Yritys- ja käsityökoulutukset edistävät yksinhuoltajien työllistymistä Mongoliassa

 

Ojuntsetseg tyttärensä kanssa kotonaan.

Arhangain maakunnan 10:ssä eri kylässä toimiva Kylväjän kehitysyhteistyöhanke auttaa työttömiä yksinhuoltajia kouluttautumaan ja työllistymään vaikeissa elämäntilanteissa.

Mongoliassa työttömyystukea saa vain ensimmäisten kolmen työttömyyskuukauden ajan. Niinpä työttömyys johtaa useimmiten köyhyyteen, elleivät perheenjäsenet pysty auttamaan työtöntä taloudellisesti.

Ompelijaksi hankkeen tuella kouluttautunut yksinhuoltajaäiti Ojuntsetseg saa nyt tuloja valmistamalla kotonaan vaatteita. Ennen oppisopimuskoulutusta ja hankkeen tarjoamaa yritys- ja taloudenpitokoulutusta hän oli 10 vuotta yksin kotona työttömänä pitämässä huolta neljästä lapsestaan. Yksi Ojuntsetsegin lapsista on kehitysvammainen. Hän auttaa äitiään työaskareissa ommellen koristeita vaatteisiin ja tehden koruja lapsille.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

– Aiemmin minun oli vaikeaa löytää tarpeeksi rahaa neljän lapsen kasvattamiseen. Elämä on edelleen vaikeaa, mutta nyt kuitenkin parempaa kuin ennen. Yksi lapsistani on naimissa, mutta muut kolme asuvat edelleen kanssani kotona, Ojuntsetseg kertoo.

Ilman hankkeen tarjoamaa start up -rahaa tai valtiolta saatua korotonta lainaa hän ei olisi voinut aloittaa työntekoa. Ompelukoneen ja muiden tarvikkeiden hankkiminen olisi ollut liian kallista.
Pienyrityksen muodostaneen yhdeksän naisen ryhmästä tänään on Nirguin ja Ojungerelin vuoro toimia käsityötuotteidensa myyjinä myyntikojulla. Itsensä työllistänyt ryhmä on tehnyt aiemmin käsityötuotteita vain tilauksesta. Nyt he ovat ensimmäistä kertaa alkaneet myydä tuotteita sisätorilla.

– Lasten korut ja laukut menevät hyvin kaupaksi. Teemme tuotteet kotonamme, emme tarvitse erikoisia välineitä niiden tekemiseksi, Nirgui kertoo.
Hankkeen koulutuksiin osallistuneet naiset tapaavat ryhmän kesken kaksi kertaa kuussa. He aikovat säästää tuotteiden myyntituloista 10 % yhteiselle säästötilille, josta voidaan ottaa rahaa esimerkiksi yllättäviin sairaalakuluihin.

– Sosiaaliviranomaiset maksoivat kojumme ensimmäisen kuukauden vuokran auttaakseen meidät alkuun. Nyt seuraamme, käykö kauppa tarpeeksi hyvin, jotta voimme jäädä myymään tuotteita torille.

Työttömien yksinhuoltajavanhempien elämäntilanteet ovat Mongoliassa usein hyvin vaikeita ja perheet jäävät hyvin tiukoille taloudellisesti. Moni yksinhuoltaja elättää perheensä ainoastaan lapsilisien avulla. Valtio maksaa yhdestä lapsesta noin 6,7 euroa lapsilisää kuussa.

Nuorten yksinhuoltajaäitien vertaisryhmä aloitti toimintansa maakuntakeskuksessa kaksi vuotta sitten. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa hankkeeseen palkatun psykologin johdolla. Näiden äitien on vaikea tehdä työtä tässä elämänvaiheessa, sillä heidän lapsensa ovat vielä niin pieniä. Tänään kokoontumisen aiheena on ollut toimeentulo ja elatusmaksut.

– Täällä voimme jakaa asioita elämästämme toisillemme. Rauha ja yhdessä oleminen auttavat yksinäisyydessä ja alakuloisuudessa. On vaikeaa pitää kaikki sisällä, jos ei saa puhua kenellekään, kertoo nuori kolmen lapsen äiti, joka menetti miehensä auto-onnettomuudessa.

Kaikilla ryhmän yksinhuoltajista on 2-3 lasta. Muutama äideistä saa pientä tuloa maitotuotteiden myynnistä tai kokkaamisesta. Osa heistä on tullut mukaan toimintaan sosiaaliviranomaisten kautta. Samankaltaisia hankkeen vertaisryhmiä on olemassa myös yksinhuoltajaisille.

Usein yksinhuoltajaäidit tarvitsevat tukea ja apua lakiasioissa, koska heillä ei ole olemassa virallista avioliitto- tai isyystodistusta. Elatustuen saaminen on usein vaikeaa.

– Ex-mieheni ei halua auttaa ja maksaa tukia. En tiedä, missä hän on ja asuu. Hän kyllä pystyisi auttamaan taloudellisesti, eräs äideistä kertoo.

Toisen entinen puoliso oli ehdottanut, että hän voisi ottaa toisen kaksosistaan hoitoonsa. Äiti ei suostunut ehdotukseen ja toivoo, ettei lapsia erotettaisi toisistaan.

Vertaistuki ja psykologinen apu auttavat näitä yksinhuoltajia jaksamaan väsymyksen, häpeäntunteiden ja yksin jäämisen kanssa. Yhdellä äideistä on sairaudesta johtuva aliravitsemusongelma. Hän kertoo, että tärkeintä hänelle tällä hetkellä on kasvattaa lapsista terveitä ja selvitä elämässä. Hanketyöntekijöiden toiveena ja tavoitteena on, että nämä äidit työllistyvät, kun pienimmät lapset kasvavat isommiksi.

 
Kylvaja artikkelibanneri