Etiopian Oromiassa on toiminut parikymmentä vuotta menestyksekkäästi lasten päivätoimintakeskus. Kaikki alkoi siitä, että yksi nainen päätti tehdä voitavansa köyhyydessä elävien lasten hyväksi.
Ilo ja köyhyys. Ne olivat sairaanhoitaja Mirja-Riitta Malista vastassa, kun hän saapui reilut parikymmentä vuotta sitten perheensä kanssa lähetystyöhön Etiopian Ginniriin.
Hänelle oli yllätys, miten vaatimattomissa oloissa lasten nauru ja laulu voivat raikua.
Iloiset kasvot ja kauniit vuoristomaisemat eivät kuitenkaan olleet koko kuva.
Ginnir sijaitsee Etiopian kaakkoisosassa Oromian ylänköalueella lähes parin kilometrin korkeudessa. Alueen terveydenhuolto oli lähes olematonta.
Myös muuta infrastruktuuria ja kehityshankkeita oli todella vähän.
– Autoja ei juuri ollut, vaan pienet laihat hevoset vetivät hevostakseja. Köyhyydestä huolimatta ilmapiiri ei ollut surkea, Malinen muistelee lähettivuosiensa alkuvaiheita.
Parasetamolia ja penisilliiniä
Sairaanhoitajan ja kätilön koulutuksen saaneena Malinen kiinnitti erityistä huomiota lasten terveydenhuoltoon. Hänen mieleensä on jäänyt verisairautta sairastaneen lapsen isä, joka tuli portille pyytämään apua.
– Koko Ginnirissä ei tainnut olla muita lääkkeitä kuin parasetamolia ja penisilliiniä. Moni helposti hoidettavissa oleva sairaus johti hoidon puuteen vuoksi kuolemaan tai pysyvään vammautumiseen.
Norjan luterilaisen lähetysliiton (NLM) tukema sairaala tuli todella tarpeeseen.
Alueella on tapahtunut muutakin kehitystä, mutta hitaasti. Koko Oromian alueella lasten oikeuksien toteutumiseen on vielä pitkä matka.
Tarvitaan asennetyötä, että silpominen saadaan loppumaan.
Ravinnon ja puhtaan juomaveden lisäksi tarvitaan asennetyötä, että maassa edelleen yleinen tyttöjen sukuelinten silpominen saadaan loppumaan.
Silpomisen kieltävä laki säädettiin vuonna 2004, ja erittäin haitallisten toimenpiteiden määrä on kääntynyt laskuun.
Pakkoavioliitot, väkivalta, lapsityö ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen ovat edelleen monen lapsen arkipäivää.
Suurin ongelma on kuitenkin köyhyys, Mirja-Riitta Malinen toteaa. Se on suurin yksittäinen syy siihen, etteivät lasten oikeudet toteudu.
Etiopia on ratifioinut lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna 1991.
Kuva sängyn vierellä
Ollessaan itse lapsi Mirja-Riitta Malinen kiinnitti sänkynsä viereen lehdestä leikkaamansa kuvan afrikkalaislapsesta.
– Olen aina halunnut auttaa erityisesti lapsia, hän kertoo.
Ginnirissä Maliset asuivat hyvässä talossa, mutta naapureiden kotina oli ruohokattoinen savimaja, jossa elämä oli kovaa työtä niukoin tuloksin.
Mirja-Riitta Malisen puoliso Kimmo Malinen oli töissä Mekane Yesus -kirkon seurakunnassa Mirja-Riitan hoitaessa kotona kolmea poikaa.

Työtä ei kuitenkaan ollut kovin paljon, sillä perheellä oli palveluksessaan kokki ja taloudenhoitaja.
– Minä turhauduin, kun ei ollut tekemistä.
Aikansa kuluksi Malinen luki yhdysvaltalaisen Phyllis Kilbournin kirjaa Lapsen tähden. Se kertoi haavoittuvassa asemassa elävien lasten arjesta eri puolilla maailmaa ja kristittyjen vastuusta heidän olojensa parantamiseksi.
Kirjan äärellä Malinen alkoi miettiä, mitä hän haluaisi tehdä, jos voisi tehdä mitä vain.
”Jumala sen ajatuksen varmaan antoi.”
Syntyi unelma suomalaisista kummeista, jotka tulisivat osaksi Ginnirin köyhimpien lasten elämää.
– Jumala sen ajatuksen varmaan antoi.
Kylväjä-lehdessä kerrottiin hankkeesta, ja Malinen jännitti, soittaisiko kukaan.
– Niin moni soitti ja halusi auttaa!
Kyniä, kotiruokaa ja kenkiä
Nykyisin päiväkeskuksessa käy 60 köyhistä oloista tulevaa lasta, joista osa on orpoja. Lasten iät vaihtelevat leikki-ikäisistä teini-ikäisiin.
Suurin osa lapsista käy valtion kouluja, sillä jokainen etiopialainen kuuluu virallisesti oppivelvollisuuden piiriin seitsemän vuotta täytettyään.
Köyhimmillä ei kuitenkaan ole varaa edes kynään ja vihkoon. Päiväkeskuksesta he saavat ne, ja lisäksi tarjolla on tukiopetusta. Sen ansiosta moni varattoman perheen lapsi on yltänyt ammattiopintoihin ja vielä pidemmällekin.
Lapset saavat myös kaksi lämmintä ateriaa kuutena päivänä viikossa ja kahdesti vuodessa uudet vaatteet ja kengät. Ohjelma kattaa myös lasten sairaanhoitokulut.
Keskuksen toiminnasta vastaavat Ginnirin Mekane Yesus -seurakunta ja Ginnirin kaupunki.

Vaikka keskus toimii muslimienemmistöisellä alueella, sen toiminta on avoimen kristillistä. Lapsista suurin osa tulee kristityistä perheistä, mutta mukana on myös muslimiperheiden lapsia.
– Etiopiassa ei ole kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää, joka toisi turvaa työttömyyteen, sairastamiseen ja vanhuuteen. Jumalan tahto on, että pidämme toisistamme huolta lähellä ja kaukana, Mirja-Riitta Malinen toteaa.
Luterilaisissa seurakunnissa kerätään ensi sunnuntaina kolehti heikossa asemassa elävien lasten hyväksi Afrikassa ja Aasiassa. Lisätietoja tästä linkistä.
Lue lisää: Lapsen oikeuksien viikko.


