”Meidän täytyy rukoilla muslimien puolesta”, sanoi eräs henkilö hieman yllättäen seurakunnan rukousillassa. Pieni rukousryhmä tarttui kehotukseen ja alkoi rukoilla Jeesuksen nimessä muslimimaailman puolesta. Juuri noina päivinä, yli 4500 kilometrin päässä, lähetystyöntekijäpariskunta oli palaamassa kesälomalta takaisin kutsumuksensa maahan. Kun he astuivat ulos lentokoneesta, ilmapiirissä tuntui jotakin poikkeavaa. Perille päästyään heidän oli pakko mennä polvilleen ja huutaa Herraa avuksi.
Reilun viikon päästä seurakunnan pastori keskusteli lähettipariskunnan kanssa ja he jakoivat tätä kokemustaan. He eivät tienneet toistensa hengellisistä taisteluista, ja kuitenkin he olivat rukouksessa rinta rinnan. Kuinka helpottavaa olikaan kuulla, miten Pyhä Henki yhdistää meitä kantamaan toistemme taakkoja rukouksin. Niin lähetystyössä kuin muutenkin seurakunnan arjessa saamme jatkuvasti jakaa vastaavanlaisia tapahtumia. Me emme ole toisistamme erillään, sillä Kristuksessa meidät on liitetty toisiimme.
Raamattu kuvaa seurakuntaa perheenä, puuna, rakennuksena ja ihmiskehona. Näiden vertauskuvien yhdistävä tekijä on yhteys. ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa”, kirjoittaa Paavali Korintin seurakunnalle (1. Kor. 12:26). Toki tässä ei puhuta vain rukousyhteydestä, vaan laajemmin Kristus-ruumiin toimintamallista. Yhteys ei ole vaihtoehto, vaan olemassaolomme ydin. Me tarvitsemme toisiamme.
Seurakunnan yhteys ei ole aina helppoa – onhan kyse ihmisistä ja ihmissuhteista. Erityistä siinä kuitenkin on yhteys, jota keskinäinen rukous synnyttää. Rukous antaa mahdollisuuden anteeksiantoon, kunnioitukseen ja armollisuuteen. Tämä puolestaan kutsuu meitä kokoontumaan yhteen ja viettämään aikaa toinen toistemme kanssa.
Moni lupaus Raamatussa näyttää olevan sidottu kristittyjen yhteyteen. Ensimmäisen helluntain tapahtumat alkavat sanoilla ” he olivat kaikki yhdessä koolla” (Apt. 2:1). Jeesus itse lupautuu läsnäolevaksi siellä, missä ollaan koolla hänen nimessään (Matt. 18:20). Lisäksi kristittyjen yhteys on näkyvä todiste maailmalle Jumalan rakkaudesta ja ristin työstä (Joh. 17:21-23). Yksilökeskeisyys ajaa meidät helposti erilleen toisistamme. Jos kuuntelemme sen sanomaa, menetämme jotain hyvin keskeistä.
Ehkä ensimmäinen askel yhteyteen ei olekaan samanmielisyys, vaan rukous. Liian usein odotamme, että löydämme yksimielisyyden ennen kuin voimme kulkea yhdessä. Huolimatta opin kappaleista, liturgiasta, iästä, kulttuuritaustasta tai edes kielestä, kristittyjä yhdistää rukous. Meitä yhdistää Jeesus. Yhdistävä tekijä on siis paljon suurempi kuin se, mikä erottaa. Saakoon tämä ajatus johtaa meidät rukoilemaan, paastoamaan – ei vain toistemme puolesta, vaan rikkinäisen maailman puolesta.
Juuri siksi Kristuspäivän rukousmatka on tärkeä. Kun kokoonnumme yhteen, muistamme, että meitä yhdistää paljon enemmän kuin erottaa: Jeesus Kristus. Hänen edessään pyydämme ykseyttä seurakunnalle, hengellistä uudistumista kansallemme ja toivoa maailmalle.
Teksti: Juha Lehtonen
Kirjoittaja toimii Fidassa seurakuntasuhteiden sekä Aasian lähetystyön päällikkönä.
