Tavoite: Jokainen Suomessa asuva kuulee evankeliumin vuoteen 2033 mennessä

 
 

Henri Hermunen esitteli syyskuisessa TIE-verkoston konferenssissa The Send -liikettä. Kuva: TIE-verkosto

Uudella yhteiskristillisellä verkostolla, TIEllä, on selkeä visio, johon liittyen se toivoo, että evankeliumin kertomisesta tulee suomalaiskristityille elämäntapa ja osa arkea.

Tavoittaminen. Ilosanoma. Elämä.

Noiden kolmen sanan ensimmäiset kirjaimet muodostavat sanan ”tie”. Ja se on myös uuden, evankeliointiin keskittyvän verkoston nimi.

TIE-verkosto toimii 31:tä kristillistä järjestöä edustavan Suomen Evankelisen Allianssin (SEAn) yhteydessä, mutta se on kutsunut laajasti mukaan muitakin toimijoita, jotka ovat sitoutuneet tekemään tasavertaisesti työtä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Päämäärä on, että jokainen Suomessa asuva kuulee evankeliumin ymmärrettävällä tavalla pääsiäiseen 2033 mennessä.

Silloin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja sovitustyöstä tulee kuluneeksi 2 000 vuotta.

Suomen Evankelisen Allianssin GO-koordinaattori Arto Nousiainen on ollut mukana TIE-verkostossa alusta lähtien.

Hän toivoo, että kirkkokunnat ja kristilliset järjestöt havahtuisivat yhteistyön synergiahyötyihin – siihen, miten voimat yhdistäen voi saada paljon aikaan.

Verkosto haluaa kannustaa ja varustaa seurakuntia ja seurakuntalaisia tekemään tavoittavaa työtä eli aktivoida kaikkia Suomen kristittyjä kertomaan uskostaan.

– Jeesuksesta voi todistaa monin, erilaisin tavoin – omilla lahjoillaan.

Ensi vuoden keväällä verkosto aikoo pitää valtakunnallisen rukous- ja paastokuukauden.

Lisäksi on suunnitteilla evankeliointiin innostava Pääsiäisestä helluntaihin -kampanja.

TIE-verkosto otti startin loppuvuoteen Suomen Raamattuopistolla pidetyssä konferenssissa, jonne kokoontui syyskuussa 70 vaikuttajaa eri kirkkokunnista ja järjestöistä.

tie2033.fi

Piispa Jukka Keskitalo Radio Dein studiossa.
Seuraavaksi:

Piispan kyselytunti: Vievätkö lestadiolaiset ehkäisykieltoa Afrikkaan?