Arkeologiaa väärinkäytettynä

Minua pyydetään edelleen aika usein luennoimaan Raamatun arkeologiasta. Kutsujat haluavat tietää, millaista informaatiota arkeologiset kaivaukset antavat Raamatun taustahistoriasta. Ovatko asiat siis tapahtuneet niin kuin Pyhässä kirjassa väitetään? Useimmat kutsujat tietävät minun vastaukseni. Olen jonkin verran kuokkinut Israelissa ja lukenut muidenkin kaivausraportteja. Yleisvaikutelma on selvä: Raamatun kertomusten taustalla on todellisia, ei kuviteltuja tapahtumia. Monien henkilöiden nimet, asuinpaikat ja sotien jäljet tulevat kaivauksissa vastaan. Kaikkea ei ole löydetty, eikä koskaan löydetäkään, mutta massiivinen aineisto puoltaa Raamatun historiallisuutta.

Totuuden nimessä on sanottava, että joissakin kaivauskohteissa Raamatun tekstin ja arkeologisen aineiston välille jää ratkaisemattomia kysymyksiä. Jokainen palapelin pala ei ihan osu kohdalleen. Tämä on asioiden luonteesta johtuen enemmän kuin todennäköistä. Olemmehan tekemisissä tuhansia vuosia vanhojen asioiden kanssa ja sekä kaivaustulokset että Raamatun kerronta voivat sisältää asioita, joita tulkitsemme väärin. Tämä ei kuitenkaan muuta itse asiaa, siis sitä että kyse on todellisesta eikä kuvitellusta historiasta.

Luentojeni yhteydessä kuulen usein kysymyksiä, onko se ja se asia, esine tai tapahtuma löydetty. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymykset Nooan arkista, liiton arkusta ja egyptiläisten sotajoukkojen jäljistä Punaisessa meressä. Nämä kolme tulevat esiin usein siksi, että kaikkien niiden löytymisestä on joskus kirjoitettu lehdissä ja niistä on ollut dokumentin kaltaisia ohjelmia televisiossa. Kaikkiin näihin minun on valitettavasti vastattava, että niitä ei ole löydetty. Ns. löydöt perustuvat hurskaan mielikuvituksen ja amatöörimäisen arkeologian yhteensovittamiseen. Tämä kombinaatio tuottaa uskomattomia tuloksia. Usein näiden ”löytöjen” esittäjät ovat aivan vilpittömiä ja arvelevat löydöllään tekevänsä suuren palveluksen Raamattua lukevalle kristikansalle. Palvelu on kuitenkin sangen kyseenalainen, sillä tällaisen näennäistiedon levittäminen tosi asiassa heikentää kristillisen todistuksen uskottavuutta.

Arkeologian alueella on toinenkin uskottavuutta heikentävä ilmiö. Jotkut viime vuosikymmenten sensaatiomaisina pidetyistä löydöistä ovat osoittautuneet hyvin tehdyiksi väärennöksiksi. Yleensä tutkimus jossain vaiheessa pystyy tunnistamaan parhaimmankin huijauksen, mutta tieto löydöstä on saattanut levitä ja usein siitä on ehditty kirjoittaa kirjojakin. Tällainen on esimerkiksi luuarkku, jossa oli nimi ”Jaakob Joosefin poika Jeesuksen veli”. Tutkijat pitivät sitä ensin aitona Jeesuksen perheeseen liittyneenä esineenä ja näin ollen se olisi ollut yksi suurimmista koskaan löydetyistä Raamatun arkeologiaan liittyneistä sensaatioista. Sittemmin kävi kuitenkin ilmi, että vaikka arkku itsessään oli vanha, teksti tai osa siitä oli lisätty siihen myöhemmin. Samankaltainen tarina liittyy ns. Joahas-inskriptioon ja kauan Jerusalemin kansallismuseossa esillä olleeseen norsunluiseen granaattiomenaan. Monet puolustavat edelleen näiden esineiden aitoutta, mutta minä en ole pitänyt niitä esillä näiden väärennösepäilyjen vuoksi.

Mainitsen vielä yhden ongelmallisen tavan, jolla arkeologian keinoin pyritään pönkittämään Raamattua. Kyseessä ovat erilaiset uudelleenajoittajat. Vähemmän tunnettu mutta joidenkin innokkaasti tukema teoria on Immanuel Velikovskyn yritys siirtää raamatullista kronologiaa muutamalla sadalla vuodella taaksepäin. Samaan tapaan toimii David Rohl, jonka teoriasta on tehty Tim Mahneyn ohjaama filmi nimeltä Patterns of Evidence. Kummankin teorian kannattajat väittävät, että ajoittamalla Egyptin historia muutama sata vuotta nykyistä varhaisemmaksi, saadaan aikaan paremmin Raamattuun sopiva ajoitus. Nämä yritykset on tuomittu epäonnistumaan ensinnäkin siksi, että nykyisen, yleisesti hyväksytyn egyptologian ja raamatullisen kronologian välillä ei ole mitään ongelmaa ja toiseksi siksi, että muinaista historiaa ei yksinkertaisesti voi vetää satoja vuosia eri suuntaan osoittamatta samalla, kuinka koko muukin historia siirtyy.

Voi olla vähän tyhmää kirjoitella tällaisista arkeologian väärinkäytöksistä, kun paljon rakentavampaa on kirjoittaa sen oikeinkäytöstä. Otin nämä kuitenkin esille siksi, että niiden ympärillä velloo joissain kristillisissä piireissä jatkuva keskustelu. Asioihin perehtymättömän on melko vaikea päätellä, mikä tieteelliseltä näyttävä esitys perustuu todellisiin faktoihin ja mikä ei kestä kriittistä tarkastelua. Mistä sitten tietää, mitkä arkeologiset löydöt kannattaa ottaa vakavasti? Ehkä paras on kysyä minulta.