehtimatta ja huoletta elämästäni, Jumala on. Hän tietää kaiken, menneen ja tulevan, eikä mikään ole häneltä salassa. Vaikka hän kantaa kaikesta huolen, on Hän myös kaiken huolettomuuden ydin.

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:33)