Arjen synkretismiä

Suomessakin on aika ajoin siteerattu amerikkalaisen teologin Harvey Coxin ajatuksia. Näin on tehnyt muun muassa Olli Valtonen (Kotimaa24/2011). Coxin mukaan kristikunta on siirtymässä opillisuuden ajasta Hengen aikaan. Kristikunta on suurimmassa mullistuksessa sitten uskonpuhdistuksen tai Konstantinus Suuren päivien. Mikä astuu loputtomien uskontunnustusten tilalle? Coxin mukaan teot. Merkitystä ei ole niinkään sillä, mitä kaikkea nielaiset uskontunnustusten mukana. Merkitystä on sillä, seuraatko Jeesusta ja toimit niin kuin hän opetti.

Coxin mielestä ortodoksian sijaan tarvitaan ortopraxiaa – oikeaoppisuuden sijasta oikeaa elämää. Hän aavistelee kristikunnan olevan uuden ajanjakson edessä. Hän kutsuu tätä vaihetta Hengen ajanjaksoksi. Sillä on liittymäkohtansa varhaiseen kristillisyyteen siinä, että kirkollinen hierarkia ja oppien vartioiminen jäävät taka-alalle. Kristinuskosta tulee jälleen ruohonjuuriliike, jossa uskotaan, että Pyhä Henki voi puhua tavallisille ihmisille.

Myös saksalainen trenditutkija Gerd Genkenin mukaan tulevaisuutta on vain vapaalla uskonnollisuudella (Heinzpeter Hempelman, Kaikkien uskontojen Jumala). Instituutioihin ja tunnustuksiin sidotuilla kristillisillä tunnustuskunnilla ei ole siihen verrattuna mitään mahdollisuutta. Vapaan hengellisyyden iskulause on se, että Jumala ei ole enää ihmisen yläpuolella vaan hänen sisällään. Jokaisella on oma jumalansa, tai vielä paremmin: jokainen on oma jumalansa. Jokainen siten valitsee itselleen oman jumalansa, sen, mitä haluaa palvoa, ja kokoaa itselleen oman makunsa mukaisen uskonnon. Tätä kutsutaan patchwork-uskonnollisuudeksi. Peter L. Berger mainitsee, että näin postmoderni uskonnollisuus suorastaan pakotetaan harhaoppiseksi, sillä ihmisille tarkoitettu sitova kiinnekohta ei voi olla ihmisten itsensä valittavissa. Se on kuin kehotettaisiin vetämään itsensä hiuksistaan suosta. Se onnistuu vain saduissa.

Puhe Jeesuksesta ainoana tienä taivaaseen on raamatullista ja samalla nykyihmiselle äärimmäisen ärsyttävää. Ajatellaan, että kaikkihan uskovat jumalaan, kukin omalla tavallaan. Se, mihin ihminen uskoo, riippuu kulttuurista, mihin hän syntyy. Ja mitä sillä väliä: kaikkihan me olemme matkalla samaan päämäärään, keinot ovat vain hieman erilaiset. Näin minulle aikoinaan Wicca-noitakin kovasti vakuutteli. Monen taivastien ajatus istuu nykyihmiselle. Filosofi Karl Jaspers tosin varoitti, että siinä, mikä näyttää yleispätevältä ja itsestään selvältä, piilevät suurimmat erehdykset.

Apostoli Paavali toteaa uskontojen ja uskomusten kirjosta: ”Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.” (1. Kor. 8:5-6) Hän on Tie, Totuus ja Elämä, kaikki muut tiet johtavat ohi ristin kadotuksen tielle. Vaikuttakoot mukaan houkutellessaan kuinka hurmaavilta tahansa.

Teksti on Elämä-lehden 11-12/2018 pääkirjoitus