Arvottoman kirkon puolustus

 

Risto Huvila esitti blogikirjoituksessaan 21.11. vahvoja mielipiteitä meistä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista. Huvilan keskeisen väitteen mukaan me emme ole pitäytyneet antamassamme pappislupauksessa emmekä ole puolustaneet Raamattua ja uskoa sen enempää kirkossa kuin yhteiskunnassa. Tämä on Huovilan mukaan erityisesti luterilaisen regimenttiopin vika ja ilmenee siinä, että kirkon äänen käyttäjät eivät pitäydy Raamattuun ja uskoon ”suhteessa perheeseen, avioliittoon, seksuaalietiikkaan, luomisoppiin sekä Israelin ja juutalaisen kansan asemaan”.

On totta, että ns. kirkon ääntä käyttävät julkisuudessa monet keskenään riitasoinnussa olevat papit ja muut sanan selittäjät. Tälle seikalle on monta syytä. Koko kristikunta on nykyään aika moniäänistä sakkia ja olen tästä surullinen.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Yksi keskeinen taustasyy meidän osaltamme on se, että luterilainen käsitys Raamatusta, sen tulkinnasta sekä soveltamisesta poikkeaa jo lähtökohtaisesti aika lailla siitä, mitä Huvila näyttää pitävän ”Raamatun ja uskon” mukaisina itsestäänselvyyksinä.

Luterilaisen käsityksen mukaan Raamattu on Jumalan sanaa. Jumala itse puhuu siinä meille ihmisten kielellä. Keskuudessamme vallitsee samalla erilaisia käsityksiä siitä, missä mielessä Raamattu on Jumalan sanaa ja kuinka pitkälle sen arvovalta ulottuu.

Raamatun käyttöä ei keskuudessamme ohjaa regimenttioppi eikä pyrkimys soveltaa Raamatusta johdettuja periaatteita erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, vaikka Raamattua toki luetaan ja kuunnellaan. Raamatun tulkintamme tapahtuu sen keskuksesta, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta käsin. Raamattua luetaan ja selitetään, jotta syntiin langennut ihminen oppisi sanasta tuntemaan kadotuksenalaisen tilansa, saisi uskon kautta Kristukseen syntinsä anteeksi ja pääsisi kerran taivaaseen. Raamatun käyttöämme ohjaa siis oppi uskonvanhurskaudesta sekä siihen liittyen pyrkimys lain ja evankeliumin eli uskon ja tekojen oikeaan erottamiseen. Tämän tulkintaperiaatteen olemme saaneet Raamatusta itsestään kuten Jeesuksen omista sanoista Luuk. 24:44 – 48, Joh. 5:39 – 40, vrt. Tit. 2:11 – 14.

Useimmat Huvilan mainitsemat asiat, joissa me emme hänen mukaansa pitäydy Raamattuun ja uskoon ovat siis sellaisia, joista luterilainen kristitty jo lähtökohtaisesti saa ajatella eri tavoin, toki tietyissä rajoissa. Tällaisia ovat erityisesti Huvilan mainitsema Raamatun luomistekstien tulkinta sekä käsitykset Israelin ja juutalaisen kansan asemasta. Harhaan mennään mielestämme vasta sitten, jos jokin tällaisia asioita koskeva ”periaate” tai näkemys nostetaan oikean tai väärän uskon erityistuntomerkiksi.

MARKO SJÖBLOM, TM, VTM, kappalainen