Pitkän uran lasten- ja nuorten psykiatriassa tehneen Jari Sinkkosen mukaan onnistunut vanhemmuus ei vaadi yli-ihmisyyttä, vaan arkista yhdessäoloa, lapsen arvostamista ja kuuntelemista.
Myös useista rakastetuista kirjoistaan tuttu, nyt jo psykiatrin työstään eläköitynyt Jari Sinkkonen kiittelee, että valtaosa nykyvanhemmista on hyvin kartalla, ja pärjää lastensa kanssa mainiosti.
− Koen kuitenkin paljon myötätuntoa, kun vertaan tätä siihen aikaan, kun omat lapset olivat pieniä. Se oli aika rauhallista aikaa. Ensimmäiset videopelit tulivat silloin, ja ne olivat vielä hyvin harmittomia. Nyt tämä some ja pelaaminen ovat hyvin lyhyellä ajalla räjähtäneet käsistä.
Sinkkonen myöntää, ettei rajojen asettaminen netin käytössä ole helppoa, kun vanhemmat eivät ole perillä sisällöistä.
− Täytyy käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Eli laitetaan aikarajat, ja vaaditaan, että ulkonakin pitää olla. Vanhemman velvollisuus on myös tietää, missä lapsi liikkuu, ja mitä sieltä somesta haetaan.
Muuttunut maailma
Sinkkonen on pitkän uransa aikana huomannut, että kasvatus on aaltoliikettä.
– Elämme nyt yksilöllisyyden palvonnan aikaa, ja jokaisen tuntemukset ja kokemukset tuntuvat niin hirveän arvokkailta ja tärkeiltä. On ikään kuin väärin sanoa lapselle, että älä jaksa vinkua joka asiasta. 50-luvulla tehtiin valtavasti työtä, ja oli paljon optimismia, ja silloin oltiin vähään tyytyväisiä.
60-luvulla tuli suuri muutos, seksuaalinen vallankumous ja nuorison liikehdintää hyvin paljon. Siitä jäi monelle aikamoiset arvet, kun mentiin mukaan kaikenlaiseen hulluuteen. Myöhemmin tuli peruskoulu, ja lasten kurittaminen kiellettiin ihan lailla. Lastenpsykiatria on myös muuttunut valtavasti, nyt on paljon erilaisia diagnooseja, ja monilla lapsilla on ADHD-lääkitys.
Käytännön vinkkejä
Sinkkonen on hyvillään, että yleinen tietoisuus lapsen läheisyyden tarpeesta ja lapsen mielen sekä mielialojen kunnioittamisesta on lisääntynyt.
”Antaisin vanhemmille kolme neuvoa: kuuntele, kuuntele ja kuuntele.”
− Kun fyysinen kurittaminen on kielletty, on tietysti mietittävä, miten lapsia saadaan estetyksi tekemästä tyhmyyksiä, ja miten rajojen ylittämistä yritetään ehkäistä. Se on ikävä kyllä johtanut siihen, että on myös vanhempia, joiden on hirveän vaikeaa ryhdistäytyä. On pieniä lapsia, jotka käyvät muksimassa vanhempiaan. Se on asia, jossa pitää olla ehdoton ”ei”.
− Toisaalta isät ovat tulleet enemmän mukaan kasvatukseen. Ilahdun aina tavattomasti, kun näen isän työntämässä lastenvaunuja tai lepertelemässä vauvalleen.
Sinkkonen tietää, että vanhemmuus on helposti maailman syyllistävin juttu.
− Silloin on vaarana, että antaa periksi silloinkin, kun ei pitäisi. Kasvatus ei suju ohjekirjan mukaan, jokainen tekee virheitä. Antaisin vanhemmille kolme neuvoa: kuuntele, kuuntele ja kuuntele. Pitää olla ajan hermolla, mitä oman lapsen mielessä liikkuu, ja mikä häntä askarruttaa. Se on hyvin arkista yhdessä olemista, läsnäoloa, ei mitään kasvatustiedettä tai psykoterapiaa.
− Kasvatus kuuluu vanhemmille, päivähoito ja koulu sitten täydentävät siinä. Kotona annetaan mallia elämiselle.
Voimaa hengellisyydestä
” Minulla on ollut voimakkaita johdatuksen kokemuksia.”
Lapsuudenkoti loi pitkälti perustan Sinkkosen ajattelulle ja hengellisyyden kunnioittamiselle. Hän kasvoi pienellä kylällä, koulurakennuksen yläkerrassa, opettajan ainoana poikana. Koululla järjestettiin hengellisiä tilaisuuksia. Äiti oli ortodoksi. Kristillinen näkemys ja usko ovat olleet keskeisinä vaikuttajina Sinkkosen työssä.
– Minulla on ollut voimakkaita johdatuksen kokemuksia. Erityisesti hän on saanut huomata tämän joidenkin hyvin haasteellisten lasten kohdalla.
– Yhdelläkin kertaa tuli hyvin vahva tunne, että tässä vaikutti nyt joku muu kuin minä itse.
Mitä sitten uskovien olisi hyvä muistaa kasvatustyössä?
− Sellainen sanapari kuin raitis kristillisyys on oikein hyvä. Eli sellainen ymmärtämään pyrkivä ja armahtava ote, mutta myös rajat. Ei esimerkiksi hyväksytä nuoren ilkeää kielenkäyttöä. Sekin on rakkautta. Sehän on sellainen peruskristillinen ajatus, miten lähimmäistä kuuluu kohdella.
Rakkaus lapsiin ja nuoriin sai Sinkkosen ryhtymään eläkepäivillään vielä kouluvaariksi. Usein hän vain istuu luokan perällä ja seuraa kiinnostuneena ja ihastuksissaan oppilaiden touhuja. 75-vuotiasta vaaria ilahduttaa erityisesti se valtava energia ja kiinnostus uusiin asioihin, mikä lapsista huokuu.
− Näissä isänmaan toivoissa on hyvin paljon potentiaalia, hän myhäilee.
* Kuuntele Jari Sinkkosen koko haastattelu Viikon Vieras -ohjelmassa Dei Plussassa.
* Tämä artikkeli on alun perin julkaistu radiotyön ystävien Aalloilla-lehdessä 3/2026.
Teksti: Marja Salminen, Miikkapekka Heikkilän haastattelun pohjalta
