Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Epäpyhää sotaa Lähi-idässä

 

Lähi-idän epävakaudet kirvoittavat jatkuvaa aprikointia siitä, päästäänkö täällä uudelleen kiinni aitoon rauhanprosessiin.

Dei Neliöb.20.9.-11.10. MJa

Vuonna 2000 elettiin vielä Oslon aikaa, jolloin monet uskoivat israelilaisten ja palestiinalaisten välisen sovun syntyyn ja uuteen Lähi-itään, jossa kukoistavat vapaakauppa, turismi ja muu taloudellinen hyvä.

Usko tähän kuitenkin väljähtyi, kun Israelin ja palestiinalaisten neuvottelut kariutuivat ja alkoi toinen kansannousu, intifada.

Samoihin aikoihin tulivat kansainvälisesti tunnetuiksi Afganistanin ääri-liike Taleban ja arkkiterroristiksi nimetty Osama bin Laden ja hänen al-Qaida järjestönsä, joita Yhdysvallat on jahdannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti syksyn 2001 New Yorkin pilvenpiirtäjäiskujen jälkeen. Terrorismista tuli maailmanpolitiikan keskeinen teema. Pian tämän jälkeen sodittiin myös Irakissa, jossa kukistettiin diktaattori Saddam Hussein.

Asiantuntijat pohtivat tuolloin, mihin ”terrorismin vastainen taistelu” ulottuu seuraavaksi. Hyökkääkö USA Iraniin, jota USA:n ohella Israel on syyttänyt pitkään ydinaseen ja pitkän kantaman ohjuksien valmistelusta?

Irakin tilanne on yhä epävakaa, vaikka USA on piakkoin vetämässä suurimman osan sotilaistaan kotiin. Tähän on ollut osaltaan vaikuttamassa kasvava Amerikan vastainen mieliala. Afganistanin tilanne on samoin häilyvä. Vakaalta vaikuttaa näissä kuviossa ainoastaan se, että Lähi-itä pysyy kansainvälisissä uutisotsikoissa.

 

Politiikan asiantuntijatkaan eivät ole enää voineet täysin sivuttaa uskontojen merkitystä Lähi-idän kriisissä. Mielestäni uskonto on alueen politiikassa tärkein osatekijä. Se näyttää motivoivan ja oikeuttavan harjoitettua politiikkaa.

Idässä on olennaista huomata, että eri maissa sekä poliittisissa että uskonnollis-poliittisissa perinteissä uskonto on ymmärretty ja yhä ymmärretään kiinteänä osana yhteiskuntaa. Se ei ole erillinen osio kuten lännessä, jossa erityisesti luterilaisen oppiperinteen mukaan hengellinen ja maallinen regimentti on erotettu toisistaan. Seurakunta, kirkko sekä arjen elämä on mieluusti lokeroitu erillisiksi asioiksi.

Juutalaisuus ja islam ovat Lähi-idän kiistan ytimessä pääuskonnot. Ne ovat törmänneet vahvasti 600-luvulta lähtien, vaikka aluksi profeetta Muhammed yrittikin saada sekä juutalaisista että kristityistä perustamansa uskonnon tukijoita. Kun Muhammed epäonnistui tässä tavoitteessaan, hän alkoi vainota toisten kirjan uskontojen kannattajia. Sitä voidaan pitää pyhän sodan, jihadin alkuna.

Poliittisen konfliktin ohella on selvästi siis kyse kulttuurien törmäämisestä ja kulttuurin keskeinen osa Lähi-idässä on uskonto. Islamin ja juutalaisuuden rinnalla törmäävät länsi ja itä.

 

Lähi-idän konfliktissa on tuotu esille, ettei kansainvälistä terrorismia ilmiönä tulisi nähdä ainoastaan terrorismina, vaan laajemmin ns. modernisaation vastustuksena. Esimerkiksi arvostettu yhdysvaltalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama muistutti, miten monet keskeiset filosofit ovat pitäneet modernia demokratiaa maallistuneena muunnelmana varhaisen kristinuskon esittämästä yleisen tasa-arvon periaatteesta.

Fukuyama esitti kiistellyn teesin ”historian lopusta”. Se perustuu ajatukseen, että historia huipentuu liberaaliin demokratiaan. Islamin politisoituminen ja sen arvojen nousu ohi muiden arvojen, on Fukuyaman mukaan vastareaktio nykyajan läntiseen elämänmenoon ja globalisaatioon.

Yhtenä keskeisenä modernin yhteiskuntakehityksen edellytyksenä on pidetty sitä, että kirkko tai muu uskonnollinen hallitseva instituutio erotetaan valtiosta.

Islamilaisessa ja juutalaisessa poliittisessa perinteessä uskontoa ja politiikkaa ei kuitenkaan eroteta, vaan ideaalinen valtio perustuu uskonnolliseen lakiin, islamilaisten shari’aan tai juutalaisten halakhaan, jotka kattavat kaikki yhteiskunnan osa-alueet.

Muslimimaailmassa esitettiin 1900-luvun alussa vahvoja vaatimuksia islamiin pohjautuvasta yhteiskuntajärjestelmästä. Islamistit näkivät tuolloin uskonnon ideologiana, jolla voitaisiin ratkaista poliittisia ongelmia. Tämä linja on viime vuosikymmeninä jälleen kovasti vahvistunut. Islamin laeista ollut tullut tärkeä osa ideologista taistelua, joka suuntautuu erityisesti Israelia vastaan.

Tämä pyrkimys on keskeinen vaikuttaja Lähi-idän kiistassa. Se on osa ääri-islamistien epäpyhää sotaa Israelia ja laajemmin länttä vastaan.

 

 

 

 

 
Dei, Jippu, artikkeliban.(2/2) 28.9.- MJa