Arkea juhlan jälkeen

 

Aina emme pääse mukaan juhlatunnelmaan, vaikka haluaisimmekin. Aina jonkun kohdalle osuvat työvuorot, toinen sairastuu, toisen elämän täyttävät huolet niin, että naistenlehtien kiiltokuvamaisista pääsiäiskattauksista tulee vain vieraan planeetan esittelylehtisiä. Tai ehkä oma yksinäisyys tai läheisen menettämiseen liittyvä suru saa juhlapyhät tuntumaan siltä kuin ne kuuluisivat lähinnä vain muille. Juhlamieli ei syty kalenterin tahdissa, ja se saa meidät toivomaan, että tämä sittenkin ehkä turvallisemman tuntuinen arki juhlan jälkeen palaisi mahdollisimman pian.

Jos pääsiäispyhät menivät syystä tai toisesta sinulta ohi, ei se haittaa. Ne voi tavoittaa yhtälailla arjen turvassa kuin juhlan kauniissa raameissakin. Pitkäperjantai ja pääsiäinen eivät ole vain päiviä kalenterissa. Ne ovat uskomme sisältöä tässä ja nyt.

Perheniemi evankelista-neliö vkot27.-28.

Jokaisessa pimeän hetkessämme on läsnä pitkäperjantain kärsimys – ja samalla lupaus siitä, että kaikki kipumme, epätoivomme, jopa kuolemamme on Kristus vienyt ristille ja kantanut puolestamme.

Jokainen heräävä aamurusko on muistutus pääsiäisen valosta ja toivosta, joka ei kysy hetkeämme, tilannettamme tai tunnettamme, vaan on totta tässä ja nyt. Arkisen keskiviikon keskelläkin on lupa sanoa ääneen sanat: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi. Pääsiäinen kuuluu yhtälailla arkeemme kuin juhlaammekin.

Sitä paitsi, kukapa sitä estää syömästä lammaspaistia ja mämmiä vielä vappulounaallakin.